Mietteitä lukion loppumisesta

Ke­vät on saa­pu­nut Klas­sik­kaan

Lu­kio on jo käy­tän­nös­sä ohi: kaik­ki tar­vit­ta­vat kurs­sit on suo­ri­tet­tu ja YO-kir­joi­tuk­set ovat ta­ka­na­päin. Pää­sy­ko­e­kin lää­ke­tie­teel­li­seen ehti men­nä. Kui­ten­kin tu­le­vat yli­op­pi­las­juh­lat vaa­ti­vat pal­jon val­mis­te­lu­ja suu­ren vie­ras­mää­rän ta­kia. En­sim­mäi­set va­paa­päi­vät ovat­kin men­neet lei­po­mi­ses­sa, sii­vo­a­mi­ses­sa ja piha­maan kun­nos­ta­mi­ses­sa.  Päi­vän ai­ka­na saa­tan lei­poa use­am­man ka­kun tai mon­ta pel­tiä pul­laa ja säm­py­lää. 300 lit­ran ark­ku­pa­kas­tin al­kaa pik­ku hil­jaa tun­tua ah­taal­ta.

Jär­jes­te­lyis­tä huo­li­mat­ta ai­kaa on jää­nyt yl­lin­kyl­lin. Sitä on jopa lii­kaa nyt kun kou­lu on ohi, sil­lä usein päi­väl­lä mie­tin mi­ten ih­mees­sä ku­lu­tan vuo­ro­kau­den tun­nit muu­tein kuin kat­so­mal­la netf­li­xia tai nuk­ku­mal­la. Nyt kun mi­tään var­si­nais­ta päi­vä­ru­tii­nia ei enää ole huo­maan usein myös­kin ole­va­ni se­kai­sin vii­kon­päi­vis­tä. Olen­kin ko­to­na nyh­jöt­tä­mi­sen si­jaan päät­tä­nyt näh­dä van­ho­ja ka­ve­rei­ta ja vaih­taa hei­dän kans­saan kuu­lu­mi­sia. Muu­ta­man ker­ran olen jopa na­pan­nut koi­ran ta­lu­tus­hih­nan pää­hän ja läh­te­nyt len­kil­le met­sään kuu­lok­keet kor­vil­la.

Toi­saal­ta tun­tuu hy­väl­tä saa­da vii­mein­kin va­paus käyt­tää koko päi­vä it­sel­le tär­kei­siin asi­oi­hin. En ole edes huo­man­nut, kuin­ka kai­pa­sin lei­po­mis­ta, hy­vän ro­maa­nien ää­reen up­pou­tu­mis­ta tai vii­kon­lop­pu­reis­su­ja mum­mo­laan. Myös uu­sien jut­tu­jen opet­te­luun on vii­mein­kin ol­lut ai­kaa: olen päät­tä­ny al­kaa har­jot­te­le­maan foto­re­a­lis­tis­ten ku­vien piir­tä­mis­tä.

Olen ol­lut niin kes­kit­ty­nyt tu­le­vaan lak­ki­a­si­päi­vään, että en ole eh­ti­nyt poh­tia hir­ve­äm­min, mil­tä lu­ki­on lop­pu­mi­nen tun­tuu. Vas­ta nyt tätä ar­tik­ke­lia kir­joit­ta­es­sa aloin va­ka­vam­min poh­ti­maan, mitä lu­ki­os­ta jäi kä­teen yli­op­pi­las­to­dis­tuk­sen ja val­ke­an la­kin li­säk­si. Ensi­si­jai­ses­ti mie­tin, kuin­ka moni ih­mi­nen lop­pu­jen lo­puk­si jää elä­mää­ni lu­ki­on lo­put­tua. Tie­dän jo nyt, että iso osa lu­ki­o­ajan tu­tuis­ta unoh­tuu var­sin pian. Usein mie­les­sä kä­väi­see myös ky­sy­mys pää­sen­kö kos­kaan yli­o­pis­toon. Olen kui­ten­kin yrit­tä­nyt py­syä po­si­tii­vi­se­na ja itse­var­ma­na asi­an suh­teen.

Mitä odo­tan lu­ki­on jäl­keen? Toi­von pää­se­vä­ni opis­ke­le­maan nyt syk­sysl­lä, mut­ta se tun­tuu lä­hin­nä toi­ve­a­jat­te­lul­ta. Mi­nul­la on kui­ten­kin vara­suun­ni­tel­ma­na läh­teä tam­mi­kus­sa al­kio-opis­toon Jy­väs­ky­lään, jos­sa val­mis­tau­dun lää­ke­tie­teel­li­sen va­lin­to­ko­kei­siin. En­nen opis­ke­lua suun­ni­tel­mis­sa on kui­ten­kin mat­ka Pa­rii­siin ja mah­dol­li­ses­ti töi­tä lop­pu­ke­säk­si. Jat­ko-opin­to­jen ja Pa­rii­sin mat­kan li­säk­si en ole suun­ni­tel­lut al­ka­vaa lo­maa juu­ri mi­ten­kään. Ha­lu­an näin kol­men vuo­den uu­ras­tuk­seen jäl­keen nu­at­tia va­pau­des­ta niin kau­an kuin se hy­väl­tä tun­tuu.

Kel­tai­nen -ke­sän ja au­rin­gon väri