Nysvä nysväsein, mä sanoin niin ja selväks' tein...

Juu­so Kää­ri­äi­nen 11C

Olet­ko kos­kaan pan­nut mer­kil­le sa­man il­mi­ön? Uusi kurs­si al­kaa, ei­vät­kä ih­mi­set tun­ne hy­vin toi­si­aan. Luok­ka po­jot­taa ah­taas­sa käy­tä­väs­sä odot­ta­mas­sa opet­ta­jaa avaa­maan oven. Vain van­hat ka­ve­rit pu­hu­vat toi­sil­leen, he­kin hil­jai­sel­la ää­nel­lä, ett­ei­vät he­rä­tä lii­kaa huo­mi­o­ta kans­sa­ih­mi­sis­sä. Kaik­ki muut rä­pel­tä­vät pu­he­li­mi­aan. Nis­kat vään­ty­nei­nä he se­laa­vat va­lik­koa, so­vel­lus­tar­jon­taa tai vaik­ka kel­loa, jott­ei­vät näyt­täi­si tyh­mil­tä. Pi­tää näyt­tää sil­tä, että on ole­vi­naan te­ke­mäs­sä jo­ta­kin. Sil­lä va­pau­tuu kiu­sau­tu­nei­suu­den tun­tees­ta, joka vai­vaa ilma­pii­riä, kun jon­kun pi­täi­si mur­taa jää ja ava­ta kes­kus­te­lu. Pu­he­li­men nä­per­tä­mi­sel­lä vies­tit­tää myös ää­net­tö­mäs­ti: mi­nul­le et ai­na­kaan ala pu­hua. Sii­tä on tul­lut ylei­nen tapa.

Tämä nyky­kult­tuu­rin nys­vyys pais­taa ny­ky­ään läpi joka ti­lan­tees­sa, mis­sä pi­täi­si olla vie­rai­den ih­mis­ten kans­sa te­ke­mi­sis­sä his­sis­tä he­li­kop­te­riin, sau­naa lu­kuun ot­ta­mat­ta. Se­kin pois lu­e­taan vain sik­si, että Ga­lak­sit pu­ris­tu­vat sau­nas­sa omiin sin­gu­la­ri­tet­tei­hin­sa teh­den niis­tä käyt­tö­kel­vot­to­mia, toi­sin sa­no­en nyky­ajan pu­he­lin ei kes­tä sau­nas­sa. Tämä on kai ai­noa syy, miks­ei­vät ih­mi­set ole siel­lä­kin äly­pu­he­lin kä­des­sään. Mut­ta on­nek­si tämä on vain net­ti­suku­pol­ven on­gel­ma, va­li­tet­ta­vas­ti olen juu­ri täs­sä ve­nees­sä.

Mut­ta on sitä nys­vyyt­tä muu­al­la­kin. Ih­mis­ten toi­min­taa on haus­kaa tark­kail­la esi­mer­kik­si lin­ja-au­tos­sa. En­sik­si lin­ja-auto täyt­tyy ik­ku­na­pai­kois­ta, sit­ten muu­ta­ma ih­mi­nen me­nee is­tu­maan käy­tä­vä­pai­kal­le ik­ku­na­paik­ka­lais­ten vie­reen. Kun tar­peek­si nys­vä hen­ki­lö nou­see au­toon ja päät­tää ot­taa sei­so­ma­pai­kan, kos­ka ei us­kal­la is­tua vie­raan vie­reen ja sei­soo mie­luum­min, mur­taa se ka­me­lin se­län. Tä­män jäl­keen kaik­ki muut­kin jää­vät sei­so­maan, vaik­ka bus­sis­sa oli­si mi­ten pal­jon va­paa­ta, jos­kus myös vaik­ka penk­ki­pa­re­ja oli­si täy­sin tyh­ji­nä.

Puo­len vuo­den ku­lut­tua iäl­tä­ni mie­hen kri­tee­rit täyt­tä­vä­nä hen­ki­ö­nä seu­raan ensi­si­jai­ses­ti ikäis­te­ni nei­tien äly­pu­he­lin­tot­tu­muk­sia. He ovat­kin mie­les­tä­ni kaiks­ta eni­ten hai­rah­ta­neet so­si­aa­li­sen me­di­an ja äly­pu­he­lin­ten tar­jo­a­maan mo­bii­li­maa­il­maan. He ei­vät voi edes jää­kiek­ko­pe­liä seu­ra­ta, il­man että iP­ho­ne (ni­men­o­maan iP­ho­ne, kos­ka se on tren­di ja osa tyy­liä) pyö­rii jat­ku­vas­ti kä­sis­sä ja että sil­lä se­la­taan Face­boo­kia tai jo­tain kuva­pal­ve­lua. Kan­nat­taa­ko sii­tä si­sään­pää­sy­li­pus­ta sit­ten edes mak­saa, jos sil­lä tul­laan jää­hal­liin vain ker­to­maan muul­le maa­il­mal­le siel­lä olos­taan!  Lin­ja-au­tos­sa kuu­lin erään ty­tön sa­no­van: hir­vee pa­niik­ki, ku se ei näy mun sei­näl’! Fraa­sin ulos­am­pu­ja otti osaa pu­he­li­men­näp­räys­rin­kiin au­ton taka­o­sas­sa.

Sen­kin li­säk­si, että pu­he­li­mia ja mui­ta lait­tei­ta on pak­ko käyt­tää joka pai­kas­sa, niin toi­nen asia on se, ett­ei nii­tä osa­ta käyt­tää.  To­sin on ym­mär­ret­tä­vää, ett­ei ku­kaan oi­ke­as­ti lue kol­me­sa­taa­si­vuis­ta käyt­tö­ehto­so­pi­mus­ta ja tosi­mie­hen kuu­luu­kin toi­mia il­man käyt­tö­oh­jei­ta, mut­ta moni­ajo­pal­kin oh­jel­mien tyh­jen­tä­mi­nen jo­kai­sen so­vel­luk­sen käy­tön jäl­keen, eten­kin ak­tii­vi­sen vies­ti­kes­kus­te­lun ai­ka­na jo­kai­sen lä­he­te­tyn vies­tin jäl­keen, tun­tuu jo vai­no­har­hai­sel­ta. Mut­ta jos ei leik­kaa, niin ei leik­kaa tai lei­kat­koon vaik­ka kiin­ni. Te­kee­kö nyky­tek­niik­ka ih­mi­sis­tä tyh­miä? Toi­vot­ta­vas­ti ei, mut­ta aika näyt­tää.

Muis­tan vuo­sia sit­ten asen­ta­nee­ni tie­to­kone­oh­jel­maa, jos­sa pyy­det­tiin lu­ke­maan hii­va­tin­moi­nen kasa li­sens­si­so­pi­mus­teks­tiä. Sen­hän si­säl­lön kä­sit­tää jo lu­ke­mat­ta­kin, niis­sä on aina sa­mat po­tas­kat, to­sin yh­tä­kään en ole lu­ke­nut. Joka ta­pauk­ses­sa pai­noin teks­tiin vil­kai­se­mat­ta­kaan Hy­väk­sy ja näyt­töön tuli teks­ti: Si­nun on lu­et­ta­va käyt­tö­eh­dot, vie­ri­tä teks­ti­rul­la alas saak­ka jat­kaak­se­si. Tein työ­tä käs­ket­tyä ja lä­mä­sin taas Hy­väk­sy. Täs­tä seu­ra­si teks­ti: Sii­nä ei kau­aa kes­tä­nyt, käy­tit lu­ke­mi­seen ai­kaa 1,4 se­kun­tia. Olet luon­non­lah­jak­kuus! Jär­ki kä­teen näis­sä asi­ois­sa, jos ei muu­ta. Tun­tuu vain, että var­sin mo­nel­ta se jää jon­ne­kin.

Tek­no­lo­gi­an, so­si­aa­li­sen me­di­an ja glo­ba­li­saa­ti­on us­ko­mat­to­man no­pea ke­hi­tys on muo­kan­nut kä­si­tys­tä In­ter­ne­tis­tä. Ny­ky­ään sin­ne voi heit­tää kai­ken­lais­ta tie­toa it­ses­tään, eikä sitä aja­tel­la jäl­keen päin.
Va­ro­vai­suus on ka­don­nut. Ja mi­käs se ne­ti­ket­ti oli­kaan? Vä­lil­lä so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa tu­lee vas­taan päi­vi­tyk­siä, joil­le ei löy­dy mi­tään tar­koi­tus­ta. Tar­vit­see­ko olla? Ei kai, kui­ten­kin voi­si miet­tiä, mitä it­ses­tään tai toi­ses­ta verk­koon pis­tää. Äly­pu­he­lin si­too käyt­tä­jän­sä tiu­kas­ti verk­koon ja on us­ko­mat­to­man iso osa suur­ku­lut­ta­jien elä­mää. Ny­ky­ään pu­hu­taan jo riip­pu­vuuk­sis­ta.

Kela siir­si lo­mak­keen­sa net­tiin, yli­op­pi­las­kir­joi­tuk­sis­ta tu­lee säh­köi­siä, myös ih­mis­ten kom­mu­ni­koin­nis­ta on tu­los­sa sa­maa. Pal­ve­lut siir­re­tään verk­koon ja tu­le­vai­suu­den kon­sep­ti: nys­vä tääl­lä, so­si­aa­li­nen ne­tis­sä –lyö­nee tu­le­vai­suu­des­sa läpi. Ko­kei­le olla rä­pel­tä­mät­tä sitä Sum­san­gia edes päi­vän, saat vain soit­taa ja vas­ta­ta pu­he­lui­hin tai vies­tei­hin, tämä on haas­te!