Miksi kulutamme liikaa?

Kävin tätä juttua varten katsomassa WWF:n sivuilta, milloin maailman ylikulutuspäivä – päivä, johon mennessä ihmiskunta on kuluttanut koko vuodelle tarkoitetut maapallon luonnonvarat loppuun – oli viime vuonna. Vaikka oikeastaan tiesin, että päivä ei asetu joulukuun puolelle kuten voisi toivoa, totuus sattuu silti hieman. Päivä oli 22.8.2020. Ja ajankohta on jatkanut aikaistumistaan monen vuoden ajan.

Kun puhutaan luonnonvarojen kuluttamisesta, kaikkea ei tietenkään voi pistää liian tai turhan kuluttamisen piikkiin. On asioita, joita tarvitsemme, kuten ruokaa ja mahdollisuuden liikkua paikasta toiseen, eivätkä ne siten ole turhia. Niiden aiheuttamaa ekologista jalanjälkeä voi toki miettiä ja muuttaa, mutta tämä juttu käsittelee nimenomaan materian kuluttamista. On selvää, että kulutus on lisääntynyt viime vuosina, vaikka tietoisuus maapallon tilasta on pikemminkin lisääntynyt. Miksi ihmeessä ylikulutamme, vaikka tiedämme mitä siitä seuraa?

Kulutukseen vaikuttavat monet asiat

Syitä ylikulutukseen on monia, sillä ilmiö on varsin yleinen. Emme ehkä ajattele maailman hyvinvointia ostaessamme tavaroita, koska kuvittelemme oikeasti tarvitsevamme niitä. Markkinatalouden tarkoitus on tuottaa mahdollisimman paljon voittoa, joten se pyrkii mainonnallaan luomaan meille tarpeita. Nykymaailmassa täytyy olla todella määrätietoinen, jos haluaa välttää turhaa kuluttamista. Tavaraa on niin paljon, että sen määrästä saattaa joskus sokaistua.

Markkinatalouden lisäksi on olemassa muitakin tekijöitä, jotka vaikuttavat kuluttamiseemme. Esimerkkinä toimikoon se, kuinka kulutuskulttuuristamme on tavallaan tullut normi. Moni menee nykyään ostoksille ilman mitään varsinaista syytä, jolloin tulee tietenkin tehneeksi heräteostoksia. Riski sille, ettei tavaroita sitten enää koskaan tarvitse, on suurempi kuin jos tuotteen hankkimista olisi harkinnut pitkään. Kuluttamisesta on tullut ikään kuin harrastus, ja pahimmillaan siihen voi jopa kehittyä addiktio. Samoin kuluttaminen voi toimia palkintona tai lääkitä vaikeasti käsiteltäviä tunteita, kuten surua.

Klassikan ykkösten ajatuksia kestävästä kehityksestä

Kolmas kuluttamista ruokkiva asia on itsensä vertailu muihin. Sitä tapahtuu muillakin elämän osa-alueilla, mutta erityisen helppoa on kadehtia toisen omaisuutta. Jos naapurilla on todella kalliita vaatteita, jotka vaihtuvat joka päivä, kokee tarpeen pukeutua itsekin paremmin. Jos rahalla saa ekologisemmin tuotettuja tavaroita, tässä ei sinänsä ole mitään ongelmaa. Kuitenkin jatkuva uusien tuotteiden ostaminen tarkoittaa sitä, etteivät kaikki mene hyötykäyttöön. Lisäksi vaikkapa vaatteiden ostaminen käytettynä kirpputorilta, mikä on helppo ja edullinen tapa edistää kestävää kehitystä, saattaa vähentyä.

Kuluttaminen heijastaa tiettyjä yksilön ja yhteiskunnan arvoja, kuten taloudellista hyvinvointia, ulkonäköä, luksuselämäntapaa ja omaisuuden mukaan arvottamista. Kuluttaminen voisi vähentyä, jos arvot muuttuisivat. Esimerkiksi ekologisuus on jo nyt noussut arvoksi, josta monet mielellään puhuvat, mutta se vielä liian harvoin ulottuu teoiksi asti. Jos korostaisimme jatkuvan materian tavoittelun sijaan vaikkapa ekologisuutta, yhteisöllisyyttä tai mielen ja kehon hyvinvointia, voi olla, että samalla maailman hyvinvoinnissa tapahtuisi muutoksia parempaan.

Miten painava on sinun jalanjälkesi?

Kuinka voin vaikuttaa?

Kuluttamista voi vähentää todella pienin teoin, ihan vaikka kysymällä läheiseltään, miten tällä menee. Jos arvostamme toisiamme luonteemme perusteella ja sellaisina kuin olemme emmekä edes huomioi toisen omaisuutta, kenenkään ei tarvitse ainakaan toisten mielipiteiden vuoksi tehdä epäekologisia kulutusvalintoja.

Itse puolestaan voi eniten vaikuttaa omaan kuluttamiseensa ja esimerkiksi harkita jokaista ostamattaan tuotetta pitkään ja välttää heräteostoksia. Yksilön vaikutus on toki pieni, mutta sitäkin tärkeämpi. Ehkä joskus kymmenen vuoden kuluttua ihmiskunta on viisastunut ja tehnyt oikeita valintoja sen verran, että maailman ylikulutuspäivä menisi kohtuullisessa syklissä aikakäsityksemme kanssa. Mielestäni tämä on mahdollista, jos jokainen tekee oman osansa – oli se sitten miten pieni tahansa.