Ylioppilaan mietteitä

Reilu viikko sitten tulivat tulokset.

Ja kyl­lä, mi­nä­kin saan pai­naa pian pää­hä­ni val­ko­la­kin to­dis­teek­si yli­op­pi­las­kir­joi­tuk­sis­ta ja lu­kio- vuo­sis­ta. Nyt on se het­ki, jota on kol­me vuot­ta odo­tet­tu, to­sin ei se to­del­la­kaan kol­mel­ta vuo­del­ta ole tun­tu­nut. Vaikk­ei vä­sy­neil­lä aamu­tun­neil­la ja ruo­kai­lua edel­tä­nei­tä näl­käi­si­nä mi­nuut­tei­na sil­tä aina tun­tu­nut­kaan, on aika men­nyt ai­van lii­an no­pe­as­ti. Pal­jon on jo eh­ti­nyt unoh­taa: Aja­tel­la että sitä on jos­kus osan­nut ruot­sin epä­sään­nöl­lis­ten ver­bien tai­vu­tuk­sen. Mo­net muis­ta­mi­sen ar­voi­set het­ket ovat muut­tu­neet vain osak­si tie­toi­suut­ta sii­tä, ett­en ole ka­tu­nut Klas­sik­kaan tu­loa mi­nuut­ti­a­kaan. Mut­ta kyl­lä sitä us­ko­mat­to­man pal­jon muis­taa­kin.

Ensimmäinen vuosi oli sellaista opiskelun opiskelua:

mi­ten sel­vi­tä koko kir­jan ko­e­a­lu­es­ta, kei­tä ovat kaik­ki nämä uu­det ih­mi­set ja mi­ten nii­hin tu­tus­tu­taan, entä jos en osaa­kaan va­li­ta oi­kei­ta kurs­se­ja? On­nek­si mei­dän ei kui­ten­kaan tar­vin­nut pär­jä­tä yk­sin, kos­ka opet­ta­jat ovat aina val­mii­ta aut­ta­maan ja li­säk­si voi luot­taa sii­hen, että kurs­si­ka­ve­rit ovat ai­van yhtä pi­hal­la kuin it­se­kin on. Vuo­des­ta jäi kui­ten­kin kä­teen us­ko­mat­to­man pal­jon tie­toa ja iha­nia uu­sia ih­mi­siä.

Sit­ten oli en­sim­mäi­nen vuo­si jo ta­ka­na eikä enää ol­tu­kaan nii­tä kou­lun nuo­rim­pia. Hir­ve­äs­ti se ei tie­ten­kään loh­dut­ta­nut, kun opet­ta­jat al­koi­vat uh­kai­le­maan lu­ki­o­uran ran­kim­mis­ta ke­vääs­tä, ihan oi­keu­te­tus­ti.

Onneksi sitä ennen oli kuitenkin Wanhat.

Voin re­hel­li­ses­ti sa­noa, että tuo rak­kai­den ys­tä­vien kans­sa vie­tet­ty prin­ses­sa­päi­vä oli yksi elä­mä­ni iha­nim­mis­ta. Per­soo­nal­li­sis­sa me­kois­sa häi­käi­se­vän kau­niit ty­töt ja po­jat tyy­lik­käis­sä pu­vuis­saan oi­kei­na her­ras­mie­hi­nä, kaik­kien ah­ke­ras­ti har­joit­te­le­mat, upe­at tans­sit ja tans­sien vä­lis­sä vie­te­tyt het­ket te­ke­vät wan­ho­jen­tans­seis­ta eh­dot­to­mas­ti ki­pei­den var­pai­den sekä puku- ja pari­stres­sin ar­voi­sen.

Tajuntaan iski tietoisuus syksyllä uhkaavista ylioppilaskokeista

Kun kak­ko­sen ke­vääs­tä oli sel­vit­ty ja ol­tiin enem­män kuin val­mii­ta pit­kään ja ren­toon kesä­lo­maan, iski ta­jun­taan tie­toi­suus syk­syl­lä uh­kaa­vis­ta yli­op­pi­las­ko­keis­ta. Jän­ni­tys oli kau­hea ja ai­na­kaan mi­nul­la ei en­sim­mäi­sis­tä yo-ko­keis­ta ole hir­ve­äs­ti muis­ti­ku­via. Muu­ten tämä vii­mei­nen lu­kio vuo­si on ol­lut mi­nul­le se, jos­ta on eh­ti­nyt eni­ten naut­tia, kos­ka kurs­se­ja ei ole ol­lut ihan niin pal­jon ja kaik­ki on jo tut­tua. Ei­vät­kä ne yo-ko­keet­kaan enää niin hir­ve­än pal­jon ah­dis­ta­neet, kun tie­si, että kyl­lä ne kui­ten­kin su­ju­vat, ja jos ei suju, niin syk­syl­lä uu­des­taan.

On­nek­si en­nen kir­joi­tuk­sia oli vie­lä penk­ka­rit. Pa­ras mah­dol­li­nen tapa pur­kaa stres­siä on eh­dot­to­mas­ti has­suis­ta asuis­sa re­kan­la­val­la hyp­pi­mi­nen. Ja suur­kii­tos vie­lä kai­kil­le upe­an abi-juh­lan jär­jes­tä­neil­le.

Nyt meidän kaikkien abien on pärjättävä itsenäisesti

Nyt en ole yli kuu­kau­teen käy­nyt kou­lul­la ja on pak­ko sa­noa, että vä­hän on jo ikä­vä, vaik­ka työt ja pää­sy­ko­keet ovat kii­rei­se­nä pi­tä­neet­kin. On oi­ke­as­ti pik­kui­sen pe­lot­ta­vaa aja­tel­la, että nyt mei­dän kaik­kien abien on pär­jät­tä­vä it­se­näi­ses­ti, mi­hin tiem­me sit­ten vie­vät­kään. Toi­saal­ta kui­ten­kin tun­tuu sil­tä, että lu­ki­o­vuo­det ovat an­ta­neet hy­vät eväät jat­kaa eteen­päin. Opit­tu on niin toi­sen as­teen yh­tä­löi­den rat­kai­su­kaa­va ja it­se­näi­sen Suo­men vai­heet kuin myös nii­tä ihan oi­ke­as­ti tär­kei­tä asi­oi­ta yh­teis­työs­tä, it­se­näi­ses­tä ajat­te­lus­ta sekä ai­kui­sek­si kas­va­mi­ses­ta.

Lukiosta suoriutuminen ei missään nimessä ole helppoa.

Sii­hen kuu­luu stres­siä ja ah­dis­tus­ta, kun tun­tuu, ett­ei iki­nä ehdi teh­dä kaik­kea. Sii­hen kuu­luu vä­sy­mys­tä ja syyl­li­syyt­tä huo­li­mat­to­mas­ti lu­e­tus­ta koe­a­lu­ees­ta. Mut­ta ai­na­kin mi­nul­la hy­viä het­kiä on sil­ti ol­lut enem­män. On ol­lut on­nis­tu­mi­sen iloa, kun vih­doin­kin ta­ju­aa, mis­tä opet­ta­ja on pu­hu­nut vii­mei­set kol­me tun­tia, ruo­ka­las­sa juo­rui­lua, maa­il­maa avar­ta­via kes­kus­te­lu­ja, yh­des­sä vä­sy­nee­nä hil­jaa is­tu­mis­ta ja vir­kis­tä­viä ta­pah­tu­mia.

Uuden ylioppilaan neuvo nuoremmille

Niil­le, joil­la lu­kio-opin­to­ja on vie­lä enem­män edes­sä kuin ta­ka­na, tuo­re yli­op­pi­las ha­lu­aa­kin an­taa vä­hän neu­vo­ja ura­kas­ta sel­vi­ä­mi­seen. Kuun­nel­kaa tun­nil­la! Hel­pot­taa pal­jon, kun ei tar­vit­se opis­kel­la kaik­kea it­se­näi­ses­ti. Ky­sel­kää ja kom­men­toi­kaa, ky­seen­a­lais­ta­kaa ja pe­rus­tel­kaa mie­li­pi­teen­ne. Sil­lä pää­see pit­käl­le, vaik­ka ihan kaik­ki asi­at ei­vät oli­si pää­hän jää­neet­kään. Ja muis­ta­kaa nuk­kua ja muu­ten­kin ren­tou­tua ja pi­tää haus­kaa.

Ikävä teitä tulee

Kans­sa-abeil­le­ni ha­lu­an toi­vot­taa iha­nia, ja toi­vot­ta­vas­ti au­rin­koi­sia, lak­ki­ai­sia ja val­ta­vas­ti on­nea sin­ne min­ne läh­det­te­kin. Ikä­vä tu­lee teis­tä nii­tä­kin, joi­den ni­miä en eh­ti­nyt op­pia.