Klassikan henki - kiitollisuutta siitä, että saa olla innostavien ja upeiden ihmisten ympäröimänä
Pääkirjoitus
Millä nimellä sitä haluaakaan kutsua, tiimi-, joukkue tai klassikan henki, on ollut hienoa päästä osaksi sitä. En voi kuitenkaan olla kummastelematta, mistä tämä ylpeys yhteisestä opinahjosta pohjaa.
Ylä-asteella ollessani oli kaikki kouluun liittyvä puhe negatiivisuuden värittämää, valittamista ja ikuista ”ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella” -syndroomaa. Vaikka kaikkien yläastemuistot eivät onneksi ole niin ääripäästä kuin omani, pystyy suurin osa silti yhtymään siihen, että ylpeys yhteisestä koulusta on syttynyt kunnolla vasta lukiossa.
Muutos tuntuu lähtevän siitä ajatuksesta, että tämä lukio on jokaisen oma valinta. Vaikka se ei olisi joka päivä kouluun lähtiessä päällimmäisenä mielessä, on tähän lukioon haettu ja päästy omasta halusta. Halu päästä Klassikkaan on omalla kohdallani muuttunut haluksi tehdä lukiostamme positiivinen ja innostava paikka. Paikka, joka on ylä-asten ahkeroinnin ja yli 30 viikottaisen tunnin arvoinen.
Klassikka on tarjonnut edellytykset minulle ja monille muille unelmien tavoitteluun.
Parasta on juuri se, että Klassikka ei ole alusta vain yhdenlaisille unelmille. Tulevaisuuden lääkärit, huippu-urheilijat ja –tubettajat istuvat samassa ruokalan pöydässä kannustamassa toisiaan. On inspiroivaa nähdä kanssaopiskelijoita laittamassa itsensä likoon ja tekemässä töitä tavoitteidensa eteen.
Haluan uskoa tai vähintään toivoa, että lukioiden kesken ei jaettasi kakkos- tai kolmossijoja. Haluan uskoa, että kaikkien lukioiden oppilaat tuntisivat olevansa paikassa, josta voivat olla ylpeitä. Ylpeys, jota tunnemme koulunhengestä on samanlaista kuin ylpeys omasta perheestä tai urheilujoukkueesta. Se on kiitollisuutta siitä, että saa olla innostavien ja upeiden ihmisten ympäröimänä.
Sofia Kontro
