Reportaasi: Paikallisliikenteellä ei-paikalliseksi

Ku­vat ja teks­ti Juu­so Kää­ri­äi­nen

Päi­vä on jo kään­ty­nyt il­lak­si. To­rin nur­kas­sa ole­va Osuus­pan­kin digi­näyt­tö näyt­tää -7°. Har­vat ih­mi­set, jot­ka hil­jen­ty­neel­lä kes­kus­ta-alu­eel­la vie­lä liik­ku­vat, suun­tau­tu­vat kaup­po­jen sul­keu­dut­tua eri py­sä­keil­le mat­ka­tak­seen ko­tei­hin­sa. Kel­lo tu­lee kah­ta­tois­ta mi­nuut­tia vail­le seit­se­män, mikä tar­koit­taa sitä, että lin­ja 23 It­kon­nie­mes­tä kaar­taa pian kes­kus­taan ot­ta­maan mat­kus­ta­jat kul­je­tet­ta­vak­seen Pyö­rön­kaa­rel­le. Kel­lon­aika vilk­kuu jo py­sä­kin näyt­tö­tau­lus­sa. Muu­ta­ma py­sä­kil­lä sei­so­va kans­sa­mat­kus­ta­ja va­lit­taa il­lan kyl­myyt­tä, mut­ta kaik­ki odot­ta­vat nä­ke­vän­sä au­ton va­lo­jen nou­se­van Tul­li­por­tin­ka­dun mä­es­tä.

Näy­tän kort­ti­a­ni li­pun­luku­lait­teel­le ja is­tun au­ton vii­mei­sel­le ri­vil­le. Bus­sin info­tau­lus­sa lu­kee vir­heel­li­ses­ti ”Seu­raa­va py­säk­ki, Päi­vä­ran­ta Shell”. Se hu­vit­taa muu­ta­maa nuo­rem­paa mat­kus­ta­jaa. Auto sei­soo tyh­jä­käyn­nil­lä suu­ri­ko­koi­sen die­sel­ko­neen tä­ri­syt­tä­es­sä koko au­toa. Moot­to­ri hön­käi­see kai­ku­van su­hah­duk­sen pit­kin kes­kus­tan ka­tu­ja. Kans­sa­mat­kus­ta­jia va­luu vie­lä si­sään. Osal­le ih­mi­sis­tä jy­säh­tää vuo­den­vaih­tees­ta vie­lä en­ti­ses­tään nous­sut pot­ti mak­set­ta­vak­si, sun­nun­tain tasa­tak­sa 4,40 €, mat­ka­tes­saan il­man mat­ka­kort­tia. On­nek­si en lu­keu­du näi­hin ih­mi­siin.

Auto läh­tee liik­keel­le aluk­si vain hi­taas­ti va­lu­en. Ih­mi­set is­tu­vat yk­sit­täin ik­ku­na­ri­veis­sä ja joko tui­jot­ta­vat ik­ku­nas­ta ulos orans­sin vää­ris­ty­nee­seen katu­valo­mai­se­maan tai äly­pu­he­li­men­sa näyt­töön. Lin­ja-auto jää lii­ken­ne­va­loi­hin tyh­jän ris­teyk­sen reu­naan odot­ta­maan pu­nai­sen valo­sig­naa­lin lä­het­tä­män polt­ti­mon saa­man ener­gi­an va­lah­ta­mis­ta vih­re­äl­le. Pie­ni lap­si me­lu­aa au­ton etu­o­sas­sa, mut­ta muut mat­kus­ta­jat ovat yhtä seu­rus­te­lu­ryh­mää lu­kuun ot­ta­mat­ta hil­jaa. Lap­sen sian­sak­san­kie­li­nen lau­lu vie vii­mei­set­kin mu­ka­vuu­det mat­kas­ta. Koko au­ton on­nek­si lap­si ja van­hem­mat jää­vät jo Savi­lah­des­sa pois. Enää kuu­luu vain bus­sin moot­to­rin ääni. Ajoit­tain kuu­lee bus­sin py­säh­tyy-merk­ki­ää­nen ka­jah­ta­van pit­kin au­toa, kun väki vä­he­nee py­säk­ki py­sä­kil­tä koh­ti mää­rän­pää­tä ajet­ta­es­sa. Ih­mi­set saa­pu­vat ko­tei­hin­sa.

Bus­sin kii­tä­es­sä kau­pun­gin hä­mä­riä ka­tu­ja katu­lamp­pu­jen va­lot viu­hu­vat ik­ku­nas­ta si­sään. Au­ton au­to­maat­ti­vaih­teis­to huu­dat­taa moot­to­ria, ja tyh­jät pen­kit rä­mi­se­vät ren­kai­den tä­ris­tes­sä pit­kin jäi­siä uria. Pyö­rön­kaa­rel­le on vie­lä kym­me­nen mi­nuu­tin mat­ka. Lois­te­put­ket ka­tos­sa va­lai­se­vat sisä­ti­lan niin kirk­kaas­ti, ett­ei ul­koa ero­ta pal­joa. Oma kuva hei­jas­tuu ik­ku­nas­ta ta­kai­sin.

Pe­ril­le saa­vut­ta­es­sa ja au­tos­ta nous­tes­sa huo­maa tul­leen­sa kuin toi­sen kau­pun­gin kes­kus­taan. Pyö­rön­kaa­ren bu­le­var­di­mai­nen katu on peit­ty­nyt sank­kaan utuun. Katu­va­lo­jen valo­täp­lät le­vi­ä­vät us­vas­sa sa­me­ak­si hel­mis­tök­si. Yk­sit­täi­set elo­ho­pe­a­höy­ry­lam­put ei­vät pala ja jät­tä­vät hä­mä­rän län­tin ka­dul­le. Sen, ovat­ko syy­nä pai­kal­lis­ten te­ke­mät va­hin­gon­teot vai onko ku­lu­tus teh­nyt lam­pus­ta pi­mei­tä, saa tie­tää kau­pun­gin säh­kö­mies seu­raa­val­la tar­kis­tus­kier­rok­sel­laan.

Rik­ki­näis­ten ik­ku­noi­den te­o­ri­an voi to­dis­taa oi­ke­ak­si kä­vel­les­sään ka­tua pit­kin. Graf­fiit­te­ja al­kaa tul­la vas­taan pää­ka­dul­ta si­vul­le jat­ket­ta­es­sa.

Lii­ken­net­tä on vä­hän, mikä ei ole ihme tä­hän ai­kaan päi­väs­tä. Yk­sit­täi­siä au­to­ja ja koi­raa ul­koi­lut­ta­via ih­mi­siä liik­kuu tiel­lä, ja vä­lil­lä ohi kul­kee myös vä­hän bas­so­te­hos­tei­sem­pia au­to­ja.

Baa­rin edus­tal­la sen si­jaan on lii­ket­tä. Ovi käy, kun baa­ris­sa is­tu­vat äi­jät ha­lu­a­vat polt­taa tuop­pien vä­lis­sä tu­pa­kan. Nuo­ri­so on tot­ta vie vauh­dis­sa. Pai­kal­li­sen nuo­ri­so­ta­lon vie­res­tä kul­jet­ta­es­sa nä­kee usei­ta nuo­ri­so­rin­ke­jä. Ra­ken­nuk­sen va­lai­se­mat­to­mas­ta ka­tok­ses­ta erot­taa ohu­en savu­ver­hon ta­kaa pii­rin ih­mi­siä ja heh­ku­via tu­pa­kan­päi­tä. Ei yl­lä­tä, että Pyö­rön­kaa­ren väl­jil­lä ka­duil­la kuu­lee mo­pon
pä­ri­nää vie­lä kes­kel­lä tal­ve­a­kin. Yl­lä­tyk­sel­lis­tä on se, että Pyö­rön­kaa­ri on rau­hal­li­sem­pi kuin ole­tin. Ih­mi­set ovat ve­täy­ty­neet ne­li­ö­mäi­siin ele­ment­ti­ker­ros­ta­loi­hin­sa. Si­wan kal­te­roi­tu ovi käy erään ker­ros­ta­lon nur­kas­sa
viu­haan. Muu­ta­maa nuor­ta kaa­ha­ri­kiih­dyt­te­li­jää ja eräs­tä kes­kel­lä jal­ka­käy­tä­vää sei­so­vaa hä­mä­rä-heik­kiä lu­kuun ot­ta­mat­ta paik­ka vai­kut­taa var­sin rau­hal­li­sel­ta. Kun kä­ve­ly­mat­ka­ni ka­dun läpi al­kaa olla pää­tök­ses­sään, vas­taan tu­lee kak­si hup­pu­päis­tä mies­tä. Täl­lai­sel­la alu­eel­la vaa­tii jo hie­man roh­keut­ta kä­vel­lä mui­na mie­hi­nä ohu­el­la jal­ka­käy­tä­väl­lä epäi­lyt­tä­vää po­ruk­kaa vas­taan, mut­ta voim­me huo­kais­ta hel­po­tuk­ses­sa ver­rat­ta­es­sa ti­lan­net­ta Itä-Hel­sin­gin lä­hi­öi­hin.

Kau­pat ovat jo kiin­ni, ja muut pal­ve­lut, ku­ten kir­jas­to, Ke­lan kont­to­ri ja ter­veys­kes­kus, ovat ol­leet sul­jet­tui­na vie­lä pi­tem­pään. Pit­kän ka­dun var­res­ta ei löy­dä oi­kein puu­haa. Kun Pyö­rön­kaa­res­ta on näh­nyt tar­peek­seen ja aika­tau­lu an­taa myö­tä, on mah­dol­li­suus nous­ta bus­siin kes­kus­taan.

Opis­ke­li­ja­näyt­tö­kort­tia lei­ma­tes­sa­ni pa­nin mer­kil­le, että au­ton moot­to­rin ääni kuu­luu nor­maa­lia au­toa voi­mak­kaam­pa­na. Kä­ve­len au­ton perä­o­saan ku­ten aina: pa­ras paik­ka on bus­sin vii­mei­sel­lä ri­vil­lä. En ehdi kui­ten­kaan ihan käy­tä­vän lop­puun asti, kun huo­maan syyn sii­hen, mik­si moot­to­ri käy ää­nel­tään yli­kier­rok­sil­la. Pe­to­sen po­jat ovat taas il­las­ta ol­leet vauh­dis­sa. Bus­sin moot­to­ri­ti­lan luuk­ku on ruu­vat­tu irti. Luuk­ku lo­juu lat­ti­al­la jät­tä­en sy­vän rei­än au­ton taka­sei­nään.

Lin­ja-auto läh­tee sii­tä huo­li­mat­ta mat­kaan. Kul­jet­ta­ja huu­taa bus­sin taka­o­saan: ”Lait­ta­kaa luuk­ku kiin­ni! ” Nos­tan luu­kun lat­ti­al­ta. Vaik­ka mi­nul­la on han­sik­kaat kä­des­sä, tun­nen nii­den­kin läpi luu­kun läm­mön. Is­ken luu­kun ta­kai­sin sei­nään, ja moot­to­rin ääni vai­me­nee heti. Et­sin vie­lä jon­kin ai­kaa lat­ti­al­ta luuk­kuun kuu­lu­nei­ta ruu­ve­ja, jot­ka pyö­rit­te­len kä­sin kiin­ni. Päi­vän hyvä työ tuli teh­tyä.

Bus­si on aika tyh­jä. Muu­ta­ma nuo­ri nei­ti on mat­kal­la Saa­ris­to­kau­pun­kiin. Auto on niin­kin tyh­jä, että muu­ta­ma ik­ku­na­va­sa­ra puut­tuu täy­sin, mikä ei ole yl­lä­tyk­sel­lis­tä Pe­to­sel­la lii­ken­nöi­vis­sä au­tois­sa. Mat­ka me­nee jou­tui­sas­ti ja lin­ja on taas kes­kus­tas­sa ajal­laan. Taas yksi vuo­ro täl­tä päi­väl­tä ajet­tu, ja vi­siit­ti­ni Pyö­rön­kaa­rel­ta saa­puu pää­te­py­sä­kil­leen.

Va­sa­ra­ton vara­ulos­käyn­ti jät­tää ik­ku­nan­me­ne­vän rei­än au­ton tur­val­li­suu­teen