KAKE eli kasvikerho aloitti Klassikalla. Toukokuun aikana tapaamisia on ollut koeviikosta huolimatta neljä.
Ensimmäisellä tapaamiskerralla sormet upotettiin multaan vaihtamalla uusi, ravinteikas kasvumulta ruokalan rönsyliljoille. Myös nukkatyräkin eli pahan pojan poikaset istutettiin uusiin ruukkuihin. Jokainen kakelainen sai oman pojan, jonka hän myös nimesi. Tulevana vuonna seurataankin, kasvaako Tarmo nopeammin kuin Kalevi.
Toisella tapaamiskerralla lisättiin multaa aulan vehkoille. Myös peikonlehdet ja posliinikukka virkistettiin uuteen ruukkuun. Pahat pojat huusivat vettä.
Kolmannella kerralla urakka olikin ihan konkreettisesti iso. Kirjaston kattoon ulottuva limoviikona oli kipristellyt juuriaan pienessä ruukussa varmaan istuttamisestaan asti. Yhteisvoimin juuret vapautettiin isompaan ruukkuun ja kuivat oksat leikattiin pois. Kevään kasvunihmettä todistamaan istutettiin myös krassinsiemenet. Jännityksellä seurataan, kurkistaako mullasta vihreä elämänalku ennen lukuvuoden päätöspäivää.
Toukokuun neljäs tapaamiskerta keskittyi leikkelyyn. Toisen kerroksen alakertaan asti roikkuvat kultaköynnökset leikattiin vesiastiaan juurtumaan. Osa kasveista siirrettiin kesäksi pihalle nauttimaan yöttömän yön auringosta ja virvoittavista vesisateista. Toivotaan, ettei kumpaakaan tule liikaa.
Kakeilua jatketaan myös kesän aikana, koska janoiset kasviystävät sekä ulkona että sisällä kaipaavat vettä ja lannoitusta.
Uusia innokkaita kakeilijoita otetaan mukaan taas elokuussa. Silloin suuntaamme kasviostoksille. Haaveena on kaktusikkuna ja orkideakokeilu.
Non Solum - kesäkuu 201811.4.2018