Tomipetri Varis on toiminut yrittäjänä 27 vuotta. Hänen yrityksensä toimii rakennusalalla, ja yritystoimintaan kuuluu korjaus- ja uudisrakentamista sekä toimitilasaneerauksia.
Haastattelussa Varis kertoo yrittäjän päivään kuuluvan tarjouslaskentaa, työmaakäyntejä ja työnjohtoa, työmaakokouksiin osallistumista, urakkaneuvotteluja, tavaran ostamista sekä kilpailuttamista. Hän myös toteaa, että päivittäinen aikataulu voi vaihdella hyvinkin paljon. ”Joskus saattaa joutua lähtemään puoli neljän aikaan aamulla ajamaan Helsinkiin ja joskus taas aloitan työt aamulla kotitoimistolla.”
Kysyessäni, miksi hän perusti oman yrityksen, Varis naurahtaa: ”Yrittäjän työ kiinnosti siihen aikaan enemmän kuin koulunkäynti. Koulu meni kyllä hyvin; OPO oli sitä mieltä, että minun pitäisi ehdottomasti mennä lukioon. Kerroin kuitenkin, etten menisi lukioon ainakaan vielä. Halusin kokeilla ainakin alkuun yrittäjän elämää.” Tomipetri sanoo myös olevansa tyytyväinen päätökseensä, valinta on kannattanut.
Yrittäjänä olemisessa on kuitenkin omat haasteensa. Itse täytyy olla vastuussa kaikesta, kuten siitä, että yleensäkään on töitä. ”Yrittäjänä olemiseen riittyy myös riskejä. Rakennusala on suhdanneherkkä ala, joten välillä on paljon töitä tarjolla, ja välillä on hyvinkin hiljaista.”
Kun Varis aloitti yrittäjänä, 1990, Suomi oli syöksynyt lähihistorian suurimpaan lamaan. ”Siinä oli se hyvä puoli, ettei yrittäjän arki näyttänyt liian ruusuiselta. Kuitenkin urakka- ja työhinnat olivat tippuneet kymmeniä prosentteja.”
Varis kertoo, että laman jälkeinen talouskasvu oli hyvin suuri, ja yrityksen kannattavuus oli helppo saada hyväksi. ”Vuonna 2008 oli taas kova taantuma, joka tuli ryminällä Yhdysvalloista Eurooppaan. Silloin rakennusalalla oli todella hiljaista”, hän muistelee.
Millainen tilanne sitten on nyt? Varis mukaan suhdanteet näyttävät tällä hetkellä ihan hyville; edelleen ollaan toipumassa tuosta viime lamasta.
Haasteiden lisäksi yrittäjän elämässä on paljon hyvää. ”Aikataulun suunnittelemiseen saa tietynlaista vapautta, ja sitä on lähtökohtaisesti enemmän, jos firma menestyy. On myös mukavaa, kun monet asiat saa järjestellä itse. Työ on haastavaa, mutta mielenkiintoista”, toteaa Varis.
Hän kertoo myös, että yrittäjänä oleminen on opettanut jotain. ”Asiat täytyy tehdä kunnolla, jos haluaa pärjätä. Täytyy myös olla valmis kehittämään omaa ja yrityksen toimintaa koko ajan ja myös osata sopeutua muutoksiin.”
Kiinnostavaa on myös, että Varis on harkinnut ulkomaille muuttoa työn merkeissä. Hänen mielestään lähialueella varsinkin Viro on houkutteleva vaihtoehto. ”Viron verotussysteemissä on varsinkin yritysverotuksen kannalta monta houkuttelevaa puolta”, hän sanoo. Varis kertoo haastattelussa myös esimerkin. ”Virossa yrityksen tuloksesta joutuu maksamaan veroa vasta, kun rahaa nostetaan pois yrityksestä. Esimerkiksi jos Suomessa yritys tekee 300 000 €:n tuloksen ja ei tee nopeasti investointeja tulosta pienentääkseen, joutuu maksamaan noin 100 000 € veroja. Virossa taas voi tehdä 300 000 € tulosta, ja vaikka ei investoisi mihinkään, ei tarvitse maksaa veroja ellei ota rahaa firmasta ulos. Tämä antaa mahdollisuuden järkevämpään investointien suunnitteluun.
Varis kertoo myös tavoitteistaan yrittäjyyden suhteen: ”Tietenkin haluan tehdä kannattavaa liiketoimintaa, kehittää yrityksen toimintaa, keksiä uusia ideoita ja olla vähän parempi kuin kilpailijat.”
Ammatinvalinta pysyisi edelleen samana, jos uudestaan pitäisi valita. ”Jälkeenpäin ajatellen valinta on ollut taloudellisesti ja ajankäytöllisesti hyvä.”
Yrittäjyyttä Varis suosittelee ihmisille, joita kiinnostaa liiketoiminta ja jotka ovat riittävän aloitekykyisiä löytämään työtä itselleen. ”Valitettavasti täytyy tietyissä tilanteissa pystyä olemaan myös aika kova”, hän toteaa.
Non Solum - kesäkuu 201811.4.2018