Ultimaattinen joulun piparisuklaiden hyvyysjärjestys - makuhermoja helliviä ambrosiapaloja vaiko hyllynpohjalle häpeämään jätettäviä pahveja?

Juunia Honkanen

Ultimaattinen joulun piparisuklaiden hyvyysjärjestys – makuhermoja helliviä ambrosiapaloja vaiko hyllynpohjalle häpeämään jätettäviä pahveja? 

On taas koittanut joulukuu, mikä tarkoittaa materialismin ihmejuhlaa. Kauppojen hyllyt täyttyvät kaiken maailman juhlatilpehööreillä kuusen koristeista kynttilöihinmarmeladeja, pipareita sun muita suut makeiksi pistäviä herkkuja unohtamatta. Tämä tarkoittaa, että kauppoihin tulee myös se tärkein, nimittäin joka vuonna mielen ja mahalaukun täyttävät joulusuklaat. Nyt onkin tullut aika tehdä lopullinen, ultimaattinen, kiveen hakattu ranking vuoden markettimakeisista.  

Monipuolisen mielipiteen varmistamiseksi on laitettu kasaan aito oikea suklaaraati, joka kertoo mielipiteensä tuotteiden tasosta. Raatiin kuuluu tällä kertaa kuusi jäsentä: Vilma, jonka elämän periaate on: “Joka päivä on syötävä vähän suklaata”, erittäin intohimoisesti suklaaseen suhtautuvat Hilla ja Pinja, erittäin suurella vakaavuudella suklaaseen suhtautuva Veera (“Kun minä synnyin, oli suklaata, ja kun olen täällä, on vieläkin suklaata”. Vakavaa on!) sekä Emil, joka tarkemman kyselyn jälkeen paljasti, ettei edes pidä kauheasti suklaasta. Miten on, onnistuuko jokin suklaista sulattamaan suklaavihaajan paatuneimman sydämen? Entä voiko jokin suklaa olla pettymys Klassikan suurimmalle suklaafanaatikolle? 

 

Raati ei (minua itseäni lukuun ottamatta) tiedä, minkä merkkistä mikäkin suklaa on, eikä muutakaan erikoistietoa suklaista. He tietävät vain, että kaikkien testissä olevien suklaiden on tarkoitus olla piparkakkusuklaita. Raatia on pyydetty arvostelemaan suklaita niiden maun, suutuntuman, ulkonäön ja jouluisuuden perusteella. Saa nähdä, miten käy: mikä on Non Solumin vuoden 2020 epävirallinen suosikkipiparisuklaa? 

Suklaita mukana on tällä kertaa kuutta erilaista. Joukkoon mahtuu niin kaikille tuttuja tuotteita kuin myös harvinaisempia herkkuja. Testaukseen löytyi niin maito- kuin valkosuklaatakin, kuin myös konvehteja. Haluamme vielä korostaa, että juttu on tehty täysin subjektiivisella tasolla, ulkopuolisten vaikuttimien ulottumattomissa. Ei mainoksia, ei sponsoreita – pelkkää piparisuklaan rakkautta! 

 

  1. Karl Fazer Winter Edition Piparkakku, 200 g(vähintään 30 % kaakaota, mausteina kardemumma, neilikka, kaneli, inkivääri ja muskottipähkinä) 

 

Vilma: Ulkonäkö on aika perus. Tämä on vähän liian makeaa. Suklaan maku on ns. liian kova pipariin verrattuna. Piparit erottuivat suussa hyvin suklaasta, mutta ne olisivat voineet maistua enemmänkin. Arvosanaksi 8. 

Hilla: Sopivan rapeaa. Piparit olivat aika pieninä palasina eikä niitä juuri nähnyt ulospäin, vaikka minun puolestani olisivat ihan hyvin voineet. Ei olisi haitannut. Vahva 8+. 

Pinja: Fazer tekee kaikista suklaalevyistään samannäköisiä, joten ulkonäkö aika tavallinen. (toim. huom. suklaapaloissa lukee Fazer) Mukavan rapsakkaa. Pipari olisi voinut maistua enemmänkin. 7. 

Emil: Ei kauhean hyvännäköinen. 7-. 

Veera: Fazer ei ole ikinä pettänyt minua koko matkani aikana! Makukokemus oli oikea elämysmatka. Suklaan muoto on suussa sulava ja suutuntuma on erittäin hyvä. Laadukasta. Ei liian makeaa. Kaakaopitoisuus oikein sopiva. 9+. 

Juunia: Rapeaa, maukasta, oikein hyvää. Tarttuu pikkuisen kitalakeen ja tuntuu jotenkin limaisena kurkussa. Vanha suosikki. 9-. 

 

Arvosana: 8 

 

  1. Panda piparkakku valkosuklaa,135 g, gluteeniton (mausteet kaneli, neilikka, inkivääri, vanilja) 

 

Vilma: En pidä erityisemmin valkosuklaasta, koska se on niin makeaa. Tämä oli tosi makeaa! En ole pitkään aikaan syönyt valkosuklaata, mutta tämä maistui jotenkin oudolta. En olisi todellakaan maistanut piparin makua tästä. Suutuntuma melko samanlainen Fazerin kanssa. 5. 

Hilla: Jos en olisi tiennyt, että tämä on piparivalkosuklaata, en olisi sitä maun perusteella keksinyt. Pipari ei maistunut ollenkaan. Pehmeän valkosuklaan joukossa oli kovia, rapeita piparkakkumuruja, mutta ne olisivat voineet olla isompina palasina ja maistua edes joltain. Maistuu ihan tavalliselta valkosuklaalta. 6-. 

Pinja: Ihan liian makeaa. En muutenkaan tykkää hirveästi valkosuklaasta eikä pipari tästä oikein maistunut. Samalla lailla makeaa kuin edellinenkin. 6. 

Emil: Minä oikeastaan tykkään melko paljon valkosuklaasta, se on ihan hyvää. Tämä maistui samalta kuin sellaiset perusvalkosuklaat, lukuun ottamatta jotain rapeaa ihmejuttua, joka ei maistunut yhtään piparilta, mutta jossa oli sellainen pipari-/glögimausteen maku (ehkä neilikka?). Jälkimakua on jonkin verran eikä hajukaan ole hirmu hyvä. 6-. 

Veera: Tässäkin lukee suklaamerkin nimi suklaapaloissa. Oliko tässä siis tarkoitus olla piparia? Muodoltaan pyöreä, joten edellistä Fazerin suklaata miellyttävämpi laittaa suuhun. Kuten valkosuklaalta voi odottaakin, kaakaota ei ole nähnytkään. Perusmaku valkosuklaalle ihan hyvä, mutta jälkimaku ja haju olivat vähän outoja. 5-. 

Juunia: Hirmuisen makeaa. Ei ole suklaata nähnytkään, tosin tämä onkin valkosuklaata. Ei tässä kyllä piparkakkuakaan ole. Eli mitäköhän tämä tuote on? Ei ainakaan piparkakkusuklaata. Oudon makuista eikä kovin hyvää. 6-. 

 

Arvosana: 5,5 

 

  1. Dammenbergpipari maitosuklaalevy, 70 g, soijaton (43 % kaakaota, mausteina pomeranssi, kaneli, neilikka, inkivääri, vanilja) 

 

Vilma: Ulkonäöstä ei näe, että tässä olisi mitään muuta kuin pelkkää perussuklaata. Ei taida olla ollenkaan piparia seassa. Miellyttävän makuista. Yllätti positiivisesti! Tästä tunnistaa ehkä jotain joulunmakua. Aika kovaa. Jos arvosteltaisiin normaalisti, saisi tämä 9+, mutta koska tässä arvostelussa on kyse jouluisista piparisuklaista enkä minä tästä oikein joulua löytänyt, annan arvosanaksi ehkä 6,5. 

Hilla: Tuoksuu todella tummalta, mutta ei maistu yhtä tummalta kuin olisi luullut. Näyttää vähän käsintehdyltä, koska palat eri paksuisia ja tasaisia, eikä näyttänyt siltä, että olisi tehtaassa koneella päätetty painaa jotain muotoja. Vaikka ohutta, silti kovempaa kuin esimerkiksi Fazerin suklaa. Maussa on pieni häivähdys joulua, mutta suoraan sanottuna en piparia olisi kyllä tästä löytänyt. Jouluinen jälkimaku. Jos arvioitaisiin yleisesti suklaana, saisi paremman arvosanan, koska hyvää ja voisin syödä muulloinkin kuin vain jouluna. Maistuu vähän halppissuklaalta, jota on jossain halvoissa pääsiäismunissa. 7. 

Pinja: En kyllä vieläkään usko, että tässä oli yhtään piparia. Ihan hyvää, koska ei ollut liian makeaa. Tykkään itse ehkä enemmän tummasta suklaasta kuin maitosuklaasta, joten tämä oli jee. Joulusuklaana aika surkeaa, koska ei ole yhtään piparia minun mielestäni. Oikeasti tosi hyvän makuista, mutta koska pipariprosentti vähäinen, saa tämä arvosanaksi 0/10. Jos arvioidaan piparisuklaita eikä suklaassa ole yhtään piparia, ei se voi yhtään pisteitäkään saada. 0. 

Emil: Jos tätä pitäisi arvioida joulusuklaana, olisi tämä sellainen suomalainen masentunut joulu. Tykkäsin tummasuklaan vivahteesta, koska itse pidän enemmän tumma- ja valkosuklaasta kuin maitosuklaasta. Tässä ei ole yhtään piparia tai mitään muutakaan sellaista, mutta jonkinlainen kaiku löytyy jostain jouluisesta, en vain ymmärrä mistä. Vaikka tummaa suklaata, silti makeaa. Veikkaan, että kaakaota on jotain 40 %. Joulusuklaana 4, tummasuklaana 6, ylipäätään suklaana 5. Eli 4. 

Veera: Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä näyttää miellyttävältä. Samettinen ulkomuoto miellyttää itseäni hyvin paljon. Sopivan pelkistetty. Maussa oleva piparin vivahteisuus on itseäni miellyttävä. Näistä tähän mennessä testatuista suklaista tätä ostaisin kaikkein todennäköisimmin. Kaakaoprosentti suurempaa kuin esim. Fazerin piparisuklaassa eikä yhtä makeaa, mikä on hyvä juttu. Maistuu Fazerin 47 % tummalta suklaalta yhdistettynä tuohon pipariaromiin.  sydämeeni joulun teen… Tässä suklaassa on se joulu! Juuri sopivan jouluinen suomalaisella vaatimattomuudella. Kyllä tämä 10 olisi, ostaisin! 

Juunia: Osa paloista on paksumpia kuin muut, mikä on ihan hauskaa. Maku aika jännä. Hyvä suutuntuma. Ei liian makeaa, mutta selvästi suklaata. Itselleni tulee tästä jokin minttu mieleen, mutta en tiedä minkä takia. Piparkakku ei tule selkeästi esille, mutta jossain sen etäisesti havaitsee. Pitäisi varmaan tarkistaa, että ei ole piparminttusuklaata piparkakkusuklaan sijasta… (Ei ole.) Miellyttävä jälkimaku, ei ole sellainen tahmainen kurkussa niin kuin aika moni muu suklaa. Todella hyvää, ei niinkään jouluista, mutta minä tykkäsin. Söisin koska tahansa uudestaan. 8,5. 

 

Arvosana: 6 

 

  1. Kultasuklaa Pipari-maitosuklaa,80 g (piparkakkua 8 %, mausteina kaneli, inkivääri, neilikka) 

Vilma: Piparinmurut tässä olivat vielä pienempiä kuin Fazerin versiossa oli. Vähän liian makeaa, mutta suutuntumalta pidän tästä eniten. 9+. 

Hilla: Aika paljon Fazerin tyyppinen. Piparkakut tässäkin liian pieninä hippusina. 8-. 

Pinja: Maitosuklaa maistui aika lailla samalta kuin Fazerissa, mutta piparkakku tuli selkeämmin esiin. Parempaa. Vähän liian makea. 8. 

Veera. Haju on hyvä. Selkeästi maitosuklaata. Vähemmän kaakaota kuin edellisessä oli, mutta silti oikein hyvää maitosuklaata. Piparin ja suklaan tasapaino hyvä ja pipari oli mukavan mureaa. 10. 

Emil: Vähän liian makeaa, mutta hyvää piparkakkusuklaata, jossa pipari maistuu selkeästi. Minun mielestäni on hyvä asia, että piparkakut eivät olleet jättimäisiä, vaan kirjaimellisesti murusia. 9. 

Juunia: Tosi hienoa suklaata. Pidän tästä todella paljon. Piparkakku tulee selkeästi esille, mutta ei liian voimakkaasti. Suklaa-pipariratio aika lailla täydellinen, koska selkeästi maistuu pipari, mutta ei pelkästään se, vaan suklaakin tulee hyvin esille. Hyvä suutuntuma ja helppo pureskella. Maukasta. Tykkään kovasti jälkiefektistä. Tässä se ei ole sellainen, että takertuisi kurkkuun tai jäisi suuhun selkeästi se maku, mutta jotenkin jää raikas olo. Maitomainen. 10. 

 

Arvosana: 9 

 

  1. DammenbergConfessions pipari suklaakonvehti, 112 g, maidoton, vegaani 8 kpl/rasia (kaakaota 46 %, mausteina pomeranssi, kaneli, neilikka ja inkivääri) 

Ainoa konvehti. 

Vilma: Tosi kaunis ja konvehtimainen ulkonäkö. Konvehti ei ole kyllä kovinkaan jouluinen, näyttää simpukalta. Maku oli järkyttävä pettymys. Jouduin taistelemaan, että sain tämän syötyä kokonaan. Jouduin huuhtelemaan suutani vedellä. Maistui kamalalta. Ehkä tästä vähän tunnisti suklaata. Jos voin luottaa itseeni tämän järkytyksen jälkeen, suutuntuma olisi voinut olla jopa hyvä, jos konvehdin maku vain olisi ollut hyvä. En söisi uudelleen, ellei pakotettaisi. 1. 

Hilla: Tämä maistuu Pandan Zabaglione-konvehdin ja liköörikonvehdin sekoitukselta. Ei maistu joululta, piparilta eikä suklaalta. Ulkonäkö tavallaan ihan kiva, mutta simpukat eivät liity jouluun. Jo tästä mössöstä olisi pitänyt tunnistaa, ettei tässä ole mitään hyvää. 3. 

Pinja: On hienon näköinen. Täyte lähinnä tuntuu mämmiltä ja maistuu hirveältä. Suklaata ei oikein maistanut missään, eikä kyllä pipariakaan. En ostaisi pahimmalle vihamiehelleni, mutta jouluinen ja hienostunut ulkonäkö. Näyttää kivalta, joten 1. 

Emil: Todella suomalainen joulukonvehti – ei tuo iloa elämään. En söisi mitään näistä suklaista, ellei minua pakotettaisi, mutta tämä on oikeasti jopa ihan hyvää! Haisee joltain likööriltä, mutta minun mielestäni kaikissa konvehdeissa on jokin liköörinkatku. Erikoinen makuelämys, mutta en tiedä onko se hyvässä vai huonossa. Ihan ok. Parempi kuin muut. Ei makea, mikä on hyvä. Joulusuklaana tämä on 2, mutta jos tämä olisi mämmisuklaata, olisi tämä ehdoton 10+. 2. 

Veera: Tämä ei maistu suklaalta… Eikö joulukonvehtien pitäisi tuoda iloa elämään? Tämä on sellainen savolainen “suattaapi olla joulu tai suattaapi olla olematta”. Jos haluatte kevyemmän joulun ja lihoa vähemmän, ostakaa näitä! Tämä ei ole makuelämys, vaan makukamaluus. Kun ensimmäisen kerran tätä haukkasi, tuli mieleen nämä kirotus liköörikonvehdit. Sellainen kostea tuntuma. Uhkarohkeana saattaisin syödä uudestaan, ihan vain kärsimyksen vuoksi. 5. 

Juunia: Tässä tosiaan on sellainen suklaakuori, jonka sisällä on jotain töhnää. Hankala sanoa, miltä se oikein maistuu. Se on jotenkin marjamainen. Piparkakkua ei ole nähnytkään. Suklaata ei voi maistaa ollenkaan täytteen takia. Loistava lahja sille sukulaiselle tai tuttavalle, joka on tunnettu siitä, että säilöö lahjat jonnekin kaapin perukoille ikiajoiksi. 3. 

 

Arvosana: 2,5 

 

  1. MarabouPepparkaka185 g (vähintään 30 % kaakaota, mausteina inkiväärijauhe, mausteneilikka ja kaneli) 

Vilma: Todella mausteinen. Piparinrakeet suuremmat kuin muissa suklaissa. Tykkäsin suutuntumasta, se oli kivan rouskuva, mutta kuitenkin suussa sulava. Mausteet räjähtivät liikaa suussa ja vähän niin kuin peitti muun maun sekä jäi kutittamaan suuta. Ei maistunut niinkään normipiparilta vaan enemmän joltain piparimausteelta. 8-. 

Hilla: Mahdollisimman rasvaista ja makeaa, juuri minun lempparisuklaatani siis! Tässä oli paras piparinmaku ja myös parhaat piparipalat, koska ne olivat vähän isompia kuin muissa. Parhaat mausteet. 9-. 

Pinja: Tässä maistuu kaikkein eniten pipari, joten peukut pystyyn. Minunkin mielestäni ehkä vähän liian makeaa maitosuklaata. Olisi ollut parempaa, jos olisi tehty tummaan suklaaseen. Tämä oli näistä paras pipariuden kannalta. 9,5. 

Emil: Makeaa. Todella makeaa. Tässä on jokin tällainen ihmeen piparitaikinan maku taustalla, mutta tämä on niin makeaa, ettei tästä mitään muuta tunnistakaan. 5,5. 

Veera: Paistettua piparia enemmän tästä tulee mieleen piparitaikina, mikä on hyvä asia. Tässä on tietynlainen vähän rasvainen maku ja kurkkuun jää sellainen outo olemus. Mieleen tulevat lapsuuden piparinleipomismuistot mummon kanssa! 7. 

Juunia: Suutuntuma aika samanlainen Fazerin kanssa, tosin tämä on pehmeämpi ja tässä on vähän isompia nämä piparipalat. Todella makea, mutta piparkakku tulee tosi hyvin esille ja myös suklaa. 8.  

Arvosana: 8- 

Enemmän tai vähemmän yllättäen raadin suosikiksi tänä vuonna nousi Kultasuklaan versio piparisuklaasta. Raati tuomitsi suklaan täydelliseksi piparimaitosuklaaksi, joka ei ollut liian makea, mutta selvästi suklainen, ja jossa piparit olivat pääroolissa. 

Mikään suklaista ei kuitenkaan onnistunut saavuttamaan täysiä kokonaispisteitä. Millaista piparisuklaata raatilaiset sitten toivoisivat saataville tulevan? Yksimielinen vastaus tähän oli tummaan suklaaseen tehty piparkakkusuklaa, jossa kunnon piparihippusia. Mitenköhän lienee, joko seuraavana jouluna tällaista olisi saatavilla? 

 Piparin tuoksua, suklaan makua, tonttujen juoksua… Hyvää joulua! 

Non SolumJoulukuu 202015.12.2020