Vaihto-opiskelijana Suomessa

Elsa Koivula

Tsumugi opiskelee myös suomea.

Tsumugi Yasukawa 

Ikä 17 

Japani, Miyazaki(Etelä-Japani)  

 

Japanista minulle tulee mieleen ensimmäiseksi kaunis luonto erityisesti vaaleanpunaiset kirsikkapuut ja kauniit, mutta saasteinen ilma suurkaupungeissa. Tulee myös mieleen koulupuku ja hyvin suoriutuvat oppilaat. Japanista tulee mieleen myös luonnon rauha, mutta samalla tulee mieleen Tokion vilkkaat kadut. Vihreä tee ja järjestelmällisyys tulevat mieleen, kun on miettinyt vähän pidempään. Japanista syntyvät mielikuvat ovat osittain ristiriidassa toisiensa kanssa. 

Tsumugista ensivaikutelma oli, että hän on mukava ehkä vähän ujo, joko luonteeltaan tai kielen vierauden takia. Pian huomasin, ettei meidän kummankaan englanninkielen taito ole kaikkein vahvin ja että jouduimme miettimään sanoja pitkään. Kun Tsumugi kertoi oman ikänsä suomeksi, huomasin hänen suomen kielen ääntämisen olevan erittäin hyvä.  

Tsumugi kertoo kuinka hän oli kiinnostunut pohjoismaista ja niiden kulttuurista, lopullisen valinnan minne hän päätyi teki kuitenkin vaihdonjärjestäjä. Hän kertoo kuinka hän pitää suSomen luonnosta sillä se on puhdas. Tsumugi kertoo myös, kuinka hän kävi poimimassa sieniä ja kuinka hän nautti siitä. Hän pitää myös musiikin kuuntelusta erityisesti kpopista ja urheilunkatsomisesta. 

Tsumugi saapui Suomeen neljäs päivä elokuuta, ennen koulun alkua hänellä oli vähän päälle viikko tutustua Suomeen ja hänen isäntäperheeseensä. Isäntäperheeseen kuului hänen lisäksi kolme uutta siskoa ja kolme veljeä. Hänen omaan perheeseensä, joka asuu Miyazakissa, sisältää hänen äitinsä, isänsä ja kaksi veljeä. 

Koulusta Tsumugi kertoo kuinka Japanissa käytetään koulupukua ja kuinka hän mieluummin käyttää koulupukua, sillä hänellä on ollut vaikeuksia valita mitä pukea kouluun. Itsekin voin samaistua tähän, mutta minä pidän siitä, että saan valita itse vaatteeni. Uskon että itsekin pitäisin mieluummin koulupukua, jos olisin siihen tottunut.  

Non Solum syksy 2019Syksytunnelmia Klassikalta29.10.2019