Varo vaaraa - Näin käy, kun ei enää jaksa

Miksi tekstiä ei tule?  

Makaan sängyllä kynttilänvalossa ja mietin tämän jutun deadlinea, joka on huomenna. Minulla ei edes ole aihetta, tai ainakaan toimivaa sellaista.  

Mutta onko se mikään ihme, ettei löydy mitään sanottavaa? Kuuden tunnin asiatekstin kirjoittamisen jälkeen suusta ei tullut enää muuta kuin kirosanoja ja laulunpätkiä. Kirjoituksista voisi kertoa vaikka mitä, mutta se olisi turhaa, koska ne pitää kaikkien itse kokea. Ylimääräinen pelottelukaan ei auta ketään. 

Päivät tulevat ja menevät, joka päivälle löytyy negatiivisia uutisia. Viimeisten kuukausien aikana on täytynyt oppia sietämään jatkuvaa epävarmuutta, huolta ja pelkoa. Jonkin aikaa meni, kunnes siihen turtui. Koulun ulkopuolisesta maailmastakaan ei siis juuri tunnu löytyvän sanottavaa. Tuntuu pahalta, jos jää jostain kivasta paitsi.  

Millaista on abin elämä tällä hetkellä?

Enimmäkseen se koostuu stressin sietämisestä. Stressi tiivistyy kirjoituksien ympärillä vellovaksi kokonaisuudeksi, joka pitää ensin sietää, sitten kestää ja sitten vielä päästää menemään. Kirjoituksista aiheutuvan stressin lisäksi on jatkuvasti mielessä jatko-opinnot sekä muutenkin epävarmalta tuntuva tulevaisuus. 

Koulusta aiheutuvien paineiden ja stressin lisäksi pitäisi urheilla tarpeeksi, päivittää somea riittävän usein, syödä terveellisesti sekä muistaa myös välillä nähdä kavereita. Unohtamatta tietenkään yhteydenpitoa perheeseen, sukulaisiin sekä mahdollisen parisuhteen ylläpitoa.  

Kaiken tämän vuodatuksen jälkeen on hyvä todeta, että ei tässäkään auta kuin ottaa yksi päivä kerrallaan sekä muistaa, ettei se elämä loppujen lopuksi ole niin vakavaa. Muistetaan syödä, nukkua ja nauraa! 

Tästä tuli nyt tämmönen. 

Kuva: Aliisa Laitinen