Hissi

Ilo­na Nur­mi

Kut­sun sitä pako­pai­kak­si. Voi­si se olla ker­ho­kin, tär­ke­ät ih­mi­set pa­ran­ta­mas­sa maa­il­maa. Is­tun­not joka maa­nan­tai seit­se­män. Kes­to yksi mi­nuut­ti. Taas yksi maa­nan­tai­aamu ta­ka­na, tie­dät kyl­lä mil­lai­nen. Kah­vi­tah­rat pu­se­rol­la­ni as­tun kir­ku­van­pu­nai­seen his­siin, jos­sa soi Beet­ho­ve­nin kon­sert­to nu­me­ro kol­me. Olen har­kin­nut tuo­va­ni tän­ne tuo­le­ja rin­kiin, mut­ta se oli­si ehkä vä­hän lii­kaa.
Ovien juu­ri sul­keu­tu­es­sa si­sään li­vah­taa jak­ku­pu­kui­nen, siro nai­nen. Hame on ko­koa lii­an suu­ri ja kam­paa­ja­käyn­ti voi­si teh­dä poi­kaa. Ku­vai­li­sin hän­tä kui­ten­kin vie­hät­tä­väk­si. Ovet sul­keu­tu­vat ja voim­me aloit­taa. Hä­nen kol­le­gan­sa ei kes­tä vai­ku­tus­val­tai­sia nai­sia ja se yksi idi­oot­ti ei edes vai­vau­tu­nut soit­ta­maan.

Kak­kos­ker­ros. Ovet avau­tu­vat jopa dra­maat­ti­sen hi­taas­ti ja sii­nä hän jo sei­soo. Mies ja viik­set, kä­des­sään ba­naa­ni. Vii­me vii­kol­la se oli ome­na. Hän nyök­kää sala­liit­to­lais­mai­ses­ti, mutt­ei ehkä kui­ten­kaan. Nuo viik­set saa­vat mie­li­ku­vi­tuk­se­ni lauk­kaa­maan. Hä­nen vai­mon­sa liit­tyi ei­len face­boo­kiin. Onko twit­ter joku tv-oh­jel­ma?
His­si py­säh­tyy jäl­leen. Ka­ris­ma ja par­ta­vesi täyt­tä­vät his­sin. Me muut pe­rään­nym­me, kun itse­var­muus as­te­lee si­sään. Veik­kaan, että vie­hät­tä­vä yk­kös­ker­ros tun­tee ve­toa kol­mos­ker­rok­seen. Kol­mos­ker­rok­sel­la on uusi auto. Hän on saa­nut työ­tar­jouk­sen ulko­mail­ta. Hä­nen sih­tee­rin­sä on ras­kaa­na. Ela­tuk­seen pi­täi­si var­maan osal­lis­tua jo­ten­kin. On­nek­si on ra­haa mil­lä mäl­lä­tä. Nyö­kyt­te­lem­me ym­mär­tä­väi­ses­ti.

His­si hu­ris­taa koh­ti vii­meis­tä ker­ros­ta. Vie­het­tä­vä su­kii hiuk­si­aan, viik­si­mies hauk­kaa ba­naa­nis­ta pa­lan. Hy­viä hii­la­rei­ta. Kol­mos­ker­ros klik­kai­lee tär­ke­ä­nä äly­pu­he­lin­taan. Mi­nul­la on ros­ka sil­mäs­sä. Hir­veä kii­re hoi­ta­maan kii­reel­li­siä työ­a­si­oi­ta. Vas­tuul­lis­ta elä­mää.
His­si ki­lah­taa.
“Olet ker­rok­ses­sa nel­jä,” se sa­noo. Val­koi­ses­sa käy­tä­väs­sä mei­dät vas­taan­ot­taa ys­tä­väl­li­sen nä­köi­nen nai­nen.

“Sii­nä­hän te olet­te. Nyt on ul­koi­lut ul­koil­tu, saa­tan tei­dät nyt le­pää­mään”, hän sa­noo ja oh­jaa mei­dät yk­si­tel­len huo­nei­siim­me. Kaa­dun sän­gyl­le­ni ja kuun­te­len, kun ovi lu­ki­taan.