Kuka hyötyy ylisuorittamisesta?

ih­mis­pyö­rä (HH)

Hy­vät lu­ki­o­to­ve­rit! 

Mo­net teis­tä on var­maan jos­sain vai­hees­sa elä­mää teh­nyt lis­to­ja kai­kis­ta asi­ois­ta mitä pi­täi­si muis­taa teh­dä. Minä olen itse ai­na­kin ko­ke­nut näi­den lis­to­jen te­ke­mi­sen to­del­la hyö­dyl­li­sik­si, kun niis­tä nä­kee mitä asi­oi­ta on jo teh­nyt ja mitä on vie­lä te­ke­mät­tä. Näi­den lis­to­jen avul­la pys­tyy myös pri­o­ri­soi­maan asi­oi­ta, ja aika­tau­lut­ta­maan, että mis­sä vai­hees­sa mi­tä­kin pi­tää muis­taa teh­dä. Kui­ten­kin täm­möi­nen lis­to­jen te­ke­mi­nen voi joh­taa myös pal­jon suu­rem­paan ja isom­paan on­gel­maan.  

Kun elä­mäs­tä tu­lee kii­rei­sem­pää, näis­tä lis­tois­ta al­kaa tul­la pi­dem­piä ja stres­siä al­kaa ker­ty­mään enem­män. Lis­tat voi­vat al­kaa muut­tua myös yk­si­tyis­koh­tai­sem­mik­si, mitä kii­rei­sem­pää sii­tä elä­mäs­tä tu­lee.  

Mi­nun yh­del­lä ys­tä­väl­lä kävi niin, että elä­mä al­koi muo­dos­tua näi­den lis­to­jen ym­pä­ril­le, ja täl­löin elä­mä pyö­ri vaan sen ym­pä­ril­lä, mitä on vie­lä lis­tal­ta te­ke­mät­tä. Sil­loin sii­tä elä­mäs­tä muo­dos­tui täl­lais­ta suo­rit­ta­mis­ta, eli suo­ri­tet­tiin vaan kaik­kia näi­tä te­ke­mät­tö­miä asi­oi­ta niil­tä lis­toil­ta.  

Mat­kal­la jon­ne­kin (HH)

Nyt ei sit­ten pu­hu­ta mis­tään “mitä teh­dä kesä­lo­mal­la”-lis­tois­ta vaan lis­tat oli täyn­nä ihan kou­lu­ar­keen liit­ty­viä ar­ki­sia asi­oi­ta. 

Tämä ti­lan­ne keh­key­tyi lo­pul­ta jopa niin pa­hak­si, että lis­toil­le kir­joi­tet­tiin jopa, että muis­ta syö­dä ja jo­kai­nen läk­sy­teh­tä­vä erik­seen omak­si koh­dak­si. Lis­tan koh­tia ei saa­nut vain hu­tais­ta, vaan esim. kou­lu­teh­tä­vät oli teh­tä­vä tar­kas­ti, ja kou­lus­sa oli myös pär­jät­tä­vä. 

Täl­lai­ses­sa ti­lan­tees­sa on kyse yli­suo­rit­ta­mi­ses­ta.  

Yli­suo­rit­ta­ja ei vält­tä­mät­tä itse edes tie­dos­ta ti­lan­net­taan, vaan ym­pä­ril­lä ole­vat ih­mi­set ovat yleen­sä nii­tä, jot­ka huo­maa­vat muu­tok­sen. Yli­suo­rit­ta­jan lä­hel­lä voi olla han­ka­la elää, kun tä­män elä­mä on täyn­nä sään­tö­jä. Yli­suo­rit­ta­jat ovat yleen­sä to­del­la hy­viä kou­lus­sa, kos­ka heis­tä tun­tuu, että sekä kou­lus­sa että myös va­paa-ajan har­ras­tuk­sis­sa on pär­jät­tä­vä. Vain pär­jää­mi­nen ja on­nis­tu­mi­nen saa­vat yli­suo­rit­ta­jan iloi­sem­mak­si, mut­ta vain het­kel­li­ses­ti. 

Ketä täm­möi­nen yli­suo­rit­ta­mi­nen edes hyö­dyt­tää?  

Yli­suo­rit­ta­mi­nen ei ole vain nuor­ten on­gel­ma, vaan sitä esiin­tyy ihan kes­ki-ikään asti. Sil­loin suo­ri­tet­ta­vat asi­at ovat vain eri­lai­sia.  

Yli­suo­riu­tu­mi­ses­ta voi olla ly­hyt­ai­kais­ta hyö­tyä, saa­mal­la esi­mer­kik­si hy­vän nu­me­ron ko­kees­ta, mut­ta pit­käl­lä täh­täi­mel­lä yli­suo­rit­ta­mi­ses­ta on enem­män hait­taa, kuin hyö­tyä. 

Yli­suo­rit­ta­mi­seen voi sai­ras­tua kuka ta­han­sa eikä se ole hy­väk­si ke­nel­le­kään. Sii­tä voi myös muo­dos­tua jol­le­kin elä­män tapa. 

Kun lis­tal­la ei jos­sain vai­hees­sa ole­kaan niin pal­joa te­ke­mis­tä, al­kaa ah­dis­ta­maan, kun elä­mä ei ole­kaan niin suun­ni­tel­tua. Ih­mi­nen on jat­ku­vas­ti tyy­ty­mä­tön ja on pak­ko kek­siä jo­tain teh­tä­vää. Sa­man­ai­kai­ses­ti ih­mi­nen on myös hy­vin vä­sy­nyt kai­kes­ta suo­rit­ta­mi­ses­ta, mitä ei edes itse tie­dos­ta. 

Yli­suo­rit­ta­mi­ses­ta voi seu­ra­ta jopa syö­mis­häi­ri­öi­tä, kun ha­lu­taan kont­rol­loi­da omaa elä­mää to­del­la tar­kas­ti. Jos yli­suo­rit­ta­ja ei jos­sain asi­as­sa on­nis­tu seu­rauk­se­na voi olla jopa ma­sen­tu­mi­nen. 

Yli­suo­rit­ta­mi­ses­sa on poh­jim­mil­laan usein kyse hy­väk­syn­nän ha­ke­mi­ses­ta. Hy­väk­syn­tää ha­e­taan van­hem­mil­ta, ys­tä­vil­tä ja esi­mer­kik­si myös kou­lun opet­ta­jil­ta. Tä­män ta­kia sii­tä on myös vai­kea pääs­tää irti. 

Jot­ta meis­tä ei tu­li­si yli­suo­rit­ta­jia nyt, eikä tu­le­vai­suu­des­sa hy­väk­syn­nän ha­ke­mi­sen pi­täi­si muut­tua. Ih­mis­ten ei pi­täi­si yrit­tää niin ko­vas­ti ha­kea hy­väk­syn­tää muil­ta ih­mi­sil­tä. Kou­lu­me­nes­tyk­sen avul­la ei pi­täi­si yrit­tää saa­da van­hem­pia yl­peik­si, vain kos­ka he ha­lu­ai­si­vat si­nul­le “par­haan” mah­dol­li­sen kou­lu­tuk­sen. Kou­lus­sa opis­kel­laan it­se­ään var­ten, ja sil­loin pi­täi­si yrit­tää saa­da vain it­sen­sä tyy­ty­väi­sek­si omaan tu­lok­seen, sil­lä se riit­tää. Kai­kis­ta ko­keis­ta ei pidä saa­da kymp­pe­jä, vain sen ta­kia, että “jos en saa kymp­piä en ole tar­peek­si hyvä”. 

Ei pidä myös­kään olet­taa, että heti jos en ole­kaan jos­sain hyvä, muut tuo­mit­se­vat mi­nut. Ku­kaan ei voi olla hyvä kai­kes­sa, ol­laan­han me kaik­ki kui­ten­kin vain ih­mi­siä. 

It­sel­tään ei pidä vaa­tia enem­pää, kuin vaa­tii muil­ta. 

Va­loa ja var­jo­ja (HH)

Jo­kai­sen kan­nat­taa siis olla vain oma it­sen­sä, eikä aja­tel­la mui­den mie­li­pi­tei­tä. Kou­lu­teh­tä­vis­tä ei pidä ot­taa lii­kaa pai­nei­ta ja vä­lil­lä on osat­ta­va myös ren­tou­tua kii­reen­kin kes­kel­lä. Täl­löin mie­li le­pää ja pys­tyy pa­rem­min kes­kit­ty­mään uu­siin jut­tui­hin. Pi­tää muis­taa ky­syä myös it­sel­tään teen­kö tätä vain pa­kos­ta vai ha­lu­an­ko oi­ke­as­ti teh­dä tä­män. En­nen kuin kuun­te­let mui­den neu­vo­ja, kuun­te­le it­se­ä­si, ja mie­ti mitä oi­ke­as­ti tah­dot.