Opaskoiran kasvattajana

Veera Rissanen, Kuopion Lyseon lukio

Vee­ra läh­ti ha­ke­maan tie­toa näkö­vam­mai­suu­des­ta, opas­koi­ris­ta ja eri­ar­voi­suu­des­ta. Hän toi­mii myös opas­koi­ran hoi­to­per­hee­nä.

Jo­kai­nen voi omal­la toi­min­nal­laan vä­hen­tää eri­ar­vois­ta koh­te­lua. Se ei vaa­di hoi­to­per­heek­si ryh­ty­mis­tä tai näkö­vam­mai­sen tun­te­mis­ta. Se vaa­tii avoi­muut­ta ja su­vait­se­vai­suut­ta.

Oma asen­ne on ensi­ar­voi­sen tär­keä. Vaik­ka kuin­ka yrit­täi­sin haas­ta­tel­la mah­dol­li­sim­man mon­taa näkö­vam­mais­ta ja/tai opas­koi­ra­käyt­tä­jää, en voi saa­da koko­nais­val­tais­ta ku­vaa eri­ar­voi­suu­des­ta ja sen ko­ke­muk­ses­ta. Jo­kai­nen ko­kee asi­an hy­vin eri ta­voin, ja jo­kai­sen omat ko­ke­muk­set muok­kaa­vat ajat­te­lu­am­me.Voim­me sil­ti yrit­tää ym­mär­tää, mut­ta emme voi iki­nä pääs­tä täy­sin näkö­vam­mai­sen ase­maan.

Emme kos­kaan voi tie­tää, mil­tä tun­tuu, jos yksi tär­keä ais­ti vie­dään meil­tä pois. Voim­me lait­taa sil­mät kiin­ni ja ava­ta ne heti, kun tun­tuu vä­hän epä­mu­ka­val­ta tai pe­lot­ta­val­ta –tätä sa­maa ei voi näkö­vam­mai­nen teh­dä. Niin kuin te­ke­mäs­sä­ni haas­tat­te­lus­sa il­me­ni, on suu­ri edis­tys­as­kel et­siä tie­toa ja ky­syä, jol­loin en­nak­ko­luu­lot hä­vi­ä­vät.

Ha­lu­an siis omal­la toi­min­nal­la­ni ja ehkä jopa esi­mer­kil­lä­ni roh­kais­ta ih­mi­siä ym­mär­tä­mään, jos joku te­kee asi­at eri ta­val­la; aut­ta­maan, jos joku apua tar­vit­see; kuun­te­le­maan, jos joku ha­lu­aa tul­la kuul­luk­si.

Tu­tus­tu Vee­ran ra­port­tiin ko­ko­nai­suu­des­saan: Eri­ar­voi­suu­den pois­ta­mi­nen (Agen­da2030)