Tammikuussa alkuvuonna syntyneet kauriit ovat hyvin tunteellisia ja hyvin syöneitä, joulukinkku on maistunut. Tunteellisuuden takia tärkeiden päätöksien tekeminen voi olla hyvin vaikeaa ja näin ollen alkuvuosi voi olla hyvin raskas pimeässä ja kylmässä talvessa. Neptunuksen asennon ollessa koilliseen päin maapallosta katsottuna loppukuukauden vesimiehet ovat taas puolestaan hyvin ahkeralla tuulella! Muistakaa vesimiehet kuitenkin elää hetkessä ja nauttia elämästä esimerkiksi hiihtämällä.
Helmikuussa syntyneet vesimiehet ovat Venuksen asennon uhreja ja alttiita rakastumaan. Jos rakkautta ei kuitenkaan löydy, vika ei ole planeetoissa vaan sinussa, koska et ole päästänyt Venuksen voimaa itseesi. Ystävänpäivä voi toki muuttaa elämääsi, jos autat elämäsi rakkauden ylös lumipenkasta. Helmikuun loppupuolella syntyneet kalat puolestaan eivät välitä rakkaudesta vaan ovat mieluummin yksin. He haluavat vain rauhaa ennen maaliskuussa tulevaa hiihtolomaa. Älä ota itseesi, jos kalat eivät lämpene sinulle!
Maaliskuussa kalat ovat hyvin rentoutuneita ja ovat nyt sillä tuulella, että yksinolo saa riittää! Riehakkaat kalat juhlivat koko hiihtoloman ja saattavat löytää elämänsä rakkauden ja myös samalla itsestään uusia puolia. Pitää kuitenkin varoa, ettet etene liian nopeasti kalojen kanssa, koska muuten voit saada kylmää kyytiä. Loppukuukauden oinaat ovat hyvin stressaantuneita, koska talvi loppumaisillaan ja täytyy tehdä kevätsiivous!
Huhtikuussa syntyneet oinaat saavat energiaa auringosta, sillä päivät alkavat pidentyä huomattavasti. Oinaiden stressiä vähentää tietoisuus, että kevät ei ole enää kaukana ja kouluakin on enää muutama kuukausi jäljellä. Jupiterin kiertorata vetää loppukuukauden härkiä kohti urheilua. Härät saattavat heittää talviturkin jo tässä kuussa tai aloittaa pesäpallon pelaamisen.
Toukokuussa härillä urheilu jatkuu, sillä Jupiterin kiertorata on edelleen sama. Urheilulliset härät eivät huomioi muuta ympäristöä kovinkaan hyvin. Koska kaikki heidän huomionsa keskittyy urheiluun, ihmissuhteet saattavat kärsiä. Kesäloma on jo ovella ja kohta hyvin koulussa pärjänneet kaksoset saavat todistukset käteen. Ei siis ihme, että suvivirsi on lähellä kaksosten sydäntä.
Kesäkuussa kaksoset nauttivat yöttömästä yöstä ja keräävät 7 kukkaa tyynyn alle. Rakkautta on siis luvassa, jos näkee unissaan puolison! Ravut ovat puolestaan reippaalla tuulella ja kalastavat kesäkuun lopun. Saalista on luvassa myös rakkausrintamalla. Olkaa siis valppaina, kun rapu tulee kohdalle!
Heinäkuussa ravut ovat puolestaan innokkaita marjastajia ja pakastimet pursuavat itse kerättyjä mansikoita, vadelmia ja mustikoita. Leijonat alkavat valmistautua tulevaan lukuvuoteen keräämällä motivaatiota ja unta. Uniset leijonat voivat olla hieman ärtyneitä, joten kannattaa pysyä loitolla.
Elokuussa syntyneet leijonat ovat hyvin reippaalla tuulella ja valmiina tulevaan koitokseen. Saturnuksen renkaat lähettävät leijonille signaaleja keskittymään koulun aloitukseen. Loppukuukauden neitsyet ovat hyvin ahdistuneita kouluun paluusta. Saturnuksen renkaista ei ole neitsyiden tapauksessa apua!
Syyskuussa neitsyet saavat kuitenkin motivaatiota kouluun, sillä luonto alkaa muuttua ja niin myös neitsyidenkin mieliala samalla. Syyskuun vaa’at ovat Marsin liikkeen vuoksi innolla odottamassa tulevaa syyslomaa! Muista antaa vaa’an intoilla rauhassa.
Lokakuussa syntyneet vaa’at ovat jo aivan täpinöissään lomasta! He tulevat saamaan ikimuistoisen loman ja löytämään uuden ihastuksen syyssateiden keskeltä. Loppukuukauden skorpionit ovat hyvin syvällä kaamosmasennuksessa, mutta ei huolta, sillä Uranus on kallellaan pohjoiseen ja se tietää vain hyvää. Älä anna räntäkelien masentaa enempää, sillä kohta saapuu jo pysyvä lumi.
Marraskuussa syntyneet skorpionit ovat Merkuriuksen vaikutuksen alaisina, mikä vaikuttaa skorpionien koulumenestykseen hieman negatiivisesti. Skorpionit eivät välttämättä jaksa panostaa elämään. Loppukuussa syntyneet jousimiehet ovat puolestaan hyvin rauhattomia, koska tietävät joulun olevan kohta. Muista ostaa jousimiehelle joulukalenteri, että hän pystyy laskemaan päivät!
Joulukuussa syntyneet jousimiehet ovat jo innoissaan joulusta ja odottavat innolla joulukinkun syömistä. Piparit ja joulutortut ovat myös mielessä. Päivät menevät joulua valmistellessa. Loppuvuotena syntyneet kauriit ovat hyvin väsyneitä rankasta syyslukukaudesta ja aikovat nauttia joululomasta täysin rinnoin.
NON SOLUMJoulukuu 2017 – Suomi 100 -painos8.12.2017