"Matkustaminen avartaa sekä kasvattaa ihmistä paremmin kuin mikään muu" - entiset klassikkalaiset ulkomailla

Emilia Eriksson Iso-Britanniasta, Heidi Karjalainen Ruotsista, Aura Niskanen Norjasta ja Roni Salotaipale Alankomaista kertovat elämästään ulkomailla. Tässä jutussa he muun muassa taustoittavat, kuinka he ovat aikoinaan ulkomaille päätyneet, muistelevat omaa lukioaikaansa ja vertailevat asuttamaansa valtiota Suomeen. Mikä yhdistää Brightonia ja Suomea? Entä mitä suomalainen tuumaa ruotsalaisesta bastusta? Millainen on hollantilainen yliopisto? Entiset klassikkalaiset kertovat.

Mitä olet tehnyt Klassikalta lähtemisen jälkeen?

Emilia Eriksson: Lukiosta valmistumisen jälkeen vuonna 2013 lähdin vuodeksi Australiaan working holiday -viisumilla. Australian vuoden jälkeen aloitin matkailu- ja tapahtuma-alan opiskelun Haaga Helian englanninkielisellä linjalla Porvoossa. Työssäoppimiseni Haaga Heliassa menin tekemään Australian isoimpaan hostelliketjuun YHA:an [majoitusta tarjoava hyväntekeväisyysjärjestö Youth Hostels Association], Brisbanen yksikköön. Tämän jälkeen muutin Australiasta Englantiin viimeistelemään Haaga Helian opintoni ”as an exchange student”. Opinnot suoritettuani jäin Englantiin. Täällä ollaan vieläkin. Viimeiset neljä vuotta olen ollut American Expressillä Brightonissa töissä, jossa uramahdollisuuksia riittää moneen eri tyyliin. Vuosiin on mahtunut paljon töiden tekoa sekä matkustamista Aasiassa, Indonesiassa ja Euroopassa.

Heidi Karjalainen: Valmistuin lukiosta vuonna 2011. Kävin viimeisen vuoden lukiota uinnin vuoksi Helsingissä Märskyssä – halusin silti napata lakkini Klassikassa ja juhlia valmistumista Savossa. 😊Lukioaikana suunnittelin jatkavani urheilu-uraa useamman vuoden ajan siihen täysillä panostaen. Pari vuotta ehdinkin elää uimarin arkea, mutta loukkaantumisten vuoksi päätin urani jo vuonna 2013. Laitoin uikkarit naulaan ja muutin opiskelemaan ensin Tallinnaan ja sitten Lontooseen, mistä lähdin töihin (takaisin urheilun pariin mutta tällä kertaa toimiston puolelle) ASICS-urheilubrändille Amsterdamiin. Siirryin Hollannista tänne Tukholmaan kolme vuotta sitten saman konsernin hommiin ja teen nyt juristin töitä ulkoilubrändi Haglöfsillä.

Aura Niskanen: 5.6.2021 ylioppilaslakki päässä laulaessani Gaudeamus igituria en ollut vielä tehnyt selkeää suunnitelmaa tulevalle syksylle. Oikeastaan päätin sulkea täysin syksyn ajatuksistani, ja keskittyä viettämään vihdoin vapaan kesän ilman aikatauluja, velvollisuuksia ja alitajuista stressiä laiskottelusta. Toisin sanoen elin kesän tehden kaikkea sitä, mistä olin jäänyt paitsi edellisenä kesänä ylioppilaskirjoituksiin valmistautuessani.

Heinäkuun viimeisillä viikoilla tarkistin sähköpostini. Olin päässyt sisään molempiin haluamiini yliopistoihin, sekä Lapin oikeustieteelliseen että Agderin yliopiston yhteiskuntatieteelliseen. Päädyin ottamaan vastaan molemmat opiskelupaikat, mutta lopulta pakkaamaan laukkuni Norjaan muuttoa varten.

Opintojeni suhteen olen kuitenkin vaihtamassa suuntaa jälleen. Korona sekoitti opiskelualani kannalta oleellisen piirteen linkittää teoria käytäntöön (esim. kenttätutkimus Ugandaan peruuntui), minkä vuoksi opintojen ydin jäi epämääräiseksi. Pohdin aluksi tekeväni tutkinnon kahdessa vuodessa, mutta totesin lopulta ettei tutkinnon sisältö vastaa tavoittelemieni taitojen kehittämistä. Olen jo ehtinyt kiintyä elämääni Norjassa, mutta näillä näkymin suuntaan Suomeen oikeustieteelliseen. Itseni tuntien suunnitelmat voivat kuitenkin vaihtua hyvinkin spontaanisti…

Roni Salotaipale: Valmistuttuani lukiosta vuonna 2017 halusin suorittaa siviilipalveluksen heti lukion jälkeen, tavoitteenani tutustua uusiin ihmisiin Kuopiossa ja päästä näkemään eri yritysten toimintaa. Minua jännitti, miten tuo jäätävän pitkältä tuntuva vuoden mittainen palvelus kuluisi – varsinkin kun sivarilla on niin kuiva maine. Yllätyksenä pääsin töihin Kuopion alueen kauppakamarille, jossa odotukset siviilipalveluksesta mullistuivat täysin! Pääsin toimimaan projektikoordinaattorina, leikkimään aikuista kokeneiden bisnestyyppien keskellä sekä kokemaan paniikkia uuden oppimisesta ja uskottavuudesta nuoresta iästä johtuen. Kuitenkin kauppakamarille täytyy antaa shout out, koska minut otettiin mukaan kuin kuka muu työntekijä tahansa ja pääsin jopa työmatkalle Wieniin! Aika kauppakamarilla vahvisti haluani päästä kokemaan kansainvälisempää elämää.

Sivarin loputtua muutinkin opiskelemaan Creative Business -nimistä tutkintoa Hollantiin, jossa opiskelen nyt kolmatta vuotta Utrechtissa! Täällä tapaakin tuntemattomia suomalaisia joka viikko, koska Hollanti on todella suosittu maa opiskelijoille. Opiskeluiden ohella elättänyt itseni freelancerinä video- ja somesisällön tuotannolla. Tällä hetkellä olen Erasmus-vaihdossa Madridissa puoli vuotta.

Mikä asia on muuttunut elämässäsi merkittävimmin lukioaikaan verrattuna? Entä oletko tällä hetkellä sellaisessa elämäntilanteessa jossa lukioaikana suunnittelit olevasi, vai onko elämä yllättänyt joiltakin osin?

Emilia Eriksson: En lukioaikana kovinkaan suunnitellut tai ajatellut elämääni kovinkaan pitkälle eteenpäin, enkä usko että minulla oli mitään tiettyjä tavoitteita tai toiveita tulevaisuudelle, muita kuin matkustaa ja nähdä maailmaa. Merkittävin muutos lukioaikaan todennäköisesti on englannin kielen taitoni, tai lähinnä sen puute siihen aikaan.

Heidi Karjalainen: Klassikkalaisena elämäni pyöri uinnin ympärillä ja ehdoilla – nykyään arki näyttää niin kovin erilaiselta! En varmasti olisi aikanaan osannut kuvitella, että olen asunut suurimman osan näistä lukion jälkeisistä vuosista ulkomailla ja luonut uima-altaan ulkopuolella elämän ja uran, joista nautin kovasti. Elämä on siis kyllä yllättänyt ihan täysin, mutta tosi positiivisella tavalla. 😊 Uskon, että Heidi 11 vuotta sitten olisi myös tyrmistynyt kuullessaan, että sprinttimatkojen sijaan juoksen ja pyöräilen pitkiä matkoja ja oikeasti nautin siitä. 🙈

Aura Niskanen: Olen ymmärtänyt ja havainnut paljon asuessani lähes vuoden ulkomailla. Tein itselleni lupauksen ennen muuttoani Norjaan, että sanoisin kaikille mahdollisuuksille, joita harkitsin edes hetken, ’kyllä’, vaikka ne pelottaisivat aluksi. Koulussa se esimerkiksi tarkoitti sitä, että asetuin ehdolle ja pääsin luokkamme edustajaksi heittämällä, että he tarvitsevat salaista tietoani suomalaisesta koulutusjärjestelmästä. Pääsin myös apulaisjohtajaksi akateemista vapautta kansainvälisesti ajavan opiskelijajärjestön paikallisosastoon.

Roni Salotaipale: Lukiossa minua kiinnosti opiskelu aika vaihtelevasti. Keskityin suosikkiaiheisiini, kuten englantiin, ranskaan, historiaan ja yhteiskuntaoppiin enemmän. Mietin, miten ikinä jaksan opiskella: halusin vain tehdä töitä. En siis tosiaan ole lainkaan siinä tilanteessa, missä kuvittelin olevani. Lukion aikana en ajatellut ulkomaille muuttoa lainkaan. Olen paljon itsenäisempi verrattuna lukioaikaan: silloin asuin vanhempieni luona. Nyt olen joutunut kaikki asiat ratkomaan ulkomailla asumisen suhteen, löytämään kämpän vieraasta maasta, opettelemaan paikallista kieltä ja toimintatapoja ulkomaalaisten verojen ilmoittamisesta lähtien. Englannista on tullut pääkieleni: puhun sitä paljon enemmän kuin suomea. Ylipäätänsä maailmankuvani on muuttunut tosi paljon. Kun on tavannut ihmisiä, jotka tulevat niin erilaisista lähtökohdista ja katsovat asioita erilaisesta perspektiivistä, muuttaa se suhtautumista todella moneen asiaan.

Mitä kaipaat eniten lukioajassa?

Emilia Eriksson: Jalkapalloa ja joukkuekavereita, joiden kanssa vieläkin onneksi pidämme yhtä ja näemme aina, kun se on mahdollista. Lisäksi ruokavälkkää tietenkin kaipaan.

Heidi Karjalainen: Urheilijan arkea, kavereita ja kouluruokaa!

Aura Niskanen: Kun päätin helmikuussa yllättäen varata loman Suomeen viikoksi, päädyin sattuman kautta samalla viikolla sijaistamaan Klassikalla kahta ruotsin tuntia. Minun on pakko myöntää, että astuessani ovesta sisään tuli hieman haikea fiilis, kun tajusin ettei itse enää nökötä aulassa lukion koulukavereiden kanssa. Toisaalta kävellessäni käytävällä unohdin täysin opiskelleeni jo puoli vuotta aivan toisaalla. Ehkä huhuttu Klassikan henki kulki tuolloin lävitseni.

Roni Salotaipale: Arjen yksinkertaisuutta. Kavereita näki automaattisesti koulussa, ei tarvinnut suunnitella näkemisiä paljoa. Kaverit olivat aina todella lähellä. Olen muutellut nyt niin paljon ja niin ovat muutelleet myös ulkomaalaiset kaverini, että koko ajan joutuu jättämään ystäviä taakse ja löytämään uusia kavereita – se on oikeastaan tosi raskasta.

Missä valtiossa asut? Miten päädyit sinne – opiskeletko, työskenteletkö siellä tms.? 

Emilia Eriksson: Asun Brightonissa, Englannissa. Muutettuani tänne vuonna 2018 ja viimeistellessäni Haaga Helian opintojani ymmärsin, että matkailu- ja tapahtuma-ala olivat minulle enemmänkin kuin harrastus varsinaisten töiden sijaan. Siispä aloitin American Expressillä ”Amexilla” työt. Amexilla olen toiminut erilaisissa työtehtävissä, mutta nykyään työskentelen nimellä ”project analyst” tiimissä nimeltä ”Global optimization and call management”, jossa hoidamme koko Euroopan Amexin alla olevia luotto-, petos-, tili- ja asiakaspalvelutoimintoja.

Heidi Karjalainen: Asun Ruotsissa, Tukholmassa. Olen täällä töissä juristina ja tykkään Tukholmasta ja elämästä täällä Ruotsissa kovasti.

Aura Niskanen: Asun Norjassa. Opiskelen tällä hetkellä Kristiansandissa, Etelä-Norjassa, Agderin yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa kestävän kehityksen tutkintoa (Global Development Studies).

Roni Salotaipale: Asun Hollannissa (virallisesti Alankomaissa)! Tämä pikkuinen kuningaskunta houkutti minua kansainvälisen ympäristönsä takia. Opiskelen täällä yliopistossa. Hollantilainen yliopisto on jaettu kolmeen eri tasoon: Suomen vastaaviin rinnastaen ne ovat ikään kuin alempi AMK, AMK ja ”tutkimusyliopisto”. Itse opiskelen Suomen AMK:ta vastaavassa oppilaitoksessa. Tällä hetkellä pohdin, suoritanko kanditutkinnon lisäksi vielä maisteritutkinnon: minua hieman houkuttaisi ajankohtainen maisteritutkinto nimeltään Sustainable Business Transition, joka olisi vuodessa ohi. Lisäksi työskentelen freelancerinä.

Mitä kieliä tarvitsee käyttää?

Emilia Eriksson: Englantia ja ystävien ja perheen kanssa suomea.

Heidi Karjalainen: Tällä hetkellä ehkä yllättäen englanti on arkikieleni, sillä työskentelen englanniksi kansainvälisessä yhtiössä ja ystäväporukkani on iloinen sekamelska eri kansallisuuksia. Ruotsia olen päässyt iltaisin kertaamaan kansanopistossa, sillä sitä en ollut puhunut paljoakaan sitten abikurssin ennen tänne muuttoa. Lukiolais-Heidille antaisinkin vinkin, että minkä taakseen jättää sen edestään hyvin mahdollisesti vielä löytää, mutta kyllä tässäkin vaiheessa elämää ehtii verbejä taivuttelemaan. 😉 Tukholmassa tulee puhuttua myös yllättävän paljon suomea, sillä meitä suomalaisia tai suomalaistaustaisia on täällä iso jengi, yli 70 000. Kirjoitettu suomi on mulla alkanut viime vuosina ruostumaan, mutta yritän pitää kielitaitoa yllä lukemalla kirjoja mahdollisimman paljon suomeksi.

Aura Niskanen: Kolme vuotta kestävässä kandidaatin tutkinnossa Agredin yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa opetus on täysin englanniksi, joten norjan kieltä minun ei ole opintojani varten tarvinnut opiskella. Kohteliaisuudet (ja kirosanat) olen kuitenkin opetellut arkipäivän asioinnin kannalta. Melkein vahingossa olen myös huomannut ymmärtäväni lukion ruotsin tunneista olleen hyötyä, kun ystäväni yrittävät keskustella kiusallaan norjaksi.

Roni Salotaipale: Hollannissa pärjää pääosin todella hyvin englannilla. Hollantilaiset taitavat puhua parhaiten englantia kaikista ei-natiivimaista ja tämä on kyllä tullut itsekin vahvistettua! Amsterdamissa ei usein saa edes palvelua hollanniksi, koska yli puolet asukkaista on ulkomaalaistaustaisia. Suosituissa yliopistokaupungeissa on tosi paljon englanninkielisiä aktiviteetteja, joten voi mennä katsomaan esimerkiksi stand up -keikkoja tai elokuvia, eikä tarvitse puhua paikallista kieltä. Jos tekee töitä tai on muuten kontaktissa valtion, vakuutusyhtiöiden tai lääkäreiden kanssa on tosi hyödyllistä puhua hollantia, mutta aina löytyy joku joka auttaa vaikeissa asioissa. Itse otin hollannin alkeiskurssin yliopistolla ja muutaman online-tunnin opettajan kanssa. Kahden vuoden satunnaisen aktiivisen puhumisen jälkeen saan asiani hoidettua – pitkät keskustelut ovat vielä vaikeita, mutta ehdottomasti kielen oppii. Englannista, ruotsista ja ranskasta on tosi paljon apua!

Espanja onkin eri tapaus. Aina kuvittelisi, että pääkaupungeissa selviäisi englannilla, mutta totuus täällä on toisenlainen. Voisi sanoa hirveästi liioittelematta, että kukaan ei puhu englantia. Itse otin muutaman kurssin espanjaa lukiossa, mutta olen unohtanut lähes kaiken, kun ei ole kieltä tullut käytettyä. Sitä ymmärtää ja lukee jollakin tasolla, mutta puhuminen on mutkikkaampaa.

Mitkä ovat valtion keskeisimpiä eroja verrattuna Suomeen? Entä yhtäläisyyksiä?

Emilia Eriksson: Suurimpana erona on sää. Seuraavaksi eroksi sanoisin ilmapiiri ja ihmisten avoimuus täällä verrattuna Suomeen. Yhtäläisyytenä Brightonissa (ja Lontoossa) Suomen kanssa ovat kalliit vuokrahinnat. 😄

Heidi Karjalainen: Kerron eroja ja yhtäläisyyksiä asuttamistani valtioista (Viro, Iso-Britannia, Alankomaat ja Ruotsi) kustakin erikseen.

Virossa puhuttu viron kieli on meidän sukulaiskieli, jonka suomalainen oppii aika helposti. Tallinnassa opiskelijaelämä on vilkasta ja kansainvälistä.

Iso-Britanniassa Lontoo on suuri sulatusuuni – lähes kaikki ystäväni Lontoossa ovat kotoisin jostain muualta päin maailmaa. Lontoossa kuulee valtavasti erilaisia aksentteja, maistaa eri maiden ruokia tutustuu paljon muihinkin kulttuureihin kuin siihen englantilaiseen ihan vain vierailemalla eri kaupunginosissa. Lontoossa korvapuustit ja Pohjoismaat trendasivat kovasti!

Alankomaiden Amsterdam on yksi Euroopan yritysmaailman keskuksista ja se onkin täynnä ulkomaalaisia (nuoria) ammattilaisia ja opiskelijoita. Se on siis tosi hauska kaupunki esimerkiksi aloittaa ura tai opinnot maailmalla: kavereita ja tekemistä riittää aina. Hollantilaisille maahockey on kuin lätkä meille suomalaisille. Amsterdamista Keski-Eurooppaan tutustuminen on lyhyiden välimatkojen vuoksi helppoa ja edullista: Pariisiin pääsee piipahtamaan junalla yhtä helposti kuin Kuopiosta Helsinkiin.

Ruotsissa huomaa, että ollaan naapurikansoja – monen Euroopan-vuoden jälkeen Ruotsiin muutto tuntui lähes kotiin palaamiselta. Täällä ollaan naapurimaasta ja sen kansasta kiinnostuneita, mutta harva ruotsalainen kaveri on ehkä yllättäen oikeasti käynyt Suomessa lomalla. Ja ruotsalaisessa bastussa suomalaiselle tulee helposti vilu. 😉

Aura Niskanen: Maisemanvaihto Suomesta Norjaan oli suuri muutos, mutta lähinnä vain maantieteellisten korkeuserojen kannalta. Yllätyin, kuinka samanlaisia norjalaiset ja suomalaiset ovat persoonaltaan ja asenteeltaan. Ystävystyminen norjalaisiin oli helppoa, koska löysimme jatkuvasti samaistuttavia puolia toisistamme. Huomasin kuitenkin, että harva tiesi juuri mitään Suomesta.  Olemme nauraneet useaan kertaan ystävieni kanssa, kuinka norjalaiset näkevät itsensä introverttiuteen ja realistisuuteen taipuvana kansana, jos siis vertailukohteena on Ruotsi. Ainainen Ruotsiin vertaaminen on toki niin ikään yhtäläisyys Suomen ja Norjan välillä. Oppiessaan minulta suomalaista kulttuuria norjalaiset eivät voineet käsittää, että on olemassa kansa, joka nauttii oman tilan itsenäisyydestä enemmän kuin he – puhumattakaan realistisuuden jopa melankolisesta sävystä.

Roni Salotaipale: Hollanti on tosi pohjoismainen valtio monella tapaa. Valtio tukee kansalaisia monilla tavoin ja pyrkii olemaan ns. hyvinvointiyhteiskunta. Suuria kulttuurishokkeja ei siis tule. Ihmisten arvot ja valtion toimintatavat kohtaavat monella saralla: näistä esimerkkeinä täsmällisyys, säästeliäisyys ja käytännöllisyys. Lisäksi hauskana esimerkkinä se, että suomalaiset ovat suorapuheisia kuten hollantilaisetkin – hollantilaisilta vain puuttuu minkäänlainen filtteri. Jos et vaikka tykkää kaverin paidasta, sen voi vaan töksäyttää sanoa!

Isona erona Hollannissa itselle on arkkitehtuuri. Ympäristö vaikuttaa viihtyvyyteeni tosi paljon. 400 vuotta vanhojen koristeltujen rakennusten keskellä tallustelu on paljon inspiroivampaa kun 60-luvun kammotusten. Hollantilaisilla on tosi virkistävä suhtautuminen asioihin, mikä pohjaa vahvasti Hollannin individualistiseen kulttuuriin. Se on rohkaissut olemaan oma itsensä ja antamaan muille tilaa ilmaista itseään. Näen täällä myös suomalaisen nipottamisen uudessa valossa: se tuo järjestelmällisyyttä päivittäisten asioiden hoitoon. Hollannissa sää ei ole mahtava, mutta leudompi kuin Suomessa – eikä täällä ole loskaa! Hollannissa ruoka on halvempaa, mutta asuntojen vuokrat, niiden kunto ja saatavuus on jäätävällä tasolla. Tällä hetkellä Amsterdamissa ja Utrechtissa on tasan 0 asuntoa vapaana paikallisessa asuntovälityksessä. Lisäksi yksi eroavaisuus Suomen kanssa ja mielestäni Hollannin yksi vetovoimaisimmista tekijöistä on se, että suurimpaan osaan kouluista pääsee suoraan sisään suomalaisella yo-todistuksella, ilman edes englannin kielitestiä.

Espanjasta eroja löytyykin paljon enemmän. Kukaan ei vastaa sähköposteihin, kaiken on tapahduttava kasvokkain, deadlinet eivät oikeasti ole deadlineja. Suomalaiselle tämä systeemi tuntuu tosi stressaavalta ja tuntuu, että joutuu koko ajan huolehtimaan, että kaikki sujuu miten haluat. Esimerkkinä mitkään ennalta valitsemani kurssit yliopistossa eivät toteutuneetkaan ja sain varmistettua uudet vasta kolmannella viikolla aloituksesta. Se oli jälleen virkistävä kokemus, koska täällä pitää vaan luottaa siihen, että ”everything’s gonna be fine, don’t worry”. Se on lause, jonka täällä kuulee usein! Rakastan sitä, kuinka kylmälläkin säällä istutaan ulkona terassilla toppatakit ja lämmittimet päällä juoden viiniä ja syöden tapaksia. Ihmiset tekevät pitkiä työpäiviä ja lopettavat 18-20 maissa (työt alkavat yleensä 8-9 välillä aamulla). Sen jälkeen lähdetään ulos ja iltaruoka syödään 21-23 maissa. Kuitenkin koen, että eurooppalaisuus tai ainakin länsieurooppalaisuus on jonkin tason jaettu kulttuurillinen kokemus. Espanjalaisten kanssa on helppo tulla toimeen ja ymmärtää heidän ajattelutapaansa. Monesti näet huomaa esimerkiksi aasialaisten tai pohjoisamerikkalaisten kavereideni kanssa, että ollaan koettu tai ymmärretty joitakin asioita tosi eri tavalla.

Mikä on paras muistosi ulkomailla asumisen ajalta?

Emilia Eriksson: Niitä on monia. Ensimmäisenä tulee toki mieleen poikaystäväni tapaaminen! Australian vuosilta täytyy kuitenkin mainita myös Queenslandin osavaltio ja sieltä Fraser- ja Whitsundays -nimiset saaret, jotka olivat aivan uskomattoman kauniita ja kokemuksena unohtumattomia. Laitesukellus Great Barrier Reefillä ja skydiving neljästä kilometristä eivät poistu mielestäni varmasti koskaan.

Heidi Karjalainen: Ystävät. Pari vuotta sitten kutsuin ystäviä Suomeen juhlimaan mökkijuhannusta ja vieraita tuli 16 eri maasta. Elämä olisi tosi erilaista ilman tätä kaveriporukkaa ja kaikkia yhteisiä reissuja, ja maailmalla reissatessa löytyy majapaikka lähes mistä vain. Ulkomailla, erilaisissa kulttuureissa ja vierailla kielillä eläminen on joskus sarja hauskoja kämmejä – oppii heittäytymään ja luottamaan ihmisiin ihan eri tavalla, kun ei ihan aina ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu. 😃 Varsinkin ensimmäiset kuukaudet uudessa maassa voivat olla aika seikkailua, mutta sitä muistelee kyllä jälkikäteen enimmäkseen huumorilla ja nostalgialla. Ulkomailla asuessaan on oppinut, että monesta eri kaupungista löytyy kavereita, uudet lempikahvilat ja kiva kuntosali – ja samalla joka maassa täytyy silti pestä pyykkiä, muistaa veroilmoitus ja käydä ruokakaupassa. Arki on loppupeleissä arkea maailmallakin.

Aura Niskanen: Vapaa-ajalla olen käynyt surffaamassa Atlantin rannalla, benjihyppäämässä kosken yllä ja laskettelemassa vuorilla sekä kokeilemassa uusia lajeja, kuten jousiammuntaa. Vaikka nämä ovat jättäneet ikimuistoisia hetkiä jälkeensä, ovat parhaat hetket kuitenkin olleet niitä, kun tajuan että olen onnistunut luomaan kaikki nämä mahdollisuudet aivan itse, ja että olen myös luonut toisen elämän uuteen maahan aivan itse.

Roni Salotaipale: Ehdottomasti ne hetket, kun pystyn hoitamaan asioita hollanniksi. Kolmannen kielen oppiminen on ollut suuri haave pitkään ja se tuntuu niin palkitsevalta. Tuntuu, että alkaa integroitumaan maahan ja kadut tuntuvat omilta, kun pystyy puhumaan vastaantulijoiden kanssa. Toisena tietysti kaikki uudet kansainväliset kaverit, joilta oppii koko ajan jotain uutta, ja heidän kanssaan tekemäni matkat: esimerkiksi eeppinen bilematka Nizzaan!

Jos ulkomaille lähteminen jännittää, mutta kuitenkin kiinnostaa, mitä sanoisit?

Emilia Eriksson: Rohkeasti vaan, lähde ehdottomasti, edes lyhyemmälle matkalle ja lyhyemmäksi aikaa aluksi. Matkustaminen avartaa sekä kasvattaa ihmistä paremmin kuin mikään muu. Jos yhtään kiinnostaa, niin lähde ehdottomasti vaikka ensin ystävien kanssa reissuun ja siitä pikkuhiljaa pidemmille matkoille. Et varmasti kadu.

Heidi Karjalainen: Kysy rohkeasti vinkkejä ja kokemuksia tutuilta, tutun tutuilta ja vaikkapa kiinnostavaa elämää ulkomailla eläviltä suomalaisilta joihin törmäät Instagramissa – apua saa varmasti. Aina myös pääsee takaisin kotiin, jos siltä tuntuu. On etuoikeus olla kotoisin turvallisesta maasta, johon voi aina palata.

Kielet oppii lopulta aina, ja omaa aksenttia/kielioppia ei tarvitse hävetä – eikä kenenkään kannata missään nimessä jäädä kotimaahan omaa kielitaitoaan ujostelemaan, jos vain ulkomaat houkuttelevat. Pärjäsin lukiossa kielissä itseasiassa aika kehnosti, taisin saada varsinkin ensimmäisistä ruotsin ja englannin kursseista kaikkea seiskan ja vitosen välillä. Ilmaisesta ja laadukkaasta kielten opetuksesta kannattaa ottaa kaikki hyöty irti, sillä hyvä kielitaito varmasti pehmentää laskua ja avaa ovia. Loppupeleissä kieli kyllä tarttuu viimeistään paikan päällä. 😊

Aura Niskanen: Lyhyesti ja ytimekkäästi sanon ulkomaille haaveileville: kokeilkaa. Tuskin kadutte, ja aina voi palata takaisin.

Roni Salotaipale: Varmasti vaikeimpia päätöksiä, joita olen ikinä tehnyt, oli jättää kaikki kaverit ja perhe, kun muutin Hollantiin. Vaikka haluaakin lähteä, silti sattuu ja jännittää aloittaa sinänsä täysin alusta. Ajatus siitä, että sieltä voi aina tulla kotiin, helpottaa! Olen saanut kokea niin paljon enemmän kuin mitä olisin ikinä saanut, jos olisin jäänyt Suomeen. Ja sehän ei ole ikinä joko tai – ulkomailta pääsee käymään Kuopiossa (niin usein kun rahat riittää Finnairin suolaisiin hintoihin)!

Ehdottomasti auttaa, jos maasta tuntee jo ihmisiä: minulla esimerkiksi oli kaveri, joka opiskeli jo Hollannissa ennen minua. Jokin turvaverkko on kiva olla olemassa, tai sitten voi koettaa luoda sitä jo ennen lähtöä. Suomalaiset Hollannissa -Facebook-ryhmässä voi aina pyytää apua, ja yleensä yliopistot luovat Whatsapp-ryhmän tuleville opiskelijoille.

Terveiset nykyisille klassikkalaisille?

Emilia Eriksson: Luottakaa omaan visioon ja tehkää sen mukaan.

Heidi Karjalainen: Nauttikaa siitä, että maailma on täynnä upeita mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Tarttukaa niihin rohkeasti! 😊

Aura Niskanen: Nykyisille klassikkalaisille haluaisin lähettää terkkuja olla ylianalysoimatta ja stressaantumatta tulevaisuuden suunnitelmista. Todennäköisesti stressaatte kumminkin, joten lähetänkin kannustuksen sekoittaa pakkaa välillä. Pienilläkin arkea rikkovilla ratkaisuilla saa yllättävän paljon lisävoimaa opintotavoitteiden saavuttamiseen. Lykke til!

Roni Salotaipale: Mielestäni yksi iso asia, jonka itse unohdin lukiossa oli, että kokonaisuus on aina tärkein. Yksittäisistä numeroista tai kursseista stressaaminen ei pidemmän päälle ole niin tärkeää kuin kokonaisvaltainen tieto, jonka lukiosta saa irti. Kaikesta ei tarvitse osata kaikkea. Looginen ajattelu on osoittautunut kaikkein tärkeimmäksi asiaksi yliopistossa ja työnteossa. Pitää osata yhdistää asioita ja koko ajan oppia uutta.

Kiitos kaikille haastatelluille! 

Roni Salotaipale.

Aura Agredin yliopiston portaikossa.

Emilia Eriksson.

Koulurakennus Utrecht University of Applied Sciences. (c) Roni Salotaipale

Heidi Karjalainen ja arki ulkoiluvaatebrändin parissa.

(c) Roni Salotaipale