Kriiseillen kohti täysi-ikää ja sen yli

Kuva: Sini Repo

Täysi-ikäistyminen on näin lukiolaiselle aika keskeinen teema, jonka jokainen meistä käy läpi. Yleensä 18 ikävuoden saavuttamiseen liitetään valtavasti kaikkea positiivista, esimerkiksi uudet vapaudet ja lapsuuden kieltojen poistuminen, mutta entä jos olo onkin päinvastainen? Jos vapaus vaikka tuntuukin helpottavan sijaan ajoittain murskaavalta, tai jos ikään liittyvät velvollisuudet painavat vaakakupissa paljon enemmän. 18-vuotiaana iskevästä ikäkriisistä ei juurikaan puhuta, mutta ainakin tämän jutun kirjoittajille se on tuttu ilmiö.

Toinen meistä on syntynyt alkuvuodesta ja siten jo täyttänyt 18, toisella on syntymäpäivät vasta syksyllä. Koska tulimme siihen tulokseen, että tuskin olemme ainoat ketkä kokevat täysi-ikäistymisessä olevan myös huonoja puolia, ajattelimme pohtia asiaa hieman tähän lehteen ja tarjota ehkä jotain vinkkejä.

Mikä täysi-ikäistymisessä stressaa?

Omakohtaisesti pahinta on ollut sen tajuaminen, että on kaikin puolin itse vastuussa itsestään. Tämä tuntuu osin vapauttavalta, koska se tarkoittaa myös mahdollisuutta itse määritellä, mitä haluaa elämässään tehdä, mutta pahinta tunteessa on ehkä se, ettei paluuta mihinkään muuhun vaihtoehtoon ole. Lapsuuden hetkessä elämisen taika on lopullisesti takana, ja yhtäkkiä pitäisi käyttäytyä kuin aikuinen ja on tunne, että kaikesta pitäisi tietää kaikki. Ja näin on tästä eteenpäin aina. Kuinka helppoa olisikaan palata vaikka ala-asteelle, aikaan ilman huolia tai murheita? Ja miten ikävä on sitä, miten vähän kukaan odottaa mitään lapselta ja miten vähän pienenä tuli mietittyä asioita. Ylipäätään yhteiskunnan odotukset tuntuvat hyvin erilaisilta, kun on täyttänyt 18 – lain silmissä on aikuinen ja on velvollisuuksia, jotka sitä kautta pitää hoitaa.

Sen lisäksi, ettei menneisyyteen voi palata, kriisiä aiheuttaa myös tulevaisuus. Suurin piirtein täysi-ikäisyyden korvilla pitää tehdä tärkeitä valintoja siitä, mihin suuntaan on elämässään lähdössä. Hakeeko opiskelemaan, jos hakee niin minne, täytyykö muuttaa, mistä löytää asunnon? Kysymyksiä tuntuu olevan valtavasti eikä selkeitä vastauksia näköpiirissä. Toki on totta, ettei minkään, mitä esimerkiksi opiskelun tai asuinpaikkakunnan suhteen tässä iässä päättää, tarvitse olla lopullista. Se tuo lohtua, mutta ei poista sitä tosiasiaa, että johonkin suuntaan on lähdettävä. Paineet siitä, että elämän tulisi olla tietynlaista, ovat suuret.

Kuva: Marikki Kuronen

Ei pelkkää epätoivoa

Toisaalta kaiken kriiseilyn keskellä on hyvä muistaa, että on täysi-ikäistymisessä oikeasti hyviäkin puolia. Loppuvuodesta syntyneellä alkaa jossain vaiheessa olla jo hieman kärsimätön olo omia synttäreitään odotellessa, kun kaikki muut ympärillä täyttävät 18. Jos iän tuomasta vapaudesta pystyy nauttimaan, se on helpottavaa. Langat omasta elämästä ovat vihdoin omissa käsissä. On tosi yksilöllistä, miten ihmiset tilanteeseen ylipäätään suhtautuvat, mutta yksi hyvä keino mahdollisen kriisin taltuttamiseen voi olla positiiviseen keskittyminen. Jos toksinen positiivisuus kuulostaa liian ylitsevuotavalta, niin kriisin voi kyllä kahlata läpi myös epätoivoineen kaikkineen. Jossain vaiheessa vapauksiin ja vastuuseen kuitenkin tottuu.

Täysi-ikäistyminen on iso saavutus elämässä, eikä tähänkään hetkeen koskaan pääse takaisin, joten siitä kannattaa pyrkiä nauttimaan. Vertaistukea voi hakea kavereista, jotka todennäköisesti ovat hyvin samanlaisessa tilanteessa. Ikäkriisejä mahtuu elämään aika monta, jos niille antautuu, joten ehkä kannattaa koettaa ottaa kaikki irti siitä iästä, missä kulloinkin on. Ajautuessaan ikäkriisiin ei kuitenkaan tule hätääntyä, sillä se on ihan normaalia ja kuuluu elämään. Meistä jo täysi-ikäistynyt ainakin tajusi, ettei aikuistuminen ole täysin luopumista mistään – ehkä se on enemmänkin tasapainon etsimistä vakavuuden ja siitä irti päästämisen välillä.