Suomen hevonen suomalaisuuden kuvaajana

  Suomen hevonen on Sirkku Peltolan kirjoittama suomalainen klassikkonäytelmä.

Sitä on esi­tet­ty Kuo­pi­on kau­pun­gin­te­at­te­ris­sa tänä ke­vää­nä ja sen on oh­jan­nut Olli-Mat­ti Oi­no­nen. Suo­men he­vo­ses­sa ei mo­nes­ti he­vos­ta näy, mut­ta näy­tel­mä an­taa hul­vat­to­man haus­kan ja moni­puo­li­sen ku­van suo­ma­lai­suu­des­ta.

Näytelmä tuo esille erityisesti suomalaisuudelle ominaisen perheen tärkeyden.

Jo­kai­nen jä­sen täs­sä haus­kas­sa uu­si­o­per­hees­sä omaa per­heen­jä­se­nel­lä on ste­re­o­tyyp­pi­siä suo­ma­lai­sia piir­tei­tä. Per­hee­seen kuu­luu pe­rin­tei­nen suo­ra­pu­hei­nen anop­pi, yr­meä suo­ma­lai­nen mies ja hä­nen yli­tun­teel­li­nen, pe­lo­kas uusi vai­mon­sa, lie­väs­ti kat­ke­ra ex-vai­mo, van­hem­pien­sa eros­ta huo­mat­ta­vas­ti kat­ke­ram­pi poi­ka sekä huo­nos­ti käyt­täy­ty­vä isin­tyt­tö, jot­ka mo­lem­mat ovat mie­hen en­sim­mäi­ses­tä avio­lii­tos­ta. Vaik­ka per­heen­jä­sen­ten vä­li­set suh­teet ovat enem­män kuin se­ka­lai­set, he kaik­ki sel­vi­ä­vät joka­päi­väi­ses­tä elä­mäs­tään yh­des­sä, toki hie­noi­sen va­li­tuk­sen ja mur­jot­ta­mi­sen kera, mut­ta poh­jim­mil­taan kui­ten­kin täyn­nä lä­him­mäi­sen­rak­kaut­ta, joka aut­taa jak­sa­maan.

Toinen tärkeä tekijä Suomen hevosessa on tapahtumapaikkana toimiva maaseutu.

Suo­mi oli maa­ta­lous­maa 1950-lu­vun te­ol­lis­tu­mi­seen asti, huo­mat­ta­vas­ti muu­ta Eu­roop­paa pi­dem­pään, ja se tuo tie­tyn maa­lais­lei­man. Näy­tel­mäs­sä tämä tu­lee esil­le mo­nin ta­voin. Ta­lon nuo­ri ty­tär va­lit­taa sii­tä, että kau­pun­ki­lai­set pi­tä­vät it­se­ään maa­lai­sia pa­rem­pi­na, ja pel­kää sen ta­kia jou­tu­van­sa kiu­sa­tuk­si ylä­as­teen al­ka­es­sa. Mum­mo taas on pe­rin­tei­nen van­han­ajan suo­ma­lai­nen, jol­le oma maa­tila py­syy ko­ti­na koko elä­män ajan. Muut­ta­mi­nen kau­pun­kiin ei tule ky­sy­myk­seen­kään vaik­ka se tar­koit­tai­si elä­mis­tä lap­sen, tä­män en­ti­sen avio­mie­hen sekä lap­sen­lap­sien kans­sa sa­mas­sa ta­los­sa. Näy­tel­mäs­sä kä­si­tel­lään hy­vin sa­tii­ri­ses­ti Eu­roo­pan Uni­o­nin maan­vil­je­lyyn  koh­dis­tu­via di­rek­tii­ve­jä. Näin tuo­daan esil­le Suo­men kuu­lu­mi­nen Eu­roo­pan Uni­o­niin sii­tä näkö­kul­mas­ta, ett­ei sil­lä ole pelk­kiä po­si­tii­vi­sia seu­rauk­sia.

Näytelmä tuo esiin myös humoristisia piirteitä suomalaisesta identiteetistä.

Al­ko­ho­li on ta­ri­nas­sa mu­ka­na heti en­sim­mäi­ses­sä koh­tauk­ses­sa mies­ten piha­kei­nus­sa naut­ti­mas­ta olu­es­ta läh­tien lop­puun asti eri­tyi­ses­ti hah­mo­jen kes­kus­te­luis­sa ja juo­ruis­sa. Myös mum­mon har­joit­te­le­ma suo­ma­lai­sil­le tyy­pil­li­nen ral­li­eng­lan­ti pi­ris­tää kat­se­lu­ko­ke­mus­ta. Hah­mo­jen luon­tei­den kär­jis­tä­mi­nen tuo haus­kuut­ta, kun nuor­ten tyt­tö­jen na­ii­viut­ta ja pin­nal­li­suut­ta, uu­den nais­ys­tä­vän yk­sin­ker­tai­suut­ta ja tun­teel­li­suu­ta ja mum­mon suo­ra­pu­hei­suut­ta ja sar­kas­ti­suut­ta lä­hes lii­oi­tel­laan.

Vaik­ka suo­ma­lai­sia pi­de­tään ju­roi­na ja si­sään­päin suun­tau­tu­nei­na, ku­ten per­heen isä näy­tel­mäs­sä, tuo­daan esil­le myös mui­ta per­soo­nal­li­sia ja kaik­kea muu­ta kuin tym­pei­tä ih­mis­tyyp­pe­jä joi­ta myös kan­sas­tam­me löy­tyy.