Kotini maailmalla -Lukuvuoden 2019-2020 vaihto-oppilaiden tunnelmia

Heidi Hyttinen: Vaihtovuosi Ranskassa opetti, että kaikesta selviää.

Olen Heidi Hyttinen, 18-vuotias, ja olin vaihdossa Ranskassa lukuvuoden 2019-2020 Rotaryn kautta. Asuin Bretagnessa alueella, St Malossa meren rannalla. Suomalaiselle vaihtarille uutta Ranskassa oli läheinen kulttuuri, poskipusuilla tervehtiminen ja upea ruokakulttuuri. Sain olla Ranskassa koko vuoden ja elin siitä 3 kuukautta karanteenissa host-perheeni kanssa. 

Minulla oli kolme host-perhettä kahdessa vierekkäisessä kaupungissa. Kävin julkista 1300 hengen koulua. Kouluelämä eroaa suuresti vanhanaikaisuudellaan. Opiskelussa ei käytetä juuri yhtään teknologiaa ja opettajia teititellään käyttäen “madame” ja “monsieur” nimityksiä. Kymmenen tunnin koulupäivät olivat paikallisille normaaleita ja aikaa harrastuksiin ei ollut kovinkaan paljoa. Kouluruokaan kuului alkuruoat, useita eri vaihtoehtoja pääruoissa ja jälkiruoissa, sekä salaatit ja patongit. Vuoden aikana pelasin lentopalloa paikallisessa joukkueessa. Vietin paljon aikaa kavereiden kanssa pääosin viikonloppuisin. 

Bretagnen alueen kulttuuri eroaa hieman muusta Ranskasta. Asuessani merenrannalla, paikallisia työllisti paljon kalastukseen ja merellä liikkumiseen liittyvät ammatit. Meri on erityinen tällä alueella, koska se on ainoa alue, jossa Ranskassa tapahtuu vuorovesi-ilmiö. Vuodenaikojen erot ovat pienemmät, eli talvi tuntuu syksyltä ja kevään lämpötila tuntuu jo kesältä.  

Kesällä rannalla vietettiin paljon aikaa ja kokeilin wakeboardia ja opin surffaamisen alkeet. Muuten kulttuurieroina on ihmisten välinen läheisyys, jonka huomaa muille ihmisille annettavasta ajasta ja kiinnostuneisuudesta. Elämänasenne ei ole niin vakava ja pienet asiat merkitsevät enemmän. Ranskalaiset tykkäävät kokoontua yhteen nauttimaan àperoa, joka on “alkujuoma/napostelu” hetki ennen varsinaista ruokaa. Viinit, juustot ja patongit kuuluvat arkielämään ja ruoka on ehkä suurin ylpeydenaihe ranskalaisille. Kävin upeissa ravintoissa ja söin lukemattomia kolmen ruokalajin aterioita.  

Yksi parhaimmista kokemuksista oli matka 30 muun vaihtarin kanssa. Bussimatkan aikana kiersimme Ranskan ympäri 13 kaupungissa. Eniten mieleen jäi varakas Monte-Carlon ja Monacon alue ja upea Etelä-Ranska. Kulttuurillisia eroja on kaikissa maakunnissa ja saimme tutustua niihin paikallisten avulla. Pääsin matkustelemaan todella paljon vaihtoni aikana ja kävin esimerkiksi Marseillessa ja Strasbourgissa host-sukulaisten luona, risteilyllä Saksassa, Normandiassa ja läheisissä kaupungeissa vaihtarikavereiden luona ja omien kavereiden kanssa.  

Koronatilanne on ollut maassa koko ajan aika huono, ja keväällä rajoitukset olivat äärimmäisen tiukkoja. Ulos ei saanut poistua kuin lupalapun varassa, ja jos poistui ilman riittävää syytä, joutui maksamaan kalliin laskun. Kaikki oli kiinni ja olin karanteenissa perheen kanssa. Kaksi isoa vaihtarimatkaa ja monia muita tapaamisia peruttiin, mutta pääasia oli, että sain kuitenkin jäädä. Kesäkuussa säännökset olivat jo hieman löysentyneet ja monet paikat aukesivat. Maskipakko on kaikkialla. 

Vaihtovuosi oli ikimuistoinen kokemus. Opin uuden kielen, sain ystäviä ympäri maailma ja osa minusta tulee aina olemaan Ranskassa. Ennen kaikkea vaihtovuosi opetti minulle uudenlaista elämänasennetta, että kaikesta selviää.   

Nea Järvelin, Brasilia 

Olen Nea Järvelin, 18-vuotias, ja olin viime lukuvuoden 2019-2020 Rotarien kautta vaihdossa Brasiliassa, Minas Geraisin alueella. Auringon, musiikin ja samban täyteinen Brasilia eroaa Suomesta monella tapaa. Maassa puhutaan portugalia, ihmisiä tervehditään poskipusuilla, ja kesälomaa vietetään tammikuussa. Ehdin olla Brasiliassa noin seitsemän kuukautta, kunnes jouduin palaamaan Suomeen aikaisemmin maaliskuussa koronan takia. 

Asuin vaihtoni aikana kahdessa eri isäntäperheessä, ja kävin paikallista yksityistä koulua. Brasiliassa koulupäivät alkavat aamuseitsemältä ja keskipäivän aikaan on kahden tunnin tauko, jonka aikana oppilaat käyvät lounastamassa ulkona tai kotona. Lounastauon jälkeen palataan koulunpenkille istumaan vielä iltaviiteen asti. Oppilaat myös käyttävät koulupukuja, ja kokeita on joka perjantai. Arkeni siis koostui enimmäkseen koulusta, ja viikonloppuina kavereideni kanssa olosta.  

Koulusysteemien lisäksi maidemme kulttuurit eroavat suuresti. Musiikki, katolinen uskonto ja jalkapallo ovat brasilialaisten elämässä vahvasti läsnä. Brasiliassa läheisyyttä osoitetaan sekä kosketuksella, että sanoin, huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Ilmaston lisäksi myös ihmiset ovat todella lämpimiä, ja haluavat aina auttaa. Perhe on brasilialaisille todella tärkeä, ja juhlimisen aihetta löytyy pienimmästäkin asiasta.  Maassa kuitenkin vallitsee suuret tuloerot ja korkea väkivallan taso. Ulkona ei saakaan liikkua pimeällä yksin, eikä mielellään ollenkaan.  

Pääsin vaihtoni aikana matkustamaan paljon, ja kävin mm. Luode-Brasiliassa Pantanalin alueella, vietin uuden vuoden Porto Seguron rannalla, ja tammikuussa matkustin läpi Brasilian rannikon 50 muun vaihto-oppilaan kanssa. Matkakohteista mieleenpainuvimpia oli Itacaré ja sen sileät hiekkarannat, sekä värikäs Rio de Janeiro, joka on mielestäni yksi maailman kauneimmista kaupungeista. Yksi huikeimmista kokemuksista oli kuitenkin helmikuussa juhlittavat karnevaalit, jotka vietin kavereideni kanssa osavaltioni pääkaupungissa Belo Horizontessa. Karnevaalit kestivät viikon, jonka jokaisena päivänä ihmiset kerääntyivät kaduille juhlimaan, laulamaan ja tanssimaan yhdessä paahtavan auringon alla.  

Vaihtovuosi toi minulle uskomattomia kokemuksia, ystäviä sekä uuden kielitaidon. Rakastuin Brasilian monimuotoiseen luontoon, rikkaaseen kulttuuriin, ja lämpimiin ihmisiin. Tällä hetkellä koronatilanne on maassa melkoisen huono, mutta heti tilanteen parantuessa aion ehdottomasti matkustaa Brasiliaan uudelleen! 

Juunia Honkanen, Japani: Japanissa aloitetun elämän taakseen jättäminen ei ole ollut helppoa.

Olen Juunia Honkanen. Olen 18-vuotias ja tällä hetkellä toisella vuodella Klassikassa. Vietin kouluvuoden 2019–2020 Japanissa, Aichin prefektuurissa. Vaihtoon lähdin Rotary Youth Exchangen kautta. 

Monilla tuppaa olemaan Japanissa monenlaisia mielikuvia, jotka pitävät enemmän tai vähemmän paikkansa. Toki Japani on se animen ihmemaa, jossa ihmiset pukeutuvat cosplay-asuihin arkipäiväisessä elämässään ja syövät sushia enemmän kuin hyväksi olisi, mutta sen lisäksi maa on niin paljon enemmän kuin pelkkä populaarikulttuurinsa.  

Minua kiinnosti Japanissa erityisesti sen pitkä historia ja ainutlaatuinen kulttuuri. Lisäksi toiveenani ennen vaihtoon lähtöä oli uuden kielen oppiminen, joten en halunnut mennä minnekään, missä minut ympäröitäisiin englannilla. Japanissa yleinen englannin kielen taso ei ole mitenkään erityisen kehuttavaa, joten siellä ollessa oli pakko panostaa japanin opetteluun – mitä ei ainakaan helpottanut japanin kolme eri kirjoitusjärjestelmää. 

Shinto-pyhätöllä

Japanilaiset ovat kuuluisia kohteliaisuudestaan ja kurinalaisuudestaan, mikä näkyi vahvasti myös koulumaailmassa. Siinä missä Suomessa on totuttu avoimuuteen ja esimerkiksi opettajien etunimellä kutsumiseen, olisi Japanissa sellainen liika läheisyys sopimatonta. Opettajia kutsutaan sukunimi-senseiksi ja vanhempia oppilaita senpaiksi. Tunneilla ei juuri rohkaista omien ajatusten esille tuomiseen ja opetus tapahtuu pääosin siihen perinteiseen tyyliin, jossa opettaja paasaa luokan edessä ja oppilaat istuvat hiljaa tuoleillaan kuuntelemassa. Aina oppitunnin alussa ja lopussa oppilaat nousevat ylös ja kumartavat opettajalle.

Kouluni Japanissa oli noin 600 oppilaan buddhalainen yksityiskoulu. Koulu oli kunnianhimoinen opiskelijoidensa tason suhteen ja jopa pahamaineinen tiukoista säännöistään. Tiukka kuri näkyi muun muassa koulupukuihin ja kännykän käyttöön liittyvissä ohjeissa. Koulupukuja piti käyttää sellaisina kuin ne olivat, yli solisluiden yltävät hiukset olivat pidettävä kiinni, sukkien varsien piti olla ylhäällä ja suorassa, koruja ja meikkejä ei saanut käyttää… Opettajat keräsivät älypuhelimet pois oppilailta koulupäivän ajaksi, eikä niitä saanut käyttää koulumatkoillakaan. Kaikki säännöt ja ohjeet ulottuivat koulurakennuksen ulkopuolellekin, koska kun olet koulun koulupuvussa, olet koulun maineen edustaja. 

Buddhalaisuus toi oman sävynsä kouluelämään. Joka aamu rehtorin johdolla lausuttiin mantramainen aamurukous. Lisäksi oppilailla oli kerran viikossa tunnustuksellinen uskonnontunti (yleisesti Japanissa ei kouluissa opeteta uskontoa oppiaineena). Muutaman kerran kouluvuoden aikana oli myös uskonnollisuuteen liittyviä juhlia ja tapahtumia, joiden aikana esimerkiksi piti yhteen ääneen toistaa buddhalaisia mantroja ja istua salin lattialla perinteisessä seiza-asennossa, joka on pitkinä aikoina e puuduttavuudessaan kunnon kidutusta jaloille. 

Kun koronavirus alkoi epidemisoitumaan Kiinassa, naapurimaa Japani seurasi tilannetta huolestuneena. Japanissa sairastumistilastot kuitenkin säilyivät suhteellisen hallituissa käsissä, mihin toki saattoi vaikuttaa monet tekijät, kuten testiin pääsemisen vaikeus. Japanissa, ilman erillistä kehotusta, maskit arkipäiväistyivät kevättalvella (tosin jo pitkään maskin käyttö on ollut yleistä muutenkin). Koulut olivat suljettuina maalis- ja huhtikuun. Japanissa oli Suomesta viime vuonna kuusi rotaryvaihto-oppilasta, joista kaikki paitsi minä palasivat Suomeen keväällä tilanteen takia. Minä sain onneksi mahdollisuuden jatkaa vaihtoani, ja olinkin Japanissa elokuun alkuun asti. 

Kaiken kaikkiaan vaihtovuoteni Japanissa oli todella huikea. Ei se ollut ruusuilla tanssimista koko aikaa, esimerkiksi silloin, kun host perheiden kanssa oli ongelmia. Ongelmista kuitenkin selvisi, ja koen kasvaneeni henkisesti vuoden aikana. Sain mahdollisuuden kokea mielettömiä asioita, kuten Fuji-vuorella kiipeämisen, reissun Universal Studiosille Osakassa ja japanilaisen uuden vuoden, joiden muistoja vaalin kaihoisasti. Japanissa aloitetun elämän taakseen jättäminen ei ole ollut helppoa. 

Nea ja vaihtarikaverit Rio de Janeirossa Kristus-patsaan äärellä

Itacarén rantaa