Prinsessapäivän odotukset ja todellisuus

Tun­tuu eri­koi­sel­ta, että mo­net uu­dis­tuk­set lu­ki­os­sa osu­vat en­sim­mäis­tä ker­taa juu­ri mei­dän, vuon­na 2000 syn­ty­nei­den ikä­luo­kal­le: ope­tus­suun­ni­tel­ma, yo-kir­joi­tuk­set, oppi­kir­jat ja nyt Wan­hat, jot­ka oli­vat tänä vuon­na en­sim­mäis­tä ker­taa Kuo­pio-hal­lil­la yh­des­sä mui­den Kuo­pi­on lu­ki­oi­den kans­sa.Toi­mim­me siis erään­lai­si­na tes­taa­ji­na.

Ti­lan­ne oli tie­tys­ti uusi myös ta­pah­tu­maa luot­saa­vil­le lii­kun­nan­o­pet­ta­jil­le: heis­tä­kin saat­toi ais­tia epä­var­muut­ta. En­nen tans­se­ja pu­hu­tut­ti pal­jon, että saa­daan­ko Kuo­pio-hal­lis­ta juh­la­van nä­köi­nen ja kuin­ka ko­ris­te­lut tu­li­si hoi­taa. En­nen suur­ta juh­la­päi­vää tans­se­ja har­joi­tel­tiin viik­ko­ja ja vie­lä viik­ko en­nen itse ta­pah­tu­maa tun­tui, ett­ei­vät kaik­ki tans­sit, ei­vät­kä yh­tei­set siir­ty­mät ole hal­lus­sa. Aja­tus epä­on­nis­tu­mi­ses­ta häi­lyi mie­les­sä.

Aika meni no­pe­as­ti, eikä edes tul­lut aja­tel­luk­si, kuin­ka lä­hel­lä itse tans­sit jo ovat­kaan, kun­nes to­tuus val­ke­ni edel­li­se­nä il­ta­na tans­se­ja. Aa­mun he­rä­tys oli 5.15 ja kam­paa­jal­le oli men­tä­vä jo kel­lo kuu­dek­si, seit­se­mäl­tä oli­si­kin  lu­vas­sa kam­pauk­sen teko, jos­sa me­ni­si lä­hem­mäs pari tun­tia.

Ken­raa­li­har­joi­tus­ten ja en­sim­mäi­sen näy­tök­sen vä­lis­sä oli ly­hyt tau­ko. Mek­ko oli­si piti nyö­rit­tää uu­sik­si, mut­ta syö­dä­kin pi­täi­si. Vat­sas­sa vel­lo­van jän­ni­tyk­sen li­säk­si, tans­seis­sa il­me­ni mui­ta­kin on­gel­mia: van­ne­ha­mei­ta ha­jo­si, moni kom­pu­roi hel­maan­sa ja erään­kin ty­tön ol­kai­met kat­ke­si­vat en­nen tois­ta näy­tös­tä ja omat teko­kyn­te­ni­kin va­ri­si­vat pois en­nen ai­ko­jaan.

Wan­ho­jen tans­sien tree­neis­sä va­roi­tel­tiin live-mu­sii­kin kuu­los­ta­van eri­lai­sel­ta kuin le­vyl­tä soi­tet­tu. Tämä loi erään­lai­sen jän­ni­tys­mo­men­tin, kos­ka mo­nes­sa tans­sis­sa juu­ri mu­siik­ki oli se, joka ker­toi tans­sien juo­nen ku­lun ja liik­keet. Vaik­ka aja­tus or­kes­te­ri­mu­sii­kis­ta oli lu­paa­va, mie­les­sä kum­mit­te­li myös aja­tus sii­tä, mil­lai­nen fars­si syn­tyi­si, jos esi­mer­kik­si jo­tain soi­tet­tai­siin vää­rin.

Huo­li mu­sii­kis­ta osoit­tau­tui kui­ten­kin täy­sin tur­hak­si, kun ka­pel­li­mes­ta­ri Eero Leh­ti­mäen joh­ta­ma upea Kuo­pi­on kau­pun­gin­or­kes­te­ri sekä tai­de­lu­kio Lu­mi­tin bän­di te­ki­vät per­jan­tai­sen urak­kan­sa Kuo­pio-hal­lis­sa. Sä­es­tys oli mo­nin ker­roin juh­la­vam­paa ja lois­te­li­aam­paa kuin har­joi­tuk­sis­sa kuul­tu levy­soit­to.

Päi­väs­sä oli toki pal­jon mui­ta­kin iha­ni­a­kin puo­lia, oli iha­naa pääs­tä esiin­ty­mään suu­rel­le ylei­söl­le sekä viih­dyt­tää kaik­kia läs­nä­o­li­joi­ta eri­lai­sil­la tans­si­ku­vi­oil­la. Oli mu­ka­vaa, kun su­ku­lai­set ja ys­tä­vät oli­vat tul­let kat­so­maan esi­tys­tä ja hei­dän kans­saan sai vaih­del­la kuu­lu­mi­sia eri­tyi­sen päi­vän mer­keis­sä.

Lop­pu­jen lo­puk­si päi­väs­tä tu­li­kin juu­ri odo­tet­tu prin­ses­sa­päi­vä, sil­lä esi­tys­ten al­ka­es­sa huo­ma­sin, että muis­ta­va­ni kaik­ki as­ke­leet ja mek­ko­kin py­syi kil­tis­ti pai­kal­laan. Kuo­pio-hal­li oli ko­ris­tel­tu hie­nos­ti ja pai­kas­ta oli teh­ty va­lais­tuk­sen avul­la so­pi­van tun­nel­mal­li­nen. Saat­toi­pa syn­tyä jopa mie­li­kuva kau­kais­ten ai­ko­jen ar­vok­kaan upeis­ta sa­lon­ki­tans­si­ai­sis­ta.

Il­lan­viet­tom­me oli hie­man eri­lai­nen ver­rat­tu­na mui­hin tans­si­joi­hin: läh­dim­me esi­tys­ten jäl­keen syö­mään ra­vin­to­laan, jos­ta olim­me va­ran­ne­e­et pöy­dän jo ai­kai­sem­min. Ra­vin­to­la­il­lal­li­nen hy­väs­sä seu­ras­sa oli lois­ta­va vaih­to­ehto jat­ko­jen ti­lal­le, sil­lä ai­kai­sen he­rä­tyk­sen ta­kia oli­sin tus­kin jak­sa­nut juh­lia pi­dem­pään.

Bugg’n pyör­teis­sä.