Kansainvälisyys
Learning together
Erasmus+ hanke 2014 – 2016
Women as spritus movens towards equality in the European citizenship
Kuopion klassillinen lukio oli lukuvuonna 2015-2016 mukana kaksivuotisessa Erasmus+ hankkeessa, jonka tukija on CIMO. Klassikan tiimissä projektia työsti 25 opiskelijaa ja 5 opettajaa.
Hankkeessa on kolme osaa: 1) opiskelijoiden lyhyet liikkuvuudet (viikko) 2) opettajien lyhyet liikkuvuudet (viikko) 3) opiskelijoiden pitkät liikkuvuudet (2 kk). Kuhunkin osa-alueeseen liittyvät omat tehtävänsä.
Opettajien tehtävä on luoda hyvien käytäntöjen opas eri maiden opetusmenetelmistä.
Opiskelijoiden tehtäviä ohjaavat opettajat. Kuhunkin tapaamiseen valmistellaan 2 – 3 eri tehtävää ja ne esitellään tapaamisissa.
Suomen lisäksi hankkeessa ovat mukana opiskelija-opettajaryhmät Espanjasta, Italiasta, Puolasta, Ranskasta ja Turkista. Näissä tapaamisissa jokaisesta maasta on mukana 5 opiskelijaa ja 2 opettajaa.
Kulunut lukuvuosi oli siis hankkeen toinen vuosi: lukuvuonna 2015-2016 järjestettiin hanketapaamiset syksyllä Puolassa ja keväällä Italiassa. Kevättalvelle suunniteltua Turkin tapaamista ei voitu turvallisuussyistä järjestää – korvaavat tapaamiset pidetään hankkeessa mukana olevien maiden kahdenvälisinä tapaamisina syyslukukauden 2016 aikana.
Puolan Czestochowassa Kuopion klassillisesta lukiosta vierailivat opiskelijat Milla Hiekkamäki, Aino Pasanen, Maria Remes, Elli Schubin ja Marie Vainikainen sekä apulaisrehtori Inka Kokkonen ja lehtori Sonja Lampinen. Opiskelijat työskentelivät omissa työpajoissaan, opettajille esiteltiin hyviä paikallisia opetuskäytänteitä. Lisäksi oli runsaasti koko kansainvälisyysryhmän yhteistä ohjelmaa.
Italian tapaamisessa, Gubbion historiallisessa kaupungissa 25.4. – 1.5.2016 kouluamme edustivat opiskelijat Sofia Kontro, Veera Kärkkäinen, Sanni Mustonen, Elli Pitkänen ja Kaisa Tuomela sekä opettajat Inka Kokkonen ja Pia Ahtonen.
Matkaviikon aikana eri maiden opiskelijat esittelivät aiemmin valmistellut tehtävänsä (Sukupuoleen liittyvä väkivalta + Ratkaisumalleja ongelmaan). Viikon aikana syntyi opiskelijatöiden pohjalta myös elokuva, joka käsitteli naisen asemaa eri aikoina ja eri kulttuureissa. Opettajat suunnittelivat seuraavat hanketapaamiset.
Viikon aikana nautittiin myös muita kulttuurielämyksiä: ohjelmaan sisältyivät mm. vierailut Perugian ja Assisin kaupunkeihin.
Kansainvälisyyttä kuvin

Kesäkuu 2016: Naokon japanin opiskelijat kokkasivat japanilaista ruokaa päättöviikon teemapäivänä

Huhtikuu 2016: Erasmus + – matka Italiaan: Sofia, Veera, Sanni, Kaisa ja Elli, taustalla Rooma.

Elokuu 2015: Espanjan Badajozista saapui kolme vaihto-oppilasta – Javier, Sergio ja Abel – ja yksi opettaja – Laura Morales vieraiksi Klassikkaan

Joulukuu 2015: Opettajat kokkasivat japanilaista ruokaa Machikon kanssa

Kesäkuu 2016: Espanjan Badajozissa vaihto-oppilaina olleet Ella, Erika ja Henna vastaanottivat Antonio Cumplidolta todistuksesna. Kuvassa mukana myös puolalaiset vaihto-oppilaat opettajansa kanssa.

Marraskuu 2015: Helana ja Machiko ”uniformuissaan”

Huhtikuu 2016: Erasmus + – matka Italiaan / ryhmäkuva kaupungintalolla