Kun ihminen herää, hän voi unisena kävellä suoraan vessaan ilman, että edes tajuaa toimivansa siten. Se on niin arkipäiväisen normaalia, ettei koko asiaa tarvitse ajatella. Mutta kävelemmekö me ”unisena” koko päivän koulusta tai töistä harrastuksiin ja sen jälkeen jääkaapilta läksyjä tekemään tai työsähköposteja lähettämään? Vaellammeko lopuksi suihkun kautta nukkumaan siten, ettemme edes huomaa toimivamme näin, koska jatkuvasta suorittamisesta ja tekemisestä on tullut yhtä automaattista ja pakonomaista kuin vessassa käyminen on?
Helsingin Sanomien toimittaja Kaisa Viljasen kirjoittama artikkeli Yliohjelmoitu elämä kasvattaa lapset vinoon, varoittaa asiantuntija – ”Lopputuloksena on joukko kyvyttömiä ikävystyjiä” (Helsingin Sanomat, 30.8.2018) kokosi Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professorin ja Oulun yliopiston dosentin, Juha T. Hakalan, ajatuksia lasten elämän ohjelmoinnista ja tylsyyden kestämisen oppimisesta. Tekstin teesi on, että vaikka vanhemmat voivat kokea painetta järjestää lapsille aktiivista toimintaa kellon ympäri, Hakalan mukaan tylsyys ja tekemisen puute voivat tehdä lapselle hyvää.
Hakalan ajatuksena on, että tylsyys voi antaa lapselle mahdollisuuden olla luova. Olen ehdottomasti samaa mieltä hänen kanssaan. Vaikka lapsuudessani vanhempani mahdollistivat minulle paljon hauskaa tekemistä, jouduin myös kohtaamaan tilanteita, joissa opin itse pähkäilemään, mitä tekisin. Tämä oli minusta todella myönteinen asia, sillä opin, että tylsyys ei tarkoita käsirautojen kaltaista kahletilaa. Tylsyys on kuin portti; se on helppo avata, kun oppii, kuinka lukko toimii.
Nykyään ihannoidaan elämää, joka vaikuttaa täydelliseltä. Sosiaalisessa mediassa ne henkilöt, joilla on eniten seuraajia, eivät jaa kuvia arkisista kauppareissuista, mattojen kopistelusta tai lapsen oksennustaudista. He eivät jaa kuvaa itsestään syömässä nopeasti tekaistua aamupalaa nuhjuisessa yöpaidassa, hiukset takkuisina ja se hohtavan vaaleanpunainen finni otsassa. Heidän kuvansa eivät kerro mitään arjen iloista tai epämukavuuksista. He välittävät viestin täydellisestä elämästä, joka on täynnä eksoottisia elämyksiä. Heidän kuviensa katsominen saa oman elämän näyttämään tylsältä. Onko siis ihme, että vanhemmat tuntevat tarvetta järjestää silmäterilleen mukavaa tekemistä vuorokauden jokaiselle vapaalle hetkelle?
Hakalan mukaan lapsilta ei pitäisi peitellä sitä, että ”elämä ei ole pelkkää Hoplopia”. Ei lasta tietenkään pidä masentaa pelkästään ikävillä asioilla, mutta mielestäni olisi todella vaarallista antaa lapsille elämästä hattarapilvilinnan kaltainen kuva. Mitä tapahtuu, kun lapsi putoaa vaaleanpunaisesta, karkinmakuisesta linnasta kivikovalle, harmaalle arkielämän asvaltille?
Eikö se satu enemmän, kuin ne pienet tylsät hetket lapsuudessa?
On kiitettävää, jos vanhemmat esimerkiksi tarjoavat lapsille mahdollisuuden harrastaa. Harrastukset kehittävät lasta ja tuottavat hänelle iloa. Mutta jos harrastetaan niin paljon, ettei lapselle jää muuta aikaa koulun ja muiden arkisten toimien lisäksi, lapsilta katoaa arki, johon kuuluu hauskuuden ohella myös tylsiä hetkiä. Hakala muistuttaa lasten vanhempia siitä, että tällaisella tauottomalla tekemisellä voi olla lasten tulevaisuuteen kielteinen vaikutus. Tarvitseeko siis harrastaa jokaisena iltana viikossa, vai voisiko jonakin iltana antaa lapselle mahdollisuuden keksiä tekemistä ”tylsyyteen”? Millaisia aikuisia kehittyy lapsista, jotka eivät saa lapsuudessaan opetella, kuinka tylsyyden voi kääntää mukavaksi hetkeksi? Kuinka masentuneita tulevaisuuden aikuisia kasvatamme, jos annamme heille tylsistä arkipäiväisyyden hetkistä erittäin negatiivisen kuvan ja kasvatamme heidät valmiiksi ohjelmoituun, viihdyttävään elämään?
Uskon, etteivät lapset kaipaa tauotonta toimintaa tai luksusglamouria, vaan sitä, että he saavat vanhemmiltaan rakkautta ja huomiota. Lapsilla on tarve tuntea olevansa rakastettu. Lapsen kehityksen kannalta on erittäin tärkeää, että lapsi tuntee, että hänestä välitetään. Välittämistä voi osoittaa viemällä lapsen harrastuksiin, mutta myös näennäisesti tylsän koti-illan viettäminen kuluneissa yöpuvuissa voi olla välittämistä.
Teksti on kirjoitettu äidinkielen neljännellä kurssilla.
Viljasen artikkeli:
https://www.hs.fi/elama/art-2000005807704.html
Non Solum - Lokakuu 201824.8.2018
Eikä nyt ole kyse monimutkaisesta lukkoyhdistelmästä, jollaisilla suojataan kuninkaallisten kultaisia koruja. Lapset keksivät tekemistä, kunhan heille antaa mahdollisuuden käyttää vilkasta mielikuvitustaan. Jos mielikuvitusta ei tarvitse koskaan käyttää, eikö se mene hukkaan?