Pääkirjoitus: Mikä on harrastus?

Jaakko Saano

Minun harrastukseni on pyöräily.

Lähes jokainen tekee varmasti usein jotakin mukavaa, josta saa nautintoa, jota kohtaan kokee intohimoa, ja jota voi kutsua harrastukseksi. Mutta mikä todella on harrastus? Mikäpä parempi tapa selvittää tämä kuin hakea internetistä.

harrastus

säännöllisesti harjoitettua vapaa-ajan toimintaa, jota tehdään ajan kuluksi, huvin vuoksi, työn vastapainoksi

        Postimerkkeily on hauska harrastus

Harrastuksiani ovat kansantanssit, puutyöt ja lenkkeily.”

Näin sanoo Wikisanakirja, lähteenään Kielitoimiston sanakirja, jonka taas ovat koonneet Kotimaisten kielten keskus ja Kielikone Oy.

Entäpä mitä kertoo tuntemattoman, anonyymin vapaaehtoisen kirjoittama lähteetön teksti Wikipedian puolella?

”Harrastamisen motiivina on nautinto ja kiinnostus aiheeseen, toisinaan jopa rahallinen palkkio.”

”Harrastaminen voi johtaa jonkin hyödyllisen tiedon, taidon tai kokemuksen hankkimiseen ja karttumiseen.”

Luulen, että kaikki ovat samaa mieltä monista näistä väitteistä, mutta jokaisella on silti hieman omanlainen määritelmä harrastamiselle ja harrastuksille. Jollekin harrastus voi olla säännöllinen, kilpailullinen urheilulaji, johon investoidaan paljon rahaa ja jossa onnistuminen on tärkeää. Toinen voi kokea silloin tällöin ajankuluksi piirtelemisen tai kirjoittamisen harrastuksena.

Oikeanlaista tai vääränlaista harrastusta ei ole. On kuitenkin paljon erilaisia harrastuksia, ja niiden laajaa kirjoa käsitellään tässä Non Solumin numerossa.

Kiitos kaikille harrastuskyselyyn vastanneille.

Non Solum syksy 2021Klassikka harrastaa2.11.2011