Ilkka Herola: "Suomi merkitsee minulle kotia."

En­ti­nen klas­sik­ka­lai­nen, olym­pi­a­lai­sis­sa­kin maa­tam­me edus­ta­nut Ilk­ka He­ro­la tar­vit­see myös ta­po­ja ren­tou­tua ja unoh­taa pai­neet. Il­kan tapa ren­tou­tua on met­säs­tys.

-Met­säs­tys on toi­mi­nut hy­vä­nä vas­ta­pai­no­na ur­hei­lul­le, ar­jen stres­si on hel­pom­pi unoh­taa met­säs­sä.

Ilk­ka sai ensi­kos­ke­tuk­sen met­säs­tyk­seen jo pik­ku­poi­ka­na ukin mu­ka­na Son­ka­jär­vel­lä. Ukki on elä­nyt koko ikän­sä luon­non lä­hel­lä ja osa­si opet­taa Il­kan ar­vos­ta­maan luon­toa ja hy­viä erän­käyn­ti­tai­to­ja.

-Met­säs­tys tuli ukin kaut­ta ”pe­rin­tö­nä”, lap­ses­ta asti olen ty­kän­nyt kai­kes­ta eräi­lyyn liit­ty­väs­tä.

Ilk­ka suo­rit­ti met­säs­tä­jä tut­kin­non jo 12-vuo­ti­aa­na, min­kä jäl­keen hän on käy­nyt joka syk­sy usei­ta ker­to­ja met­säs­tä­mäs­sä. Hän met­säs­tää vain pien­riis­taa, ku­ten jä­nik­siä ja met­sä­kana­lin­tu­ja, sil­lä esi­mer­kik­si hir­ven­met­säs­tyk­seen ei ole ai­kaa.

-Met­säs­tys­kau­si al­kaa so­pi­vas­ti syk­syl­lä, jol­loin on syy­tä ren­tou­tua ran­kan har­joit­te­lu­jak­son jäl­keen. Sil­ti tun­tuu, ett­en ehdi tar­peek­si usein met­säl­le.

Met­säs­tys on opet­ta­nut Il­kal­le pal­jon tie­toa ja tai­to­ja luon­nos­ta ja erän­käyn­nis­tä; jäl­kien-, met­sä­la­jien-, sekä eläin­la­jien tun­nis­tus­ta ja eläin­ten toi­min­ta ta­po­ja.

Ilk­ka He­ro­la am­puu kiek­ko­ja.

-Pal­jon olen saa­nut mie­len­kiin­tois­ta ja il­mais­ta op­pia bi­o­lo­gi­aan.

”Pa­ras­ta met­säs­tyk­ses­sä on va­paus ja rau­ha”

Ilk­ka on ol­lut aina kiin­nos­tu­nut luon­nos­ta ja viih­ty­nyt siel­lä muu­ten­kin kuin met­säs­tyk­sen pa­ris­sa. Hän on in­no­kas sie­nes­tä­jä ja mar­jas­ta­ja, ja läh­tee mie­lel­lään met­sään len­kil­le

-Kieh­to­vaa on yh­teys ja lä­hei­syys luon­toon, met­säs­sä tun­tee ole­van­sa osa jo­tain suu­rem­paa.

Kun ka­ve­ri­pii­ris­tä löy­tyy mel­ko pal­jon met­säs­tä­jiä, ei met­säl­le tar­vit­se men­nä yk­sin. Met­säs­tys­ka­ve­rei­ta löy­tyy yh­dis­te­tyn maa­jouk­ku­ees­ta, ar­mei­ja­ka­ve­reis­ta ja vel­jis­tä. Siis­pä Ilk­ka läh­tee usein isol­la po­ru­kal­la Son­ka­jär­vel­le pie­neen met­säs­tys­ma­jaan vii­kon­lo­puk­si naut­ti­maan luon­nos­ta ja rau­has­ta.

-Jos­kus olen ot­ta­nut sel­lai­sia ka­ve­rei­ta mu­kaan met­säs­tä­mään, jol­la ei ole met­säs­tys­kort­tia. Kaik­ki he ovat saa­neet ki­pi­nän erän­käyn­tiin ja suo­rit­ta­neet lo­pul­ta met­säs­tys­kor­tin.

Par­haat met­säs­tys­muis­tot Ilk­ka ker­too saa­neen­sa met­säs­tä­es­sä hy­väl­lä ka­ve­ri­po­ru­kal­la, mut­ta sil­ti yksi muis­to me­nee ylit­se mui­den.

-Kyl­lä eh­dot­to­mas­ti mie­leen­pai­nu­vin muis­to on en­sim­mäi­nen on­nis­tu­nut riis­ta­lau­kaus. Olin sil­loin 12-vuo­ti­as. Oli jou­lu­kui­nen tal­vi­päi­vä, uusi lumi oli sa­ta­nut juu­ri maa­han ja jä­nik­sen jäl­jet erot­tui­vat hy­vin. Ukin kans­sa jah­dat­tiin jä­nis­tä mon­ta tun­tia, kun­nes ukki jät­ti mi­nut hy­väl­le pas­si­pai­kal­le pie­nen met­sä­ojan vie­reen. Ukki läh­ti jäl­jit­tä­mään jä­nis­tä ja koh­ta se jä­nis tu­li­kin hy­väl­le am­pu­ma­hol­lil­le.  Sii­tä saa­tiin­kin jou­lu­pöy­tään jä­nis­pais­ti.

Maa­il­maa mat­kan­neel­le Il­kal­le 100-vuo­ti­as Suo­mi mer­kit­see en­nen kaik­kea ko­tia, jo­hon reis­suil­ta voi pa­la­ta ren­tou­tu­maan rak­kai­den har­ras­tus­tan ja ih­mis­ten pa­riin.