Höpsähtänyt mummo ja lottokuponki

Kä­vin 25.3.2019 kat­so­mas­sa Kuo­pi­on kau­pun­gin­te­at­te­ris­sa Juk­ka Kei­no­sen oh­jaa­maan näy­tel­män On­nen­nu­me­rot har­joi­tuk­sen. Näy­tel­mä saa ensi-il­tan­sa Ma­ria näyt­tä­möl­lä 2.4.2019. Näy­tel­män suo­men­nok­sen oli hoi­ta­nut Tuo­mas Ti­mo­nen, la­vas­tuk­ses­ta vas­taa Mai­ja Lou­hio, pu­vus­tuk­ses­ta Anu Ihat­su, valo­suun­nit­te­lus­ta Las­si Krö­ger ja ääni­suun­nit­te­lus­ta, erit­täin on­nis­tu­nees­ti, Kati Kos­lo­nen. 

 On­nen­nu­me­rot ker­too ta­ri­nan hie­man höp­säh­tä­nees­tä mum­mos­ta, sekä hä­nen per­hees­tään. Per­heen ar­kea jä­ri­syt­tää suu­res­ti kah­dek­san mil­joo­nan lot­to­voit­to. Tai siis mah­dol­li­nen lot­to­voit­to. Ku­kaan ei tun­nu­kaan oi­kein tie­tä­vän mitä voit­to­ku­pon­gil­le kävi, pait­si tie­ten­kin mum­mo. Näy­tel­män jän­nit­tä­vään draa­man­kaa­reen kuu­luu avio­ri­kok­sia, huu­mo­ria, lot­to­voit­to­ja, vää­rin­ym­mär­ryk­siä sekä suu­ria tun­tei­ta. 

Sei­ja Pit­kä­nen te­kee erin­o­mai­sen roo­li­suo­ri­tuk­sen näy­tel­män pää­hen­ki­lö­nä Sen­ni­nä, har­maan­tu­nee­na iso­äi­ti­nä. Hen­ki­lö­hah­mo on ker­ta kaik­ki­aan ihas­tut­ta­va. Mi­kään peh­mo­mum­mo Sen­ni ei kui­ten­kaan ole. Hän on to­pak­ka ja pi­tää oman pään­sä. Näy­tel­mäs­sä nau­rat­ti eri­tyi­ses­ti mum­mon ja lap­sen­lap­sen Tee­mun suh­de toi­siin­sa. Tee­mun roo­lin esit­tää on­nis­tu­nees­ti Ilk­ka Pent­ti. Mie­les­tä­ni Tee­mun mas­kee­raus oli kui­ten­kin hie­man lii­an van­han nä­köi­nen myö­häis­tei­nik­si, par­ta ja viik­set oli­si voi­nut jät­tää pois. 

 Mum­mon ty­tär, Jaa­na, on tyy­pil­li­nen kes­ki-ikäi­nen per­heen­äiti. Jaa­nan roo­lis­sa näh­dään An­nuk­ka Blom­berg. An­nuk­ka esit­tää Jaa­nan roo­lin mie­les­tä­ni us­kot­ta­vas­ti ja suu­ret tun­teet tu­le­vat hy­vin esiin. Jaa­nan sala­rak­kaan, Mi­kon, roo­lin esit­tää on­nis­tu­nees­ti Juk­ka Väi­nö­lä. Mik­ko on yksi Jaa­nan mie­hen, Rei­jon, par­hais­ta ys­tä­vis­tä. Tämä ase­tel­ma juo jän­ni­tet­tä la­val­le, eten­kin kun Mik­ko pää­tyy asu­maan Jaa­nan ja Rei­jon ko­tiin use­am­mak­si yök­si. Rei­jon roo­lin te­kee Pek­ka Ke­kä­läi­nen. Pek­ka esit­tää tut­tuun ta­paan van­haa, kat­ke­raa, vi­hais­ta mies­tä. Hie­man sa­man­ta­pai­nen roo­li­suo­ri­tus näh­tiin muun mu­as­sa Äi­din­maas­sa sekä Pat­ri­ar­kas­sa. Oli­si mie­les­tä­ni ihan vir­kis­tä­vää näh­dä joku muu­kin vi­hai­sen mie­hen roo­lis­sa vaih­teek­si.

 Rei­jon ja Jaa­nan ty­tär­tä Lii­saa esit­tää Sari Hap­po­nen. Mie­les­tä­ni Sari on hie­man epä­on­nis­tu­nut va­lin­ta esit­tä­mään goot­ti­hen­kis­tä myö­häis­tei­niä. Sa­rin ääni ei mie­les­tä­ni tuo­nut min­kään­lais­ta tei­ni­vai­ku­tel­maa. Roo­li­hah­mo oli häm­men­tä­vä. Taas Lii­san poi­ka­ys­tä­vä Sipe, oi­kea rok­ki­kuk­ko, oli sel­keä pi­ris­tys­ruis­ke koko näy­tel­mäl­le. Si­pen roo­lis­sa näh­dään on­nis­tu­nees­ti Atte An­ti­kai­nen. 

 Näy­tel­män valo­suun­nit­te­lu oli on­nis­tu­nut­ta, mut­ta suu­rim­mat ke­hu­ni saa­vat eh­dot­to­mas­ti ääni­suun­nit­te­lu. Hie­no ääni­maa­il­man yk­si­tyis­koh­ta oli par­vek­keen oven au­ke­a­mi­sen ääni­e­fek­ti. Aina kun par­vek­keen ovi au­ke­si, saim­me kuul­la hie­no­va­rais­ta tuu­len tuis­ket­ta ja lii­ken­teen ää­niä. Näy­tel­mäs­sä kuul­tiin mu­kaan­sa­tem­paa­via mu­siik­ki­e­fek­te­jä, muun mu­as­sa Ab­bal­ta ”Mo­ney, Mo­ney, Mo­ney”. Lo­pus­sa hie­man suru­mie­li­sen koh­tauk­sen jäl­keen kuul­tiin mie­les­tä­ni tun­nel­mal­taan hie­man epä­so­pi­van pir­te­ää mu­siik­kia. Ehkä sil­lä yri­tet­tiin ke­ven­tää suru­mie­lis­tä koh­taus­ta ko­me­di­an ta­sol­le. Oh­jauk­sen ja so­vi­tuk­sen teh­nyt Juk­ka Kei­no­nen oli teh­nyt näy­tel­mäs­tä sa­vo­lai­sen ver­si­on. Näyt­te­li­jät pu­hui­vat mur­teel­la ja kuul­tiin­pa sana Kal­pa­kin mai­nit­ta­van. 

 Ta­ri­nan juo­ni ete­ni so­pi­vaan tah­tiin. Juo­nen­kään­tei­tä näh­tiin use­as­sa koh­taa. Näy­tel­mä on ko­me­dia, mut­ta se oi­ke­as­taan nau­rat­ti vain muu­ta­mas­sa koh­das­sa. Lop­pu oli myös­kin mie­les­tä­ni to­del­la suru­mie­li­nen, ehkä lii­an­kin ko­me­di­al­le. La­vas­tus oli on­nis­tu­nut sot­kui­nen suur­per­heen koti täyn­nä kaik­kea krää­sää. 

 Suo­sit­te­li­sin näy­tel­mää kai­ken ikäi­sil­le tei­neis­tä ylös­päin. Näy­tel­mäs­sä kaik­ki ison ikä­haa­ru­kan per­heen­jä­se­net voi­vat nau­rah­taa tu­tun oloi­sil­le hen­ki­lö­hah­moil­le. It­sel­le­ni tuli Tee­mun hah­mos­ta ai­van pik­ku­vel­je­ni mie­leen ja mum­mos­ta oma mum­mo­ni. Näy­tel­mä on ke­vyt ko­me­dia täyn­nä sa­mais­tut­ta­via hen­ki­lö­hah­mo­ja ja sitä kat­so­es­sa kat­so­ja viih­tyy.