Bussissa

Ei bussi vaan kuorma-auto 😉

Astun täpötäyteen bussiin. Paksut vaatteet tuntuvat aivan liian kuumilta, kun niin monta ihmistä on mahdettu samaan tilaan. Keskusaukko on jo täynnä seisojia.

Ainut jäljellä oleva istumapaikka on lähes kaikkia muita vastaan päin oleva penkki. Istuudun. Bussi lähtee liikkeelle. Pian se taas pysähtyy, ja lastenvaunut jäävät pois kyydistä. Nuori mies huikkaa kiitoksen. Pian takaani vaappuu ihmisenalku kovalla äänellä selittäen. Pieni poika, ehkä kolmen, on astunut isosiskonsa ja äitinsä kanssa bussiin. Kolmikko vaappuu kohti vapautunutta paikkaa. Pikkupoika tahtoo ikkunapaikan, mutta sisko kerkeää nousta riville ensin. Poika hakkaa käytäväpenkkiä ja huutaa tahtovansa ikkunapaikan. Äiti komentaa pojan sijasta isosiskoa siirtymään.

Korkeimmalla paikalla bussissa istuu nuori nainen. Hän tuskin on vielä 18. Jaloissaan hänellä on suuri, pullottava urheilukassi. Sylissään on vielä reppu ja kangaskassi. Ilme on tulkitsematon, hän katsoo ulos. Tummanruskeat hiukset ovat kiinni. Ihan kuin kuulokkeiden johdot kuristaisivat häntä. Hän on solmussa ja epämukavana.

“Hei äiti”, edessäni istuva parikymppinen nainen aloittaa puhelun. Hän on kääriytynyt paksuun huiviin ja tuntuu tärisevän. Lasien takana silmät kostuvat. “Soitin jo isälle. Se sanoi, ettei sillä oo mulle ylimäärästä”. Tauko. Hän ottaa happea huivin takaa. “Joo, mä yritän. Kyllä mä pärjään”. Kyynel valuu posken kautta huiviin. Pian silmätkin katoavat sen taakse.

Keskusaukossa seisoo noin nelikymppinen mies yllään urheiluvaatteet. Hän pitelee maastopyörää nojalla seinää vasten, se vie suuren tilan. Ilme on väsynyt, sänkinen, silmien alla on varjot. Mies on hyvässä kunnossa, mutta huojuu kofeiinista. Mutkainen tie johtaa synkkään metsään ja miehen ilme kirkastuu. Hän painaa nappia ja raahautuu ulos pyörineen.

Ikkunan vieressä istuu ehkä kuusikymppinen mies. Hänellä on kauniisti harmaantuneet hiukset ja tummat kasvot. Keskittyneesti hän tuijottaa ulos silmissään kummallista rauhallisuutta. Katse tekee vaeltavan kierroksen jäljellä olevissa matkustajissa. Katseemme kohtaavat hetkeksi ja kasvoille syttyy rauhoittava hymy. Ikään kuin vanhemman neuvo: kaikki järjestyy. Maisemat ovat tavallisia.

Valkohiuksisella naisella on kirkkaanpunaista huulipunaa. Huolitellut vaatteet kertovat vauraudesta. Ilme on vaativa ja kokenut. Nainen on vanha, mutta ryhti on suora. Katseessaan hänellä on suuria lavoja, esiintymismekkoja ja spottilamppuja. Yleisö taputtaa railakkaasti, kun hän kumartaa. Vai muistaako hän edes sitä. Luultavasti vain sen.

Nousen, kävelen bussin keskelle ja astun ulos. On kylmä.

Siiri Pöllänen