Vauhdikas ja värikäs Kolme iloista rosvoa – Pysyy pirteänä viimeiseen lauluun saakka

Kuo­pi­on kau­pun­gin­te­at­te­rin Min­na-näyt­tä­mö. Mu­siik­ki, sä­vel­lys ja sa­nat Thorb­jorn Eg­ner. Suo­men­nos Aila Meri­luo­to. Oh­jaus Olli-Mat­ti Oi­no­nen. La­vas­tus Mar­jat­ta Kui­vas­to. Pu­vus­tus Tai­na Na­tu­nen. Valo­suun­nit­te­lu Juho It­ko­nen. Pää­o­sis­sa Kar­ri Lämp­sä, Mik­ko Paa­na­nen sekä Ilk­ka Pent­ti. 4/5 täh­teä.

En­sim­mäi­se­nä ele­ment­ti­nä näyt­tä­möl­lä huo­maa pir­te­än ja vä­rik­kään pu­vus­tuk­sen. Kar­de­mum­man kau­pun­gin asuk­kaat pyö­räh­te­le­vät upeis­sa tyl­leis­sä, ja pa­reil­la on sa­man­vä­ri­nen vaa­te­tus. Esi­mer­kik­si po­lii­si­mes­ta­ril­la ja hä­nen vai­mol­laan on kum­mal­la­kin vih­reä uni­vor­mu.

 Vei­keä mu­siik­ki tem­paa mu­kaan­sa kat­so­mon pie­net. Lau­lut tök­säh­te­le­vät vä­hän suo­men kie­les­tä, mut­ta ovat enim­mäk­seen sel­kei­tä. La­vas­teet ovat mas­sii­vi­set, va­lot sel­ke­ät ja “te­at­te­ri­kik­ko­ja” on käy­tet­ty luo­vas­ti.

 Thorb­jorn Eg­ne­rin iki­van­ha las­ten­satu pyö­räh­tää käyn­tiin rau­hal­li­ses­ti ja ajan kans­sa. Kar­de­mum­man kau­pun­ki naut­tii au­rin­gon­pais­tees­ta, kar­ne­vaa­leis­ta ja syn­ty­mä­päi­vis­tä. Saa­pa näh­dä oi­ke­an ak­ro­ba­tia- ja tai­ku­ri­e­si­tyk­sen­kin!

 Oi­ke­as­taan vas­ta aika myö­hään esi­tel­lään näy­tel­män pää­hen­ki­löt, Kas­per, Jes­per ja Joo­na­tan. He asu­vat syr­jem­mäl­lä kau­pun­gis­ta röt­te­lö­ta­los­sa, joka on ali­tui­seen sot­kui­nen. He va­ras­ta­vat Kar­de­mum­man asuk­kail­ta aina vain sen ver­ran, mitä tar­vit­se­vat. Kau­pun­ki­lai­set ei­vät us­kal­la käy­dä ros­vo­ja vas­taan, sil­lä heil­lä on lem­mik­ki­nä lei­jo­na. 

Kas­per, Jes­per vai Joo­na­tan?

Kas­per, Jes­per ja Joo­na­tan ha­lu­a­vat kui­ten­kin elä­mäl­leen muu­tok­sen ja päät­tä­vät kid­na­pa­ta Soh­vi-tä­din ta­loon­sa sii­vo­a­maan ja lait­ta­maan ruo­kaa. Pian kui­ten­kin avau­tuu uusi on­gel­ma: Mi­ten Soh­vi-tä­din voi kid­na­pa­ta ta­kai­sin ko­tiin­sa?

   Näy­tel­mä ete­nee ta­ri­naa ker­to­vil­la lau­luil­la. Oi­ke­as­taan jo­kai­sel­la mer­ki­tyk­sel­li­sel­lä hen­ki­löl­lä on oma lau­lun­sa. Näyt­te­li­jöi­den tapa pai­not­taa jo­kais­ta elet­tään ja il­met­tään mah­dol­li­sim­man pal­jon ker­too sii­tä, että ha­lu­taan ava­ta ta­ri­na per­heen pie­nim­mil­le­kin. Van­hem­mal­le vä­el­le riit­täi­si siis vä­hem­pi­kin suun mut­ris­ta­mi­nen.

   Kar­de­mum­man kau­pun­gis­ta ja sen asuk­kais­ta löy­tyi myös yl­lät­tä­viä, nyky­ai­kai­sia piir­tei­tä: pari po­pu­laa­ri­mu­sii­kin kap­pa­let­ta, floss-tans­si­lii­ke sekä erään ajan­koh­tai­sen elo­ku­van Ay-Oh-huu­to. Jäin myös miet­ti­mään, oli­ko kah­des­ta nai­ses­ta koos­tu­va lei­pu­ri­pa­ris­kun­ta sekä fe­mi­nii­ni­nen par­tu­ri F. Lisz­ti (Mik­ko Ran­ta­niva) viit­tauk­si­na sek­su­aa­li­suu­den moni­muo­toi­suu­teen.

   Kuo­pi­on kau­pun­gin­te­at­te­rin tai­ta­va näyt­te­li­jä­kaar­ti pis­tää pa­ras­taan. Eri­tyi­ses­ti ros­vo­kol­mik­ko on va­lit­tu roo­lei­hin­sa so­pi­vik­si: jär­ke­vä jou­kon joh­ta­ja Kas­per (Kar­ri Lämp­sä), itse­päi­nen has­sut­te­li­ja Jes­per (Mik­ko Paa­na­nen) sekä vat­saan­sa ali­tui­ses­ti kuun­te­le­va, lem­peä Joo­na­tan (Ilk­ka Pent­ti). Näy­tel­män kaik­ki hah­mot ovat per­soo­nal­li­sia ja lap­si­ys­tä­väl­li­siä niin pu­vus­tuk­sen­sa, puhe­ta­pan­sa sekä eleit­ten­sä puo­les­ta.

   Sum­ma sum­ma­rum näy­tel­mä on ki­vas­ti to­teu­tet­tu. Lop­pua koh­den­kin tun­nel­ma saa­daan pi­det­tyä yllä muun mu­as­sa iha­nal­la Ros­vo­lau­lul­la. Nuo­ri­son edus­ta­ja­na en pi­tä­nyt var­mas­ti­kaan niin pal­jon, kuin lap­set ja hei­dän van­hem­pan­sa. Kyl­lä mi­nä­kin sil­ti muis­tan kol­men ros­von ta­ri­nan lap­suu­des­ta­ni. Joka ta­pauk­ses­sa ta­ri­na on aja­ton, ja on hyvä, että sitä ker­ro­taan yhä uu­sil­le suku­pol­vil­le.