Rauhallista joulua Korvatunturilta

”Kääk! Partani palaa!” rääkyy  joulupukki ja juoksee punaisen takin helmat liehuen pihamaalle. Muori pitelee sydäntään ja huokailee raskaasti, kun pukki syöksyy parta edellä lumihankeen.

Tont­tu­jen la­kit vi­pat­ta­vat hä­tään­ty­nees­ti. Tont­tu-To­me­rin ko­men­taa ton­tut tart­tu­maan puk­kia 47 nu­me­ron la­pik­kais­ta ja ve­tä­mään tah­dis­sa: ”Yksi, kak­si, kol­me, VE­TO­OO!” Ja uu­del­leen, niin sy­väl­le puk­ki on pai­nu­nut, että vas­ta Pet­te­ri-po­ron avus­tuk­sel­la hä­net saa­daan ylös han­ges­ta.

Mutta millainen pukki sieltä nouseekaan…

Pu­kin vaat­teet ovat lä­hes va­hin­goit­tu­mat­to­mat, mut­ta par­ta, se on tu­hou­tu­nut. Jopa muo­ri, joka säi­käh­tää har­voin mi­tään, näyt­tää jär­kyt­ty­neel­tä. Hän ni­mit­täin tie­tää kuin­ka tär­keä par­ta oli pu­kil­le. Se oli, ja to­del­la­kin oli jou­lu­pu­kin tär­kein aar­re (heti muo­rin jäl­keen).

Nyt myös ton­tut al­ka­vat huo­les­tua, kos­ka on­han jou­lu jo ihan oven ta­ka­na. He ta­ju­a­vat var­sin no­pe­as­ti, ett­ei jou­lu­puk­ki tuon nä­köi­se­nä voi läh­teä lah­jo­ja ja­ka­maan. Kaik­ki lap­set vain säi­käh­täi­si­vät vie­lä enem­män ja juok­si­si­vat kar­kuun. Koko vuo­den työ­u­rak­ka me­ni­si ai­van huk­kaan, kun ku­kaan ei us­kal­tai­si edes tul­la lä­hel­le jou­lu­puk­kia hä­nen kam­mot­ta­van ulko­nä­kön­sä vuok­si.

Jotakin on siis keksittävä, ja nopeasti sittenkin.

Het­kes­sä on koko Kor­va­tun­tu­ri kol­lek­tii­vi­sen pa­nii­kin val­las­sa. Yleen­sä niin ää­net­tö­mät ton­tut sän­täi­le­vät sin­ne tän­ne hir­ve­ää älä­mö­löä pi­tä­en. Lo­pul­ta Taa­vi-Tont­tu äh­käi­see il­moil­le sen, min­kä kaik­ki ovat jo kek­si­neet, mut­ta mitä ku­kaan muu ei ole us­kal­ta­nut ää­neen eh­dot­taa: ”TEKO­PAR­TA”. Pian ton­tut päät­tä­vät yk­sis­sä tuu­min, jos­kin hie­man pe­lois­saan, men­nä esit­tä­mään aja­tuk­sen pu­kil­le.

”Hmm”, tuumailee joulupukki mietteliään näköisenä.

”Sii­nä voi­si olla ide­aa”, hän sa­noo vii­mein. Ton­tut huo­kaa­vat hel­pot­tu­nei­na. ”Mut­ta”, puk­ki jat­kaa, ”ei enää sa­man­lais­ta par­taa. Olin jo niin kyl­läs­ty­nyt val­koi­seen.” Ton­tut vil­kui­le­vat toi­si­aan häm­men­ty­nei­nä. Ei enää val­kois­ta par­taa? Mut­ta se­hän on jou­lu­pu­kin ta­va­ra­merk­ki! Ei jou­lu­puk­ki ole jou­lu­puk­ki il­man val­kois­ta par­taa! ”No mi­ten oli­si sit­ten har­maa par­ta?” Paa­vo-Tont­tu eh­dot­taa va­ro­vas­ti. ”Ääh har­maa on niin ku­lu­nut väri”, puk­ki pyö­räyt­tää sil­mi­ään, ”mut­ta vaa­le­an­si­ni­nen tun­tuu ole­van pin­nal­la ny­ky­ään. Pi­täi­si­kö mi­nun­kin ko­keil­la sitä?”

Tontturivistö tuijottaa pukkia silmät ymmyrkäisinä.

”Vaa­le­an­si­ni­nen?” he ky­sy­vät kuin yh­des­tä suus­ta. ”Niin, se pi­ris­täi­si mi­nua. Ny­ky­ään kai­kil­la on kova tar­ve uu­dis­tua ja py­syä tren­dien aal­lon­har­jal­la, jo­ten miks­en mi­nä­kin ko­kei­li­si”, jou­lu­puk­ki se­lit­tää va­lin­taan­sa. Las­keu­tuu syvä hil­jai­suus. Jo­kai­nen tont­tu su­lat­te­lee tätä yl­lä­tä­vää uu­tis­ta oman lak­kin­sa alla. Lo­pul­ta Tont­tu-To­me­rin to­kai­see: ”Sel­vä, me han­kim­me si­nul­le vaa­le­an­si­ni­sen teko­par­ran. Toi­mi­tam­me sen si­nul­le mah­dol­li­sim­man pian. Nyt mei­dän on kui­ten­kin pa­lat­ta­va pa­joil­lem­me ta­kai­sin sor­vin ää­reen, sil­lä osa las­ten lah­jois­ta on vie­lä pa­ke­to­mat­ta.” Ton­tut läh­te­vät ha­ja­nai­se­na po­ruk­ka­na koh­ti pa­jo­jaan. Jo­kai­sen mie­les­sä pyö­rii vain yksi ky­sy­mys:Mis­tä ih­mees­tä pu­kil­le saa­daan vaa­le­an­si­ni­nen teko­par­ta?

Tont­tu­jen saa­tua pa­ke­toi­tua vii­mei­set pa­ke­tit ri­pe­äs­ti, ryh­ty­vät he yh­teis­työs­sä puu­haa­maan pu­kil­le teko­par­taa.

Mikä onnen potku!

Kor­va­tun­tu­rin vin­til­tä löy­tyy­kin muu­ta­ma pö­lyi­nen kei­no­par­ta. Nä­kö­jään täl­lai­seen hätä­ta­pauk­seen oli osat­tu en­nal­ta va­rau­tua. On­gel­mak­si muo­dos­tuu se, että par­ta on – niin kuin ar­va­ta saat­toi – val­kea. ”On­nek­sem­me meil­lä on tätä vaa­le­an­si­nis­tä hius­vä­riä, joka on­kin oi­kein hit­ti­väri tänä jou­lu­na’’, eräs ton­tuis­ta oi­val­taa ja kii­kut­taa sa­mal­la het­kel­lä väri­purk­kia mui­den tont­tu­jen näh­tä­vil­le. ”Töi­hin, töi­hin!”, toi­nen tont­tu ko­men­taa ja lait­taa pari muu­ta tont­tua vär­jäys­puu­hiin val­vo­en itse toi­men­pi­teen edis­ty­mis­tä. Lo­put ton­tuis­ta läh­te­vät et­si­mään par­ras­taan her­moi­le­vaa puk­kia.

Tont­tu­jen te­hok­kaal­la työs­ken­te­lyl­lä vin­til­tä löy­ty­nyt teko­par­ta saa­daan vär­jät­tyä no­pe­as­ti kau­niin vaa­le­an­si­ni­sek­si. Puk­ki­kin saa­daan tes­taa­maan upo­uut­ta tyy­liä par­ran vä­rin kui­vut­tua het­ki­sen ku­lut­tua. ”Tä­mä­hän so­pii yhtä hy­vin kuin Pet­te­ri-po­rol­le pu­nai­nen kuo­no!” puk­ki in­nos­tuu uu­des­ta par­ras­taan. Ton­tut­kin ovat tyy­ty­väi­siä lop­pu­tu­lok­seen ja puk­ki kiit­tää hei­tä vuo­laas­ti.

Korvatunturilla selvitetään ongelmat yhteistyöllä!

Niin­pä puk­ki on tä­nä­kin jou­lu­na val­mis läh­te­mään po­roi­neen ja­ka­maan lah­jo­ja ja le­vit­tä­mään hy­vää jou­lu­miel­tä koko maa­il­mal­le.

Kuva: Emi­lia Mal­vi­la