Vaikuttamisen tulevaisuus

Lähestyvä suvi merkitsee meille klassikkalaisille, ja monille muille opiskelijoille kauan odotetun kesäloman koittoa. Keväällä valituille kunnanvaltuutetuille se puolestaan tarkoittaa uusien kunnanvaltuustojen toimikausien alkamista. Suunnataan siksi vielä katseita menneisiin vaaleihin, jotka näyttäytyivät täällä Klassikassakin perinteisen varjovaalin muodossa.

Oheisessa graafissa esitellään varjovaalin tuloksia.

Toisaalta ei kevään virallisissakaan kuntavaaleissa äänestysaktiivisuus yltänyt odotuslukemiin, vaikka nousikin aavistuksen edellisistä kuntavaaleista 2012. Tällä kertaa äänestysprosentti oli 58,8.

Varjovaalin matalasta äänestysaktiivisuusprosentista tuskin voi vetää kovin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä. Tärkein syy äänestämättömyyteen lienee asenne, ettei annettu ääni johda oikeastaan mihinkään, eihän ääniä huomioida oikeiden vaalien tuloksessa.

Olisi kuitenkin hyvä muistaa, että varjovaali on hyvä mahdollisuus harjoitella äänestystilannetta ja asennoitua jo äänestämiseen täysi-ikäisenä virallisissa vaaleissa. Tässä kohtaa saattaisi kuulua vastalause: ”Miksi muka pitäisi äänestää? Eihän se ole edes pakollista.”

Niin. Muistettava on: Suomen maassa on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, ei -velvollisuus. Yhteiskuntaopin tunnilla sanottaisiin olevan tärkeää, että mahdollisimman suuri osa kansasta antaisi äänensä, jotta valittu edustajisto, oli se sitten kunnanvaltuusto, eduskunta tai presidentti, edustaisi varmimmin enemmistön arvoja ja mielipiteitä.

Mutta mistä äänestämättömyys oikein kielii? Otetaan nuoret täysi-ikäiset äänestäjät suurennuslasin alle.

Vastausta kysymykseen tarjoaa Valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan vuoden 2013 nuorisobarometri. Sen mukaan äänestämättömyyden syynä ei suinkaan ole mielipiteiden puute. Onneksi. Emmehän tekisi nykyisellä demokraattisella järjestelmällä mitään, jos koko kansa olisi homogeeninen mielipiteissään.

Demokratiasta kyllä halutaan pitää kiinni, sillä sen vastustaminen on barometrin mukaan häntäpäässä syynä äänestämättömyydelle. Sen sijaan tärkeimmäksi syyksi jättää äänestämättä nousee vaikeus löytää sopiva ehdokas.

Syy aiheuttaa jonkin verran ihmetystä. Ainakaan puutetta tavoista ja välineistä etsiä sopivaa ehdokasta ei ole. Tietoa ehdokkaista vilisee sanomalehtien vaalisivuilla, kunhan vain jaksaa lukea. Vielä monipuolisempi, oikean ja vähemmän oikean tiedon lähde on internet. Se lienee onkin kanava, josta aktiiviset nuoret halutessaan tutkivat ehdokkaiden profiileja.

Sopivan ehdokkaan löytämistä toki yritetään helpottaa. Esimerkiksi Yleisradio oli kehittänyt huhtikuisissa kuntavaaleissa internetin vaalipalveluaan, Vaalikonetta, entisestään. Nyt mukaan olivat astuneet ehdokkaiden omat esittelyvideot itsestään.

”Liikkuvalle äänestäjälle” käsitys ehdokkaasta muodostuu usein pelkästään valokuvaamossa napattujen otoksien ja iskevien vaalimainostekstien pohjalta. Jopa kännykkäkameralla kuvatut videot voivat tuoda ehdokkaasta esille autenttisemman olemuksen, jota ei muutoin tavoita, ellei lähde perinteisesti torille tapaamaan.

Ehdokkaan ulkonäkö voikin olla tekijä, jolla jotkut äänestävät nuoret, jopa vanhemmat, ehdokkaansa valikoivat. Ehkä jotkut eivät perusta ollenkaan ehdokkaiden vaaliohjelmista. Tällainen naamaperusteinen äänestäminen vääristää vaalituloksia: pimentoon jää, mitä mieltä äänestäjät oikeasti ovat – ei korkea äänestysprosenttikaan aina kerro totuudesta.

Jotta äänestäminen perustuisi haluun valita edustajakseen omia arvojaan ja mielipiteitään edustava ehdokas, tarvitaan politiikan lukutaitoa. Se on käsitystä yhteiskunnasta, politiikasta, politiikkojen puheista ja kykyä yhdistää päivänpolttavia aiheita toisiinsa. Eivät vaalikoneetkaan ole avuksi, jos ei ymmärrä, mistä ehdokkaat siellä oikein puhuvat.

Tämä politiikan lukutaito ilmenee myöskin innokkuutena keskustella ajankohtaisista yhteiskuntaa koskevista uutisista ja sen tilasta. Ainakin meillä Klassikassa keskustelu opiskelijoiden ja kuntavaaliehdokkaiden välillä kukoisti maaliskuussa ehdokkaiden esittelypäivänä. Hyvä Klassikka!

Omaa poliittista lukutaitoaan voi kartuttaa median aktiivisella seuraamisella. Sanomalehtien päivittäinen tutkiskelu auttaa tässä jo pitkälle. Vaikkapa bussimatkalla joutoajalla voi vilkaista päivän uutisia niin kotimaasta kuin kauempaakin.

Mutta onko mielekästä takertua äänestämättömyys-ongelmaan liiaksi? Toisin sanoen, onko vaikuttamisesta puhuttaessa modernia keskittää huomio ainoastaan äänestämiseen? Sata vuotta sitten äänestämisen ja vaikuttamisen välille voitiin asettaa yhtäsuuruusmerkki. Voidaanko enää?

Aihe oli taannoin käsittelyssä toisaallakin. Sitran (Suomen itsenäisyyden juhlarahasto) vanhempi neuvonantaja Jouni Backman kirjoitti äitienpäivän Savon Sanomissa: ”demokratiakeskustelu pyörii aivan liikaa vaalien ympärillä. Äänestysaktiivisuus on tärkeää, mutta se on vain yksi mittari demokratian toimivuudesta.”

Backman peräänkuulutti jutussaan jatkuvan osallistumisen muotoja harvalla aikavälillä järjestettävien äänestysten sijasta. Hyvä näin, sillä nykypäivän yhteiskunnassa vaikuttamisen monikanavaisuus onkin huomioitava. Erilaisia vaikuttamisen välineitä tarjoavat niin internet, perinteinen media kuin kaiken kirjavat kansalaisjärjestömme.

Vaikuttaminen siirtyy yhä enemmän ruohonjuuritasolle: halutaan vaikuttaa itseä lähellä oleviin, arkipäiväisempiin asioihin.  Voidaan vaikkapa kirjata oma nimi uutta koripallokenttää kannattavaan kunnallisaloitteeseen.

Urheiluseurat ovat nekin oivia vaikuttamisen väyliä. Viimekädessä ollaan tekemisissä kunnallispolitiikan päättäjien kanssa, jos halutaan ajaa esimerkiksi edellä mainitun koripallokentän rakentamista yhteisöstä käsin.

Vaikuttamista tapahtuu nuorten keskuudessa päivittäin, ehkä huomaamatta. Facebook-tykkäykset päivän uutisaiheisiin nostavat ylle keskustelua. Omia näkemyksiä asioista ja ilmiöistä leviää esimerkiksi Twitterin välityksellä. Lompakolla vaikuttaminen lienee sekin tuttua.

Voikin olla, ettei vaaleja enää nähdä itselle ominaisena vaikutustapana. Tähän vaikuttaa myös se, että nuorten keskuudessa perinteiset poliittiset jakolinjat ovat murtumassa: ainakaan itseään enää ei tarvitse sijoittaa jollekin ideologiselle ”puolelle” kuten aiemmin historiassa.

Myös yksilöllisyys leimaa nuorten vaikuttamiskulttuuria.

Vaalien merkitystä ei tule kokonaan unohtaa, ovathan ne kuitenkin edustuksellisen demokratian perustavana kivijalkana. Siksi nuortenkin olisi tärkeää tiedostaa, että heidänkin äänensä tarvittaisiin kuuluviin. Jo senkin takia, että äänestäjien keski-ikä on kivunnut jo yli keski-iän.

Nuorten ei ole syytä olettaa, että vanhempi ikäpolvi pitää huolen edustajien valinnasta. Ei ole myöskään syytä olettaa, että maan demokraattinen poliittinen järjestelmä jatkaisi kulkuaan omalla painollaan ja kannattelisi ikuisuuksiin. Jos demokratiasta halutaan pitää kiinni, vaatii se jokaisen osallistumista.

Varsinkin lukioiässä mielenpäällä saattavat enimmäkseen olla opiskelukiireet ja sen vastapainona harrastukset ja muu sosiaalinen elämä. Ehkei vaikuttaminen ole edes ajankohtaista tai siihen ei ole syytäkään. Vaikuttamisen monet mahdollisuudet on kuitenkin hyödyllistä pitää mielessä tulevan varalta.        

Kuten aiemmin jutussa mainittiin, median seuraaminen luo pohjan käsityksille ympäröivästä maailmastamme. Pidetään silmät ja korvat auki kesälläkin – huolehditaan kansalaisyhteiskuntamme hyvinvoinnista nyt ja jatkossa.