Annie Mestariampuja on ruutia rätisevä rakkaustarina (juonipaljastuksia)

Annie Mestariampuja
Kuopion Kaupunginteatteri
10.9.2016

Käsi­kir­joi­tus Her­bert Fields & Do­rot­hy Fields, mu­sii­kin sä­vel­lys Ir­ving Ber­lin, oh­jaus Olli-Mat­ti Oi­no­nen, la­vas­tus ja pu­vus­tus Mik­ko Saas­ta­moi­nen, ko­re­o­gra­fia Jou­ni Prit­ti­nen, mu­sii­kin or­kest­roin­ti, har­joi­tus ja joh­to Mika Paa­si­vaa­ra, mas­kee­rauk­sen suun­nit­te­lu Kai­ja Ilo­mäki, sir­kus­temp­pu­jen suun­nit­te­lu ja har­joit­ta­mi­nen Emi­lia Teng­vall-Ma­te­ro. Pää­roo­leis­sa Na­ta­lil Lin­ta­la ja Mik­ko Ran­ta­niva.

Her­bert Field­sin ja Do­rot­hy Field­sin käsi­kir­joit­ta­ma sekä Olli-Mat­ti Oi­no­sen oh­jaa­ma mu­si­kaa­li An­nie Mes­ta­ri­am­pu­ja ker­too An­nies­ta, joka on asei­den käy­tön ku­nin­ga­tar. Täl­lä tai­dol­la ei kui­ten­kaan ra­kas­tet­tua voi­te­ta, var­sin­kaan jos tämä on toi­nen asei­den ku­nin­gas. Ta­ri­nan ydin on­kin se, ett­ei voit­to kil­pai­lus­sa ole aina tär­kein­tä. Hä­vi­ö­kin voi tuo­da on­nen.

En ko­vin usein te­at­te­rin penk­ke­jä ku­lu­ta, jo­ten näy­tök­set tun­tu­vat aina hie­noil­le. Niin tun­tui tä­mä­kin mu­si­kaa­li. Oli iha­naa up­pou­tua tui­jot­ta­maan seik­kai­lua peh­moi­sel­le pen­kil­le kun akus­tiik­ka ym­pä­ril­lä oli us­ko­ma­ton, ja kuo­ron vie­lä yh­ty­es­sä lau­lui­hin miet­ti, että osai­si­pa it­se­kin lau­laa noin. Myös val­ta­via la­vas­tei­ta ja nii­den no­pei­ta vaih­to­ja sai ihas­tel­la ja ih­me­tel­lä.

Ta­ri­na it­ses­sään­kin oli mu­kaan­sa­tem­paa­va. An­nien to­me­ra maa­lais­luon­ne oli haus­ka. Hän ja var­sin­kin hä­nen hul­lun­ku­ri­set si­sa­ren­sa toi­vat ke­ven­nys­tä ilma­pii­riin ja sai­vat vä­lil­lä nau­ra­maan. Frank puo­les­taan oli hiu­kan är­syt­tä­vä ja yli­mie­li­nen nais­ten mies, jon­ka kat­so­ja toi­voi ra­kas­tu­van su­loi­seen An­ni­een vain, jot­ta op­pi­si nöy­rem­mäk­si.

In­ti­aa­ni­pääl­lik­kö Is­tu­va Här­kä hei­moi­neen toi ta­ri­naan mu­ka­van li­sän, vaik­ka koh­taus An­nien liit­tä­mi­ses­tä hei­moon oli se­ka­va ja omi­tui­nen. Eri­tyi­sen plus­san toi­vat kui­ten­kin sir­kus­tai­tei­li­joi­den upe­at nu­me­rot, jot­ka toi­vat esi­tyk­seen eri­lais­ta jän­ni­tys­tä ja mie­len­kiin­toa.

Lop­pu­rat­kai­su jäi mi­nua hie­man ih­me­tyt­tä­mään. Voi­ko An­nien ja Fran­kin rak­kaus oi­ke­as­ti toi­mia, jos Frank ei suos­tu hy­väk­sy­mään sitä, että An­nien on hän­tä pa­rem­pi am­pu­ja? An­nie­han ta­hal­laan an­toi Fran­kin voit­taa, ja yleen­sä to­tuus sel­vi­ää ajan myö­tä. Jos näin käy, myös ta­ri­nan esit­tä­mät rii­dat jat­kui­si­vat.

Ko­ko­nai­suu­des­saan esi­tys oli hui­kea ko­ke­mus. Voin suo­si­tel­la pait­si näy­tel­mää kai­kil­le, myös te­at­te­ris­sa vie­rai­lua. Tie­dän, että se voi tun­tua etu­kä­teen tyl­säl­tä aja­tuk­sel­ta, olen­han it­se­kin aja­tel­lut niin. Mut­ta tyl­sää se har­voin on!

Ku­vat: Kuo­pi­on kau­pun­gin­te­at­te­ri

An­ni­ka Sopo