Neljä klassikan opiskelijaa kävi Helsingissä osana nykyisin Itä-Suomen NEST-keskuksen Timo Haran luotsaamaa kestävän kehityksen matkaa. Suurten päätösten ja pienten nietosten maassa käytiin kuuntelemassa erilaisten kestävän kehityksen sektorilla työskentelevien järjestöjen esittelyjä sekä keskusteltiin kunkin järjestön agendaan liittyvistä aiheista.
Erityisen mehevää yhteiskunnallista keskustelua saatiin aikaan Merihaassa opetushallituksen tiluksilla opetusneuvos Paula Mattilan johdolla. Pöydällä oli muun muassa globalisaatio ja nationalismin merkitys, medianlukutaito, sekä ilmastonmuutoksen hillintä.
Suomen YK-liiton tiloissa perehdyimme koko matkan kantavana teemana olleisiin YK:n asettaman Agenda 2030 -ohjelman tavoitteisiin. Lisäksi järjestörintamalta edustettuina olivat maailman lasten järjestö Unicef ja ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.
Suomen YK-liitolla pohdimme muailman kehitystä niin sosiaalisen, taloudellisen, kulttuurisen kuin tietysti ekologisen kestävyyden näkökulmasta. Esille nostettiin kielet ja tuloerot, kiertotalous, hiiliverot.
Agenda 2030 -tavoitteita, sekä näiden alatavoitteita tutkittiin perusteellisesti. Tavoitteiden toisiinsa linkittymistä ja niiden tämänhetkistä toteutumista luodattiin myös perin pohjin.
Luonnollisesti tavoitteiden toteutuminen kotimaassamme oli erityisesti polttopisteessä.
Kuulostaa hienolta, mutta karu fakta on, että varsinkin energiantuotannon ynnä muun ekologian saralla matkaa päämäärin on vielä reippaasti.
Eräs keino edistää tavoitteisiin pääsyä ovat muun muassa yritysten, koulujen, virastojen ynnä muiden tehtävissä oleva yhteiskuntasitoumus. Myös siis lukiot voivat sellaisen tehdä. Tässä on Klassikan seuraava tavoite kestävän kehityksen tiellä.
Opetushallitus on paikka, jossa legendat syntyvät. Tai melko legendaariseksihan uutta opetussuunnitelmaa voisi jo alkaa luonnehtimaan. Opsin, kansankielellä ohopsin, sijaan keskustelun aiheena olivat kestävämmät asiat, joita edellä jo lueteltiinkin. Paikalla oli myös edustus norsunluutorneista korkeimmasta, opetus- ja kulttuuriministeriöstä.
Järjestöjen esittelyistä Unicef oli vuorossa ensin. Järjestön työntekijä esitteli Unicefin toimintatapoja sekä periaatteita. Toimivan oloista konseptia havainnollistettiin Malawin valtiossa tehdyn työn kautta. Esittelyssä korostettiin pitkällä tähtäimellä tähyävien muutosten hakemista tilapäisen kriisiavun ohella.
Ihmisoikeusjärjestö Amnestylla puolestaan valistettiin ihmisien oikeuksista.
”Ole se muutos, jonka maailmassa haluat nähdä”
-slogania toteutetaan muun muassa kirjoittamalla kirjeitä ihmisoikeusluokkauksien uhreille. Myös näyttöä näiden toimien voimasta esiteltiin.
Tästä kaikesta viisastuneena ideoimme ja toteutimme myös koko kansan lukiolaisten iloksi kestäviä ja kehittyneitä lautapelejä. Pääsisitkö sinä ”Maailman ympäri kestävästi päivässä”?
NON SOLUMJoulukuu 2017 – Suomi 100 -painos8.12.2017
”Hiilineutraali, resurssiviisas, sekä yhdenvertainen, tasa-arvoinen ja osaava Suomi vuoteen 2030 mennessä”