Päiväni wanhana

Asetan herätyskelloni soimaan 4.50. Yritän parhaani mukaan saada unta, mutta eihän siitä tule mitään. Huomenna on se suuri päivä, jota ainakin me tytöt olemme odottaneet pienestä asti. Päivä, jonka saa viettää unelmiensa prinsessamekossa, täydessä tällingissä ja tanssien, vailla huolia arkisista askareista.

Erityisen huonosti nukutun yön jälkeen on aika herätä syömään ja laittautumaan. Aikataulu on minuutintarkka koko päivän ajan, ei siis ole aikaa vitkutella. Aloitan meikkaamaan kaveriani, jonka kanssa olimme aiemmin tästä jo sopineet. Kun hänen aikansa on lähteä kampaajalle, alan meikata itseäni. Olen varannut tälle reilusti aikaa varmuuden vuoksi, jottei kamalaa paniikkia syntyisi. Lähden omalle kampaajalleni vaille yhdeksän, tarkoituksena suunnata suoraan koululle sieltä.

Koululle saapuessani tuntuu mahanpohjassa perhosia, jostain syystä jännittää kamalasti! Käytävillä vastaan kävelee toinen toistaan upeamman näköisiä opiskelijoita kauniissa puvuissa ja siisteissä frakeissa. Onneksi löydän kavereistani vertaistukea jännitykseeni, ja stressaamme yhdessä: ”mitä jos astun mun mekon päälle ja se repee??!!”, ”vähänkö hävettää jos unohtuu askeleet, me ollaan ihan eturivissä…”.

Ennen pitkää onkin jo aika järjestäytyä pitkään parijonoon, jossa pian marssimme salin ovista sisään näyttävänä kulkueena kymmenien silmäparien seuratessa. Kädet hikoavat jännityksestä, vaikka mitään pahaa ei ole tapahtumassa. Opettajat aloittavat juontamisen salissa ja pian marssimusiikki lähteekin jo soimaan.

Ensimmäisten tanssien aikana hymyileminen tuntuu uskomattoman vaikealta, ja jännitys välittyy varmasti katsomoon asti. Pari virhettäkin tulee, mutta loppua kohti meno paranee huomattavasti. Revittelyn jälkeen pääsen vielä valssaamaan vapaasti.

Ennen toista esitystä yritämme onnistua kuvissa ulkona, monet kävelevät sisään ihastellen ääneen pukujamme. Onhan se varmasti melkoinen näky, kun niin paljon nuorisoa on tälläytynyt samaan aikaan! Ei ole ehkä paras idea olla ulkona vähissä pukeissa, kun on vielä pakkastakin, mutta onneksi tämän päivän jälkeen ei tarvitse olla täydellisessä kunnossa.

Toisten tanssien alkaessa jännitys on jo kokonaan kadonnut, ja alkumarssista lähtien tanssimisesta ja esiintymisestä pystyy jo nauttimaan. On ihanaa nähdä monia tuttuja kasvoja salin reunoilla, kaikki hymyilevät ja tunnelma on juhlava. Tanssien lopulla käyn tanssittamassa isovanhempiani ja vaihdamme kuulumisia. On kuulemma vanhojentanssien perusajatus jonkin verran muuttunut heidän ajoistaan… Silloin kun pukeuduttiin oikeasti isovanhempien vanhoihin juhlavaatteisiin ja käyttäydyttiin koko päivä kuin arvokkaat ikäihmiset.

Ennen iltajuhlaa käymme syömässä ja lepäilemme koululla. Korkokenkien kurittamia jalkoja alkaa jo pikkuhiljaa pakottaa, mutta vielä on yhdet tanssit jäljellä. Uskomatonta, miten nopeasti koko päivä on kulunut! Vuosien odotus on ohi liian nopeasti. Onneksi on vielä jäljellä Rauhalahden jatkot, joita kohti suunnataan samalla haikein, mutta iloisin mielin.