Sairaanhoitajan kertomus – mielenkiintoinen sotaromaani uudesta näkökulmasta

Kuva: Emmi Raatikainen

Charles Toddin romaanissa Sairaanhoitajan kertomus (2020, HarperCollins Nordic) kerrotaan mielenkiintoisesti ensimmäisen maailmansodan tapahtumista sairaanhoitajan näkökulmasta. Erilaiset sodan tapahtumat tulevat lukijalle hyvin konkreettisiksi ja koskettaviksi Ranskassa toimivan brittinaisen silmin katsottuna. Itse haavoituttuaan tämä sairaanhoitaja, Bess Crawford, lähetetään Pariisiin toipumaan. Tästä alkaa jännittävä tapahtumien sarja, jossa Bess yrittää selvittää haavoittuneen luutnantin henkilöllisyyden: Voisiko hän olla kuitenkin saksalainen vakooja? 

Teos on vaikuttava kuvaus sodan kauhuista, jotka ovat valitettavan ajankohtaisia tälläkin hetkellä Ukrainan sodan myötä. Paenneen sotavangin matkaa omien luo kuvataan: ”Hän irvisti eikä uskaltanut katsoa veristä jalkaansa. Hän oli muutenkin menettänyt liikaa verta. –  – Neljän vuoden sotimisen jälkeen tältä seudulta ei löytyisi syötävää edes linnulle. Hän kuolisi, jos ei pääsisi omien linjojensa taakse.” Tarkka, myötätuntoa herättävä kuvaus saa lukijalle välittymään kuvan siitä, kuinka ahdistavaa sodassa oleminen on. Todd kuvaa taitavasti sairaanhoitajan kokemuksia: ”Minut siis kannettiin paareilla ambulanssiin niin kuin muutkin haavoittuneet. / Siellä oli yksi mies, jonka koko pää oli paketissa, ja toinen jonka olkaan oli osunut kranaatinsirpale. Kolmannen miehen jalkahaava märki niin pahasti, että haistoin sen.” 

Teos oli todella mielenkiintoista luettavaa eteenkin, koska pidän muutenkin sotaromaaneista ja sota aiheena kiinnostaa minua. Toisaalta teoksen lukeminen antoi myös tärkeän muistutuksen siitä, kuinka onnellisia saamme Suomessa olla siitä, ettei täällä ole sotaa, kuten hieman etelämpänä Euroopassa. Teos myös muistutti siitä, kuinka tärkeässä osassa esimerkiksi sairaanhoitajina toimivat naiset sotatilanteessa ovat. On hienoa, että sotatarinoita kerrotaan myös muidenkin kuin ainoastaan rintamamiesten näkökulmasta. Sairaanhoitaja Bess kuvaa kirjassa itse tunteitaan näin: ”Jos olisin syntynyt pojaksi, minun olisi tietenkin oletettu liittyvän rykmenttiin, jossa Crawfordit olivat palvelleet sukupolvien ajan. Se olisi ollut ihan itsestäänselvyys. Mutta koska minusta ei ollut sotilaaksi, paras minkä saatoin tehdä, oli yrittää pitää toisten perheiden pojat hengissä.” Tästä huomaa hyvin sen, kuinka ensimmäisen maailmansodan aikaan, 1910-luvun loppupuolella, naisten työtä ei ole arvostettu samalla tavalla kuin nykyään.  

Teos oli mukavaa vastapainoa esimerkiksi Väinö Linnan Tuntemattomalle sotilaalle, jossa sodan kauhua kuvataan nimenomaan rintamalla olevien miesten näkökulmasta, ja naiset nähdään vain kotona lapsista huolehtivina, pelokkaina hahmoina. Muutenkin Toddin teos poikkesi hieman perinteisestä sotakirjallisuudesta sen tapahtumien kiemurtelevan myös hahmojen henkilökohtaiseen elämään ja hätyyttelevän jopa hieman salapoliisikirjallisuuden rajaa sairaanhoitajan pyrkiessä selvittämään luutnantin todellista henkilöllisyyttä.  

Suosittelen teosta jokaiselle, jota sotakirjallisuus ollenkaan kiinnostaa. Jos esimerkiksi Ukrainan sota ahdistaa kovasti, ei nyt ole välttämättä hyvä aika teoksen lukemiseen sen yksityiskohtaisen ja karun kuvauksen vuoksi.